Ydinvoima

Olkiluodon kolmannen yksikön rakennustyöt etenevät jatkuvassa vastatuulessa. Kuva vuodelta 2017.
Paikalliset

Olkiluodossa taas uusi viivästys

Pieniä modulaarisia ydinreaktoreita kehitetään kuumaisesti eri puolilla maailmaa. Brittiläisen Rolls-Roycen havainnekuva omasta reaktoristaan.
Kotimaa

Suomi valmistautuu pienydinreaktorien luvitukseen

Olkiluoto 3 ollaan ottamassa käyttöön näillä näkymin ensi vuoden puolella.
Kotimaa

EU pohtii, pääseekö ydinvoima kestävän rahoituksen suunnitelmaan – kokoomus huolissaan ympäristöministerin kannanotosta

Shogo Nishibayashi (vas.) ja Takashi Nakazawa ovat erityisen kiinnostuneita siitä, mitä suomalaisen loppusijoitushyväksynnän taustalta löytyy. Olkiluodon vierailukeskuksessa tutkijat tutustuivat aihetta sivuavaan näyttelyyn, josta löytyy muun muassa aidon kokoinen jätekapseli.
Kotimaa

"Japanissa ydinonnettomuuden riski huolestuttaa, mutta ilmasto ei" – Japanilaistutkijoita kiinnostaa, miksi ydinjätekysymys on ollut Suomessa niin helppo

Fortumin mukaan hätäjäähdytysjärjestelmät tarkastetaan ja korjataan vuosihuollossa.
Kotimaa

Loviisan ydinvoimalan varasähkögeneraattorin jäähdytys vuotaa – Korjauksia tehdään sunnuntaina alkavassa vuosihuollossa

Luonto on vallannut Tshernobylin rakennukset.
Maailma

Tshernobylin suojavyöhykkeellä aletaan valmistaa Atomik Vodkaa

Stephan Krassow ja Kay Kluge sahaavat voimalan osia pienemmiksi entisessä ydinvoimalassa.
Lukemisto

Saksa purkaa vimmaisesti ydinvoimaloitaan, mutta jätteiden loppusijoituspaikasta ei ole tietoakaan: "Atomivoimasta luopuminen ei ole sitä, että nimet paperiin ja se siitä"

Vielä viime marraskuussa Areva–Siemens -konsortio ilmoitti, että polttoaineen asennus alkaisi kesäkuussa.
Kotimaa

Olkiluodossa testauksetkin venyvät – Asennusmuutosten jälkeen pitää toiminnot testata uudelleen, sanoo ydinvoimalahankkeen projektipäällikkö

Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimaloiden käytetyn polttoaineen loppusijoitus alkanee Posivan luolissa Eurajoella noin vuonna 2025. Fennovoiman jätteille ei vielä ole osoitetta, mutta paikaksi selvitetään sekä Eurajokea että Pyhäjokea.
Kotimaa

Fennovoima ja hallitus sivuuttivat ydinjäteviestinnässä kuntien veto-oikeuden – Epäluulo on Eurajoella suurempaa kuin Pyhäjoella

Lukemisto

Vuosisadan voimalaitos: teollisuus miettii ydinvoimaloille jo 80 vuoden käyttöikää ja visioi jopa täyttä sataa

Kotimaa

Eurooppa valmistautuu pieniin ydinreaktoreihin – syinä talous, aikataulut, sähköverkko ja ilmasto: "Suuri ei välttämättä olekaan kaunista"

Tiede

Nyt jossitellaan ydinvoimalla: Olisiko siitä ilmastonmuutoksen torjuntaan? Tai pienreaktoreista kaukolämmön tuotantoon?

Kotimaa

Turun Sanomien ydinvoimaselvitys ilmestyy lauantaina

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »