Aki Lindén
Paikalliset

Aki Lindén jättää ministerispekulaatiot muille

Petteri Orpo
Paikalliset

Orpo: Rinteen mandaatti ei ole kovin vahva

Kuvassa oikealla Sinisten Sampo Terho ja Tiina Elovaara. Takana puoluesihteeri Matti Torvinen.
Kotimaa

Eduskunnasta pudonnut Elo: Valitusoikeutta ei ole, pulinat pois

Paikalliset

Varsinais-Suomesta kuusi yrittäjätaustaista kansanedustajaa

Perussuomalaisten vaalivalvojaisissa riemuittiin sunnuntai-iltana puolueen noususta toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Asiantuntijan mukaan perussuomalaiset osaavat kuunnella herkällä korvalla potentiaalista äänestäjäkuntaansa.
Kotimaa

"Meillä protesti pysyy järjestelmän sisällä, eikä purkaannu kadulla" – Asiantuntijan mukaan puoluekenttä alkaa hajaantua

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sai halauksen lohdutuksena heikosta vaalituloksesta sunnuntaina illalla.
Kotimaa

Analyysi: Luvassa on kitkerän kalkin juontia – keskustalla alkaa armoton jälkipyykin pesu

Petteri Orpo ja Antti Rinne mittasivat toisiaan katseella vaalituloksen selvittyä. Rinne tarvitsee hallitusenemmistön saadakseen todennäköisesti joko kokoomuksen tai keskustan kumppaniksi.
Kotimaa

Kolumni: Kansa on puhunut – mutta mitä se sanoi? Tulos ei anna avointa valtakirjaa sosiaalidemokraattien vaalilupauksille

Salolainen Mikko Lundén aio jäädä tuppisuuksi eduskunnassa.
Paikalliset

Toinen kerta sanoi toden Mikko Lundénille

Ville Kaunisto juhli vuonna 2016 koripallon Suomen mestaruutta Kouvolan Kouvojen kapteenina.
Kotimaa

Susijengissäkin esiintynyt Ville Kaunisto lopettaa koripallouransa tyylillä – Aloittaa työt kansanedustajana

Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen miettii nyt, lähteekö tähtiliike sittenkään eurovaaleihin.
Kotimaa

Väyrysen uuden puolueen eurovaaleihin lähtö vaakalaudalla: "Jäisimme taas täysin tv-julkisuuden ulkopuolelle"

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne nautti Helsingin keskustassa aamuyhdeksän jälkeen jo toista aamiaistaan.
Kotimaa

"Ei ollut sinällään mitenkään normaalista poikkeava aamu, töihin lähdettiin" – Seurasimme, kuinka tulevan pääministerin päivä alkoi

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on ainoa eduskunnassa, jolla on ehdollinen vankeustuomio lähivuosilta. Tuomio tuli kuusi vuotta sitten Nuorisosäätiö-sotkuista.
Kotimaa

Valtaosa lain väärälle puolelle eksyneistä sai suomalaisilta nihkeästi tukea – Läpi menneillä ehdollisia tuomioita tai sakkoja

Jenni Karimäki
Paikalliset

Tutkijan mukaan protesti näkyi muun muassa naisten ja nuorten esiinmarssina

Sandra Bergqvist on Rkp:n uusi kansanedustaja.
Paikalliset

Saaristolaiset saivat edunvalvojan – nauvolaiskansanedustaja yllättyi iloisesti vaalimenestyksestään

Vasemmistoliiton Anna Kontula, Li Andersson ja Aino-Kaisa Pekonen uusivat paikkansa eduskunnassa, jossa on enemmän naisia kuin koskaan. Puheenjohtaja Andersson sai toiseksi eniten ääniä koko valtakunnassa.
Kotimaa

Eduskuntaan nousi ennätysmäärä naisia, mutta ei vielä maailman eniten – etenkin vihreiden ryhmässä naiset määräävät tahdin

Vaalivoittaja sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen yö meni parin kolmen tunnin yöunilla.  Aamun tv- ja radiolähetysten jälkeen hän aikoi mennä hetkeksi kotiin lepäämään.
Kotimaa

Rinne: "Vasemmistoliitto ja vihreät tuntuvat luontevimmilta hallituskumppaneilta" – Halla-aho: "Turha tässä on odottaa oikeastaan mitään"

Jussi Halla-ahon perussuomalaisten vaalimenestys kiinnostaa ulkomailla. Saksalaislehti ennakoi sen näkyvän myös eurovaaleissa.
Kotimaa

Ruotsalaiskommentaattori näkee vaaleissa neljä sensaatiota – Saksalaislehti ennakoi perussuomalaisia mukaan oikeistopopulistien rintamaan europarlamentissa

Sampo Terho seurasi mietteliäänä ääntenlaskun etenemistä.
Kotimaa

Kommentti: Vaalitulos oli sinisille odotettuakin karmeampi – jos puolue päättää jatkaa, kuinka moni enää pysyttelee kyydissä?

Eduskunnan ensimmäinen täysistunto on keskiviikkona 24. huhtikuuta.
Kotimaa

Puolueet eivät lepää pääsiäisenä – puhelinliikenne hallituspohjasta viriää heti, viralliset tunnustelut vasta vapun lähellä

Antti Rinteen Sdp oli vaalien suurin puolue, vaikka vaalipäivänä puolueen etumatka hupeni huomattavasti.
Kotimaa

Rinne jännitti pääministerin paikan tuloa – ”Tavoitteena on, että hallitus saataisiin kasaan toukokuun loppuun mennessä”

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne on tukalassa paikassa. Puolue joutuu miettimään, onko Rinteestä johtamaan puoluetta ja Suomea. Sitten pitäisi kasata toimiva hallitus ja perua lisää vaalipuheita.
Kotimaa

Analyysi: Rinne pelastui täpärästi, mutta edessä ovat äärimmäisen vaikeat hallitusneuvottelut ja vaarana heikko hallitus

Petteri Orpo sai suuret suosionosoitukset omiltaan, kun ennakkoäänet julkistettiin.
Kotimaa

Kokoomuksen Orpo kokee puolueen kannattajien olevan tyytyväisiä vaikeasta hallituskaudesta ja leikkauksista huolimatta

Markku Jokisipilän mielestä sosiaalidemokraatit kärsivät Varsinais-Suomessa siitä, ettei maakunnasta ole noussut valtakunnantason sosiaalidemokraattista poliitikkoa.
Paikalliset

Analyysi: Li söi sosiaalidemokraattien eväät Varsinais-Suomessa

Kokoomuksen istuvat kansanedustajat Ilkka Kanerva, Saara-Sofia Sirén ja Anne-Mari Virolainen ovat tyytyväisiä puolueen tulokseen. Ensimmäisten ennakkoäänten perusteella vaikutti siltä, että kokoomus menettäisi yhden paikan, mutta tilanne muuttui nopeasti ja illan kuluessa kävi selväksi, että kaikki nykyiset edustajat jatkavat eduskunnassa.
Paikalliset

Juna ja insinöörit Varsinais-Suomen työlistan kärjessä

Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, ministeri Sampo Terho (vas.) ei saanut eduskuntapaikkaansa uusittua, kun taas vasemmistoliiton Li Andersson oli vaalien äänikuningatar.
Kotimaa

Tunnetut poliitikot jäivät Arkadianmäeltä rannalle: Lähtijöissä on tukku ministereitä, ex-puheenjohtaja ja Paavo Väyrynen

Lännen Median vaalikommentaattori Markku Jokisipilän mukaan yhdelläkään puolueella ei ole vahvaa mandaattia vaalineuvotteluissa.
Kotimaa

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Jokisipilä: "Perussuomalaisten päätyminen hallitukseen ei poissuljettua mutta epätodennäköistä"

Media piiritti Rinteen heti puoli kahdentoista aikaan, kun tämä laskeutui lavalta.
Kotimaa

Hillitysti juhlinut Antti Rinne odotti sdp:lle parempaa vaalitulosta: Illan kovimmat aplodit sai naisten MM-finaalin maali, joka hylättiin

Paikalliset

Olavi Ala-Nissilä Loimaan ykkönen – keskustan äänipotti tipahti saviseudulla

Paikalliset

Jaana Vasama vei suurimman potin Ugissa – Vakka-Suomi jäi edelleen ilman omaa edustajaa

Paikalliset

Laitilan ääniharava oli Vilhelm Junnila – Perussuomalaisista tuli kaupungin ykköspuolue

Paikalliset

Pöytyän ääniharava oli Sanna Pitkänen – Keskusta pysyi ykköspuolueena, vaikka taipui hieman

Raisio.
Paikalliset

Vasemmistopuolueet vahvistuivat Raisiossa – Li Andersson kahmi ääniä täälläkin

Lieto.
Paikalliset

Liedossa perussuomalaiset ohitti kokoomuksen – Virolainen yhä ykkönen

Naantali
Paikalliset

Naantalissa kokoomus selvästi suurin – eniten ääniä saanut ei tullut valituksi

Kotimaa

Tässä ovat koko maan uudet kansanedustajat vaalipiireittäin