Väitöskirja

Tohtori Khadija Slik sai pitkän urakkansa päätökseen Turussa perjantaina. Nyt edessä on paluu sisällissodan keskelle Tripoliin.
Paikalliset

Sisällissota ei estänyt syöpätutkimusta Suomessa – libyalaisäiti teki mahdottomasta totta

Ilmastolakkoilijat vaativat viime vuoden syyskuussa Turussa fossiilivapaata Suomea ja välittömiä ilmastotekoja.
Kotimaa

Väitös: Päättynyt vuosikymmen oli kuin 50 vuotta sitten koettu "hullu vuosi" – koululaisten ilmastoaktivismi perua aiemmilta sukupolvilta

Paikalliset

Diabetesta sairastavien ja terveiden lasten D-vitamiinipitoisuuksissa ei ole eroja

Paikalliset

Turussa kehitetty sovellus kohdistaa terveydenhuollon henkilökunnan sinne, missä tarve on

Paikalliset

Suolistosyövän uusiutumisriskin arviointi helpottuu – Turun yliopiston väittelijä löysi merkittäviä kudosaineita, jotka ennustavat uusiutumista

Anna-Leena Perämäki kiinnostui Anne Frankin tarinasta jo ala-asteiässä.
Lukemisto

Väitöstutkimus: Päiväkirjan pitäminen auttoi juutalaisnaisia jaksamaan vainon ja sodan keskellä

Väitöstutkimuksessaan Ville Niittynen monipuolistaa kansallisrunoilija J. L. Runebergistä vakiintunutta kuvaa.
Kulttuuri

Kansallisrunoilija pietismin kriitikkona – Poliittisesta historiasta väittelevä Ville Niittynen tarjoaa uusia näkökulmia Runebergiin

Lauantaina väittelevä Johannes Lamminen kertoo, että Saksassa työtuomioistuin arvioi työtaistelutoimenpiteiden kohtuullisuutta.
Paikalliset

Turkulaisväitös: Työtuomioistuimen pitäisi arvioida, onko tukilakon vaikutus suhteettoman suuri

Kolarien jäljet näkyvät Autovahinkokeskuksen varikolla. – Turvallisuuserot uusimpien automallien ja Suomen vanhan autokannan välillä ovat todella suuret. Tehokas turvatekniikka yleistyy autokannassa hitaasti, aiheesta väitöskirjan tehnyt Onnettomuustietoinstituutin yhteyspäällikkö Tapio Koisaari sanoo.
Liikenne

Tarua vai totta: Automaattinen ohjausjärjestelmä on turvallisempi kuin ihmiskuljettaja – asiantuntija vastaa

Sudet ovat siirtyneet Suomessa yhä enemmän länteen. Nämä eläimet on kuvattu Ähtärin eläinpuistossa.
Kotimaa

Väitöstutkija haastaa mielikuvaa susirajasta: "Suuri osa susista elää läntisessä Suomessa, mutta sitä pidetään outona, jopa epänormaalina"

Suurimmalla osalla suomalaisista nuoruusiän skolioosi on lieväasteista eikä vaadi korsetti- tai leikkaushoitoa.
Paikalliset

Väitöstutkimus paljasti uutta skolioosin hoidosta – Tutkija: "Olen ilahtunut tästä tuloksesta"

Rauno Satopään mielestä mikroyrityksiä ei voi tilintarkastaa samalla tavalla kuin amerikkalaisia pörssiyrityksiä.
Talous

”Tilintarkastuksia täytyy keventää” – Satopää ei ymmärrä, että mikroyrityksien tarkastukset täytyy tehdä samoin kuin pörssiyritysten

Loukia Lindholm on väitöskirjatutkimuksessaan huomannut, että äidit pyrkivät neuvomaan toisiaan netissä omien kokemuksiensa pohjalta.
Kotimaa

Äidit neuvovat toisiaan netissä tarinoiden voimalla – keskustelupalstoilla haetaan apua niin ruokaan, eroihin kuin anoppeihin

Väitöstutkimuksen mukaan Sdp, keskusta ja kokoomus ovat yhtyneet siihen näkemykseen, että maahanmuutto­asioita tulee hoitaa pääosin EU-vetoisesti. Vuonna 2015 sisäministerinä toiminut Petteri Orpo (kok) tutustui vastaanottokeskukseen Sisiliassa oppaanaan paikallisen ­poliisin edustaja Marcello Ariosto.
Tiede

Chileläisistä turvapaikka-aaltoon – Sdp, keskusta ja kokoomus sitoutuneet kansainväliseen suojeluun, perussuomalaiset änkyröinä

Testiä voidaan hyödyntää myös rokotteiden aikaansaamien vasteiden kartoittamisessa.
Paikalliset

Väitös: Uusi testi paljastaa rokotteiden tehon

– On sitä aika hauska pohtia, miten tähän tilanteeseen on oikein päätynyt, Inka Rantakallio toteaa.
Lukemisto

Inka Rantakallion gradua on ladattu netistä jo lähes 13 000 kertaa – näin ura urkeni räppitohtoriksi

Tiede

Kuntien hankinnat ja yhtiöt lahjonnan vaaravyöhykkeitä – tuomioon asti päädytään harvoin

Paikalliset

Turkulaistutkimus: Suomalaisnuoret ymmärtävät pornon merkityksen – osaavat erottaa aikuisviihteen oikean elämän seksistä

Paikalliset

Eturauhassyövän hoito keskitettävä syövän leviämisestä päävastuussa oleviin soluihin

TYKS Lasten teho-osasto
Paikalliset

Turun yliopiston väitöstutkimus osoittaa parempia rauhoittavan lääkkeen annostelutapoja ja turvallisemman lääkkeen

Tuomas Äystö tutki väitöskirjaansa varten uskonrauhan rikkomista koskevan rikoslain pykälän poliittista taustaa ja oikeuskäytäntöä.
Paikalliset

Oikeusistuimia ohjaa uskontorikosten ratkaisuissa kansanomainen ymmärrys uskonnosta

Uusien asioiden kehittäminen innostaa Satu Lahtista.
Lukemisto

Väittelijä vastaa: Satu Lahtinen kokee, että väitöskirjan tekeminen oli haastavaa ja opettavaista

Sofia Aittomaa väittelee keisarillisista monumenteista.
Lukemisto

Taidehistoriasta väittelevä Sofia Aittomaa iloitsee aina, kun löytää arkistohelmen

Paikalliset

Nauruherkkyys heijastelee ihmisen kokonaishyvinvointia

Herkkutatteja
Tiede

Tuoksuu perunamuusilta kuin kypsä herkkutatti, metsältä kuin suppilovahvero – Heikki Aisala tutki sienten hajut ja maut

Suomalaiset uskovat, että lehmä ja sika voivat tuntea esimerkiksi kiintymystä. Sen sijaan kanojen henkisiä kykyjä pidettiin vaatimattomina.
Kotimaa

Tutkimus selvitti suomalaisten asenteita tuotantoeläimiin – harvat uskovat kanan mielen kykyihin

Tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka ovat lapsuudessaan kokeneet henkistä kaltoinkohtelua joutuvat todennäköisemmin seksuaalisen väkivallan uhreiksi aikuisiällä.
Paikalliset

Väitöstutkimus: Lapsuuden kaltoinkohtelu lisää riskiä joutua seksuaalirikoksen uhriksi aikuisena

Paikalliset

Väitös: Tansaniassa suhtaudutaan negatiivisesti hampaiden paikkaukseen

Paikalliset

Väitös: Verisuonileikkauspotilaan uniapnea kasvattaa sydäninfarktin ja kuoleman riskiä

Jättiläiskalmari Newfoundlandissa, kuva julkaistu Canadian Illustrated News -julkaisussa vuonna 1877.
Lukemisto

Tappajahai, jättiläiskalmari ja Kraken – Miksi olemme koukussa merihirviötarinoihin?