Uutiset

Funikulaari löytyy Kakolanmäeltä.
Paikalliset

Funikulaari pysyy toistaiseksi suljettuna yleisöltä

Paikalliset

Seuranhakumatka Saloon päättyi kuolonkolariin – työkavereilleen kuskiksi suostuneelle miehelle vuosi ehdollista vankeutta

Paikalliset

Turku Animated Film Festivalin kilpailuelokuvat on valittu

Tutkija Maija Tervolan mukaan lääkärien kielitaito riippuu liikaa yksilöllisistä tekijöistä. "Meillä on hirveästi maahanmuuttajalääkäreitä, joilla on loistava kielitaito, eikä se ole mitenkään mahdotonta saavuttaa. Systeemi ei kuitenkaan pysty auttamaan koko porukkaa, vaan superyksilöt menevät eteenpäin ja toiset jäävät jumiin, jolloin kielitaito ei pääse kehittymään.”
Kotimaa

Tutkija: Lääkärien kielitaitovaatimuksia nostettava – "Lähtötaso on kaikkien mielestä liian alhainen"

Vattaja tulee monelle varusmiehelle tutuksi. Hiekkadyyneillä oleva puolustusvoimien harjoitusalue sijaitsee Pohjanlahden rannikolla, Lohtajalla.
Kotimaa

Yli 12 000 varusmiestä astuu tänään palvelukseen – valtaosa heistäkin saa sotilasavustusta Kelalta

Amnesty Internationalin Filippiinien osastojohtaja Jose Noel Olano lukee Amnestyn tekemää raporttia Filippiinien hallituksen rikoksista valtion pääkaupungissa Manilassa.
Maailma

Amnesty International ja kymmenet maat toivovat, että YK tutkisi Filippiinien huumeiden vastaista sotaa – iskee pahiten vähäosaisiin

Kuvituskuva
Paikalliset

Peltipoliisi tuhottiin Ulvilassa – poliisi epäilee räjäytystä

Arkistokuva Seilistä.
Paikalliset

Seilin saaren arkeologisiin kaivauksiin pääsee tutustumaan heinäkuussa

Ennakkoäänten julkaisun jälkeen kävi selväksi, että pääministeri Alexis Tsipras joutuu jättämään tehtävänsä. Alustavien laskelmien mukaan Tsiprasin puolueella Syrizalla olisi Kreikan parlamentissa vain 86 paikkaa.
Maailma

Konservatiivit äänivyöryllä valtaan Kreikassa – väistyvä pääministeri Tsipras myönsi vaalitappion tunteikkaassa puheessaan

Kuvituskuva
Paikalliset

Työpaikkojen yhdenvertaisuussuunnitelmissa suuria puutteita

Paikalliset

Turkulaisnainen ja säkyläläismies jäivät poliisin haaviin Pöytyällä – molemmat liikkeellä humalassa ja ilman ajo-oikeutta

Kuvituskuva
Kotimaa

Puolen neliömetrin kokoinen kuljetushäkki oli koiralle sopimaton lepopaikka

Nina Stenlund ei omien sanojensa mukaan harrasta puutarhanhoitoa, vaan mieluumminkin "pihastelee". Villipuutarha, kuten Stenlund pihaansa kutsuu, saa elää omaa elämäänsä.
Paikalliset

Villipuutarha ja mansikkapaikka – sadat puutarhat avasivat porttinsa jälleen yleisölle sunnuntaina

Paikalliset

Poliisi kaipaa havaintoja polkupyöräonnettomuudesta Porissa

TSTV

50. Ruisrock päättyi vesisateeseen

Ravintolan asiakas Britt-Marie Stenborg ei kannata uutta tupakkalakia: "En ole koskaan polttanut, mutta mielestäni on väärin, että tästä kysymyksestä on tehty laki. Jos laki tehdään, sen seurauksia pitäisi myös pystyä valvomaan."
Maailma

Ruotsi kielsi tupakoinnin terasseilla – valtaosa kansasta tukee uudistusta, mutta ravintolat tuskailevat lisääntynyttä työmäärää

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman näkee politiikan maratonina, jossa äänestäjien luottamus ansaitaan vähitellen.
Kotimaa

Ministerinsalkusta kieltäytynyt Antti Lindtman on kahden roolin mies: isä ja kuudes kenttäpelaaja – paljastaa nyt kieltäytymisen syyt

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus (kok) uskoo, että Turku siirtyy johtamisjärjestelmässään pormestarimalliin.
Paikalliset

Kattelus pitää pormestarimallia lähes varmana – kaupungin johtamisjärjestelmäksi on sorvattu kolme vaihtoehtoa, todennäköisesti valitaan kaupunginjohtajan ja pormestarin välillä

Uusi demokratia -puolueen johtaja Kyriakos Mitsotákis kuvattiin äänestyspaikalla.
Maailma

Vasemmiston Syriza häviämässä vaalit selvästi – ovensuukyselyt povaavat Uudelle demokratialle enemmistöä Kreikassa

Entistä EU-komissaaria ja nykyistä Suomen Pankin pääjohtajaa Olli Rehniä istutettiin ennakkospekulaatioissa jo Euroopan keskuspankin johtoon. Nyt hänen nimensä on esillä Kansainvälisen valuuttarahaston johtajakaavailuissa.
Maailma

EU-asiantuntija Brysselin aitiopaikalta: Yksi nimi ylitse muiden IMF:n johtajaspekulaatioissa, esille nousseet suomalaiset "tunnettuja ja tunnustettuja"

Iran lakkaa noudattamasta vuoden 2015 ydinsopimuksessa ilmoitettuja rajoja uraanin rikastamiselle, kertoivat maan hallinnon tiedottaja Ali Rabiei ja apulaisulkoministeri Abbas Araghchi medialle sunnuntaina.
Maailma

Iran aloitti ydinsopimuksesta lipsumisen – aikoo vähentää sitoumuksia kahden kuukauden välein

50. Ruisrock-viikonloppu käynnistyi perjantaina.
Paikalliset

Poliisin mukaan Ruisrock-lauantai sujui rauhallisesti – "Väki oli selkeästi vähemmän päihtynyttä kuin perjantaina"

Vierailut ovat osa Rinteen hallituksen kirjastokierrosta, jonka puitteissa suomalaiset pääsevät keskustelemaan hallitusohjelmasta.
Paikalliset

Ministerit Andersson ja Blomqvist tavattavissa Turussa ja Paraisilla

Saimaannorppa on pääosissa myös Juha "Watt" Vainion kappaleessa Vanhoja poikia viiksekkäitä, joka kuvailee miehen ja saimaannorpan ystävyyttä ja yksin jäämistä.
Kotimaa

Verkkokalastuksen ympärivuotista kieltoa tuskin saadaan heti – "Heinäkuu on se kriittinen aika"

Puut ovat yksinkertaisin ja toimivin tapa hiilidioksidin poistamiseen ilmakehästä. Ilmastonmuutos on helpointa ratkaista luonnollisesti, laskivat Science-lehteen artikkelin kirjoittaneet tutkijat.
Maailma

Science-lehden mullistava metsittämistutkimus antaa toivoa – maailmanloppu on peruttu, suomalainen metsänomistaja on ilmastosankari

Paikalliset

Omakotitalon sähköpääkeskus kärähti Raisiossa

Kaista suljetaan Aurakatu 1 kohdalta Linnankadun risteykseen.
Paikalliset

Kunnostustöitä Aurakadulla: kaistoja suljetaan tiistaiyönä

Kotimaa

Viisi kuudesta rattijuoposta oli huumeissa Raumalla – rokkikansasta ei juuri harmia

Näin hurjalta ei tilanne sentään Ahvenanmaalla sunnuntaina näyttänyt. Arkistokuvassa viime kesältä jonkin aikaa ajelehtinut purjevene upposi.
Paikalliset

Merivartiostolla riitti kiirettä sunnuntainakin: öljypäästö, veneitä karilla ja ensihoitotehtäviä

Paikalliset

Poliisi nappasi rattijuoppoja – humalainen ajeli parkkihallissa, mopoilija täräytti auton perään