Työttömyys

Suomeen saapuu ulkomailta tavallisesti noin 16 000 maatalouden kausityöntekijää vuosittain. Rajojen sulkemisen vuoksi sadot uhkaavat jäädä tuottamatta.
Kotimaa

Kansanedustaja Myllykoski houkuttelisi lomautettuja maatalouden kausitöihin palkan lisäksi maksettavalla työttömyyspäivärahalla

Työttömyys voi kasvaa ennätyksellisen nopeasti erittäin korkealle tasolle, arvioi Työllisyysrahasto. Se vaatii nyt maksuvalmiuden ja työttömyyspäivärahojen maksamisen turvaamiseksi valtion välittömiä toimia.
Kotimaa

Jäävätkö työttömät ilman päivärahaa jo ennen kesää? Työllisyysrahasto pyytää hallitukselta pikaista apua

TE-toimiston Itsenäisyydenaukion toimipisteessä kehotetaan huomioimaan koronaepidemia.
Paikalliset

Tilanne ennen koronaa: Varsinais-Suomessa työttömyys aleni rahtusen helmikuussa, mutta avoimien työpaikkojen määrä hupeni

Kotimaa

STT:n tiedot: Hallitus helpottamassa yksinyrittäjien arkea – pääsisivät väliaikaisesti työttömyysturvan piiriin ilman, että täytyy luopua yritystoiminnasta

Työttömyyskassojen ja TE-palveluiden kysyntä kasvavat samaa tahtia kuin koronavirustartunnat – elleivät jopa nopeammin. Esimerkiksi Yleinen työttömyyskassa YTK sai perjantaina ja maanantaina yhteensä yli 3 000 jäsenhakemusta.
Kotimaa

Toimi näin, jos lomautus iskee – lomautettu ei yllä ansiopäivärahalla läheskään palkkaansa vastaaviin tuloihin

Talous

Työttömyyshuoli nousee koronan takia – YTK:n jäsenhakemukset kasvoivat jo viime viikolla lähes kolminkertaisiksi

Asuntokriisi jyllää Dublinissa. 49-vuotias Justin on nyt väliaikaismajoituksessa hyväntekeväisyysjärjestön tiloissa ja siirtynyt toiselle puolelle auttamaan asunnottomia.
Maailma

"Moni entinen vanki haluaa tilanteensa vuoksi takaisin vankilaan" – Irlannissa on asuntokriisi ja se vie myös tavallisia ihmisiä kadulle

Vuonna 2019 tuli uusia avoimia työpaikkoja tarjolle ennätykselliset 65 000 kappaletta Varsinais­-Suomessa. Näistä yli puolet oli kestoltaan yli 12 kuukautta. Vuotta aiempaan verrattuna kysyntä oli tammikuussa vilkkaampaa monilla aloilla. Kaupan alalla töitä oli kuitenkin tarjolla selvästi vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Paikalliset

Varsinais-Suomi vetää edelleen, mutta koko Suomessa työttömyys lievässä nousussa – Katso grafiikasta kuntakohtaiset tiedot

Andreiksi esittäytynyt työllistetty (vas.) ja Nina Lönn (oik.) tarjoilivat keskiviikkona ruokaa Jani Juutiselle (kesk.).
Paikalliset

Turun leikkuri iski Varissuon työttömiin – yhdistys pelkää toiminnan tyrehtymistä

Joulukuun lopussa koko maassa oli työttömiä työnhakijoita yli neljä kertaa enemmän kuin avoimia työpaikkoja. Kuvituskuva.
Lukemisto

Professori: Työpaikkoja lisäämällä nostetaan palkkoja, ei työllisyyttä

Paikalliset

Turku onnistunut työttömyyden hoidossa

Paikalliset

Kovat ennätysluvut uusien työpaikkojen määrässä Varsinais-Suomessa – Viime vuonna paikkoja syntyi laajasti eri aloille

Muuttoliikettä vauhdittaisi esimerkiksi edullisten vuokra-asuntojen rakentaminen kasvukeskuksiin. Arkistokuva.
Kotimaa

Tutkimus: asuinpaikkaa vaihtaneet työttömät työllistyvät todennäköisemmin uudelleen

Valmet Automotiven autotehtaan lomautukset heijastavat koko Varsinais-Suomen työttömyyslukuihin. Uudessakaupungissa oli marraskuussa maakunnan korkein työttömyysaste, kun se tähän asti on ollut koko vuoden Turussa. Arkistokuva autotehtaalta on viime vuoden marraskuulta.
Paikalliset

Työttömyyden laskutahti hidastuu Varsinais-Suomessa – Katso, missä kunnissa työttömyysaste jo nousee

Nimetöntä työnhakua pidetään esimiesten työtä helpottavana, koska siinä poistetaan tiedot, jotka eivät ole oleellisia hakijan kannalta, mutta jotka ohjaavat mielikuvia hakijasta tiettyyn suuntaan.
Paikalliset

Valtuustoaloite: Anonyymi rekrytointi Turun kaikille toimialoille

Uudet avoimet työpaikat ovat lisääntyneet erityisesti kuudessa eri ammattiryhmässä. Yksi ryhmistä on palvelu- ja myyntityöntekijät.
Paikalliset

Turussa pienin työttömien määrä tänä vuonna: Taas uusi sataluku meni rikki – Katso kartasta eri kuntien työttömyyskehitys

Raisiolainen Max Salonen (keskellä) tutkii VR-lasit päässään verkonrakennustyömaata. 360-video on kuvattu nosturin nokasta Vertekin työmaalla  Vakka-Suomessa. Vertekin liiketoimintapäällikkö Jonne Viitanen ja HR-koordinaattori Niina Malmila etsivät yritykseen verkosto- ja sähköasentajia. Erityisesti verkostoasentajien löytäminen on vaikeaa, sillä tätä ammattiryhmää ei valmistu suoraan ammattiopistoista. Vertek on kasvanut Lounais-Suomesta koko Suomen toimijaksi. Yritys urakoi sähköverkkojen parissa ja muuntaa niitä esimerkiksi säävarmoiksi.
Paikalliset

Rekrytointitapahtuma kaivaa osaajat esiin – 2 200 kävijää kuuli omien taitojen esille tuomisesta ja ict-alasta

Rekryexpon kävijöille on tarjolla luentoja työelämästä, yritysesittelyjä, opastusta työnhakuun ja kymmeniä rekrytoivia yrityksiä osastoineen. Rekryexpo järjestettiin viimeksi huhtikuussa.
Paikalliset

Rekryexpossa asiaa työelämästä ja tuhansia työpaikkoja

Turun Työpisteestä löytyy Maahanmuuttajien osaamiskeskus. Jos Turku pääsee työllisyyskokeiluun, tavoitteena on ulkomaalaisten työttömyyden puolitus. Kesällä osaamiskeskuksessa asioivat Guizar Muhemad Amin (vas.) ja Taib Jafir Muhammad (kolmas vas.). Tukea tarjosivat kotouttamisasiantuntija Muhis Azizi (toinen vas.) ja hankepäällikkö Minja Vaherkylä (oik.).
Paikalliset

Turun naapurit nihkeitä työllisyyskokeilulle – ero Tampereen seutuun verrattuna on huimaava

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok) mukaan kokoomus ei vastusta aktiivimallin purkamista.
Kotimaa

Eduskunnan keskustelussa yllätys: Edes kokoomus ei jää kaipaamaan työttömyysturvan aktiivimallia

Työvoiman kysyntä on Varsinais-Suomessa laajaa. Osaajia tarvitaan niin erityisasiantuntijatehtäviin kuin sosiaali- ja terveys-, siivous-,  logistiikka- ja rakennusaloillakin.
Paikalliset

Työttömyys alenee Turussakin ripeää tahtia – Varsinais-Suomessa kaivataan niin erityisasiantuntijoita kuin siistijöitä

Paikalliset

Turun kaupunki yrittää hakea ratkaisua ICT-alan työpulaan oppisopimuksilla – uusi haku alkaa ensi viikolla

TST:n vuokramenot ovat kasvaneet noin 42000 eurolla vuodessa. Yhdistyksellä on tilat Kanslerintiellä.
Paikalliset

TST ry:n ensimmäiset yt-neuvottelut johtivat seitsemän työntekijän lomautukseen: "Kaikkea ei pystytä tekemään normaalisti"

Ekotavaratalo Ekote palvelee osoitteessa Louhimontie 4, Raisio.
Paikalliset

Video: Raisioon avautui uusi ekotavaratalo

Työvoiman kysyntä oli Varsinais-Suomessa elokuussa vilkasta useilla aloilla. Rakennusalalla kysyntä oli edelleen vireää, selviää Työllisyyskatsauksesta. Myös erityisasiantuntijoiden kysyntä on kasvanut.
Paikalliset

Vain Turussa työttömyysaste yli 10 – Maakunnan kaikki muut kunnat, myös Salo, pääsivät rajan alle

Akava haluaa työttömyyden pitkittymisen ehkäisemiseksi myös lisää tukea ja palveluita, että töihin paluu tapahtuisi mahdollisimman nopeasti.
Kotimaa

Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin

Työttömien auttamiseen on tulossa enemmän rahaa. Esimerkiksi haastattelujen tekemistä voidaan jatkaa.
Paikalliset

Varsinais-Suomessa työttömät ja luonto voivat hyötyä valtion budjetista – luontorahoja tulee jos vaikuttavia kohteita löytyy maakunnasta

Paikalliset

TST aloittaa yt-neuvottelut

Palvelumanagerin kanssa voi itse sopia tapaamispaikasta.
Paikalliset

Palvelumanagerit avuksi työllistymiseen – tapaaminen vaikka kirjastossa

Varsinais-Suomessa on avoinna työpaikkoja esimerkiksi majoitus- ja ravitsemusalalla. Myös monissa muissa palvelualan ja teollisuuden tehtävissä oli töitä tarjolla enemmän kuin aikoihin.
Paikalliset

Turussa tuhat työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten – Katso kartasta kaupungin ja maakunnan tuoreimmat työttömyysluvut