TIMO MOBERG
Suomalaisten usko viralliseen lääketieteeseen on vahva. Meillä täydentävä ja vaihtoehtoinen lääkintä ei ole saanut jalansijaa toisin kuin monessa Keski-Euroopan maissa.
- Syöpäpotilaat, joita tutkin, ovat tyytyväisiä virallisen hoidon tuloksiin, eivätkä kyseenalaistaneet niitä. Puolet potilaista oli niistä kiinnostunut ja kolmasosa oli käyttänyt jossain hoitojen vaiheessa täydentävää tai vaihtoehtoista lääkintää, sanoo terveydenhuollon maisteri Liisa Salmenperä .
Salmenperän väitöskirja syöpäpotilaiden, hoitajien ja lääkärien asenteista täydentävään ja vaihtoehtoiseen hoitoon tarkastettiin Turun yliopistossa kesäkuun puolivälissä. Samassa tutkimuksessa Salmenperä selvitti 216 rintasyöpä- ja 190 eturauhassyöpäpotilaan täydentävän ja vaihtoehtolääkinnän käyttöä.
Rintasyöpäpotilaat valittiin sopeutumiskurssilla olleista henkilöistä ja eturauhassyöpäpotilaat kyseisen valtakunnallisen yhdistyksen jäsenrekisteristä. Kaikki potilaat olivat Etelä-Suomesta.
Tutkimuksessa selvitettiin ennen kaikkea suhtautumista ruokavalio- vitamiini- ja hivenainehoitoihin, homeopatiaan, immunoterapiaan, rukoukseen ja "käsillä parantamiseen".
- Kaikkiin näihin hoitoihin potilaat suhtautuivat varauksella. Naisista kuitenkin yli 40 prosenttia ja miehistäkin yli 30 prosenttia uskoi ruokavaliohoidoista saatavaan apuun. Eivät he uskoneet niiden parantavan sairauttaan, mutta antavan lisätoivoa ja uskoa selviytymiseen.
Syövän levinneisyys vaikutti käyttöön
Salmenperän mukaan kukaan tutkimuksessa mukana olleista potilaista ei jättänyt virallista hoitoa, jonka he katsoivat tehonneet hyvin. Sen vuoksi ei täydentävää tai vaihtoehtoista hoitoa ei tarvittu. Mutta niistä haettiin apua ennen kaikkea yleiskunnon parantamiseksi sekä psyykkisen mielihyvän saamiseksi.
- Potilasaineistossa näkyi selvästi myös se, mitä huonompi kunto ja jos syöpä oli lähettänyt etäpesäkkeitä, sitä useammin tukea haettiin myös virallisen lääketieteen ulkopuolelta.
Osa potilaista oli käyttänyt täydentävää tai vaihtoehtolääkintää jo ennen syöpädiagnoosin saamista. Miehillä näiden vaihtoehtojen käyttö lähes kolminkertaistui diagnoosin jälkeen. Kun ennen joka kymmenes mies käytti täydentävää lääkintää, niin syöpädiagnoosin jälkeen luku 28 prosenttia.
Vastaavasti naisten kohdalla luvut nousivat hieman vähemmän 20:stä 30:een. Käytetyin hoito kohdistui vitamiineihin ja hivenaineisiin.
Salmenperän mukaan potilaiden suhtautuminen eri täydentäviin ja vaihtoehtoisiin lääkintämuotoihin vaihteli suuresti. Yleisesti naiset luottivat niihin miehiä enemmän. Eniten niitä käyttivät nuoret, keskitason koulutuksen saaneet naiset.
Potilaat käyttivät useita täydentäviä hoitoja samanaikaisesti. Useimmin he käyttivät vitamiini- ja hivenainehoitoa tai antioksidantteja sekä ruokavaliohoitoja ja luontaistuotteita.
Mielenkiintoinen havainto on, että useimmat suhtautuivat rukoukseen myönteisesti ja kokivat saaneensa siitä henkistä voimaa jaksaa sairautensa kanssa. Sen sijaan "käsillä parantamiseen" suhtauduttiin enemmän huuhaana.
Lääkärit suhtautuvat kielteisesti
Tutkimukseen osallistuneista lääkäreistä 234 lääkäristä terveyskeskuslääkärit suhtautuvat syöpälääkäreitä jonkin verran myönteisemmin täydentäviin ja vaihtoehtoisiin lääkintöihin. Selvästi kielteisimmin suhtautuivat syöpätautien erikoislääkärit, onkologit. Eturauhassyöpäpotilaita hoitavien urologien asenne sijoittui puoliväliin.
Lääkäreistä vain kahdeksan prosenttia hyväksyi täydentävän ja vaihtoehtoisen lääkinnän tarjoamisen virallisissa hoitopaikoissa kuten sairaaloissa, joka viides epäröi ja loput vastustivat niiden käyttöä.
- Syöpälääkärit, samoin kuin tutkimukseen osallituneet hoitajat, pelkäsivät muun muassa sitä, että niiden käyttö viivästyttäisi potilaan hakeutumista hoitoon. Tähän pelkoon ei tutkimukseni mukaan ole todellista syytä, sanoo Salmenperä.
Toinen pelko oli täydentävään ja vaihtoehtolääkintää sisältyvät tuntemattomat riskit.
- Myös potilaat halusivat tietää enemmän näiden vaikutuksista. Mutta tieteellistä tutkimustulosta ei ole ja sitä on vaikea saadakin.
Salmenperän tutkimuksessa kävi ilmi myös se, että lääkärien suhtautuminen täydentäviin ja vaihtoehtohoitoihin lientyi, kun lääketieteen keinot eivät enää tehonneet.
Hänen mielestään asioista pitäisi voida keskustella avoimesti.
- Olisi tärkeää, että asiasta voitaisiin puhua avoimesti. Nyt moni potilas voi jättää kertomatta käyttävänsä täydentäviä hoitoja pelätessään lääkärien ja hoitajien kielteistä suhtautumista.
Osa potilaista ja osa hoitohenkilökunnastakin suhtautui myönteisesti täydentävien hoitojen antamisesta virallisen lääketieteen hoitojen rinnalla. Pitäisikö niitä tarjota julkisessa terveydenhuollossa, on asenteiden ohella myös voimavarakysymys.
Mitä meiltä puuttuu?
Suomen Lääkärilehden ja Syöpä -lehden päätoimittaja Päivi Hietanen on koulutukseltaan syöpälääkäri sekä psykoterapeutti. Hänen mielestään psyykkisen tukihoidon tulisi olla osa potilaan syövänhoito silloin, kun potilas tarvitsee sitä.
Täydentävistä hoidosta puhuttaessa on väärin rinnastaa vaikkapa erilaisia psykoterapioita magneettirannekkeisiin, sillä psyykkisten tukihoitojen höydystä on vahvaa tutkimuksellista näyttöä.
- Meidän lääkärien tulisi kysyä mitä sellaista lääketieteellisestä hoidosta puuttuu, joka saa potilaat hakeutumaan täydentävään lääkintään.
Hän myöntää, että syöpäpotilas kokee usein turvattomuutta ja hakee lääketieteellisen hoidon ulkopuolelta apua ja voimia kestää sairautensa kanssa. Lääkärien tulisikin enemmän kiinnittää huomiota potilaan henkiseen jaksamiseen sairautensa kanssa.
Turvattomuutta aiheuttava tilanne Hietasen mielestä on myös se, että syöpäklinikoilla harvoin syntyy pitkiä hoitosuhteita potilaan ja yhden lääkärin välillä. Syöpäpotilas kohtaa useimmiten vastaanotolla eri lääkärin. Näin sitä todennäköisimmin, mitä suuremmasta hoitoyksiköstä on kyse.
