Tutkimus

Paikalliset

D-vitamiinin puutos, pusutauti ja tupakointi nostavat riskiä sairastua MS-tautiin, kertoo Turun yliopiston väittelijä

Tutkimusta varten haastatellaan noin 500 satunnaisesti valittua kuluttajaa Turun keskustassa.
Paikalliset

Opiskelijat haastattelevat kuluttajia Turun kaduilla ja kahviloissa ensi viikolla – tutkimuksessa selvitetään syitä asioida keskustassa

Paikalliset

Turun yliopiston pitkäikäinen diabetestutkimus on saanut rahoitusta yli puoli miljoonaa euroa

Ilmastolakkoilijat vaativat viime vuoden syyskuussa Turussa fossiilivapaata Suomea ja välittömiä ilmastotekoja.
Kotimaa

Väitös: Päättynyt vuosikymmen oli kuin 50 vuotta sitten koettu "hullu vuosi" – koululaisten ilmastoaktivismi perua aiemmilta sukupolvilta

Paikalliset

Diabetesta sairastavien ja terveiden lasten D-vitamiinipitoisuuksissa ei ole eroja

Tiede

Yksi kestää ydinsodan, toinen näkee, kolmas on formulaa nopeampi – lue 10 kysymystä ja vastausta bakteereista

5G-verkko tarvitsee vielä enemmän tukiasemia kuin nykyinen 4G. Sveitsiläiset päättävät kansanäänestyksellä, annetaanko alueiden asukkaille ja maanomistajille veto-oikeus tukiaseman rakentamiseen.
Paikalliset

Sveitsi pani 5G-verkot jäihin – sähköyliherkkyys puhuttaa myös Suomessa: "Asiaa ei ole pystytty tieteellisesti todistamaan"

ADHD-lääkityksenä käytetään metyylifenidaattia, atomoksetiinia, lisdeksamfetamiinia ja deksamfetamiinia.
Paikalliset

Turun yliopiston ja Kelan tutkimus: Lasten ja nuorten ADHD:n lääkehoito yleistyy edelleen

Paikalliset

Turkulaistutkimus: Ikääntyvien työntekijöiden liian pitkät yöunet saattavat vaikeuttaa työntekoa

Paikalliset

Turun yliopiston ja THL:n tutkimus määritteli kriteerit pikkulasten hyvälle unelle

Pikkukeskosena syntyneillä silmän rakenteet eivät välttämättä kehity samalla tavalla kuin täysiaikaisilla vauvoilla. Emilia Puntala osallistui silmätutkimuksiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keskostutkimuksessa.
Terveys

Vain joka toinen pikkukeskonen jäi eloon, kun Emilia Puntala syntyi – nyt tutkitaan, miten keskosuus näkyy aikuisena

 Dyyni-revontulessa näkyy vihertävä, tasainen aaltokuvio, kuin raidallinen pilviharso tai dyynit hiekkarannalla.
Paikalliset

Revontuliharrastajat ja tutkijat löysivät uudenlaisen revontulen – lietolaisharrastaja: "Kuin palapelin kokoamista tai salapoliisityötä"

Kotimaa

Tutkimus todisti: itsekkäät ja riidanhaluiset miehet omistavat muita useammin Audin, BMW:n tai Mersun

Anna-Leena Perämäki kiinnostui Anne Frankin tarinasta jo ala-asteiässä.
Lukemisto

Väitöstutkimus: Päiväkirjan pitäminen auttoi juutalaisnaisia jaksamaan vainon ja sodan keskellä

Jere Laaksonen (vas.), Mika Lintilä, Minna Arve ja Antti Vasara avasivat VTT Sensewayn maanantaina. Keskus sijoittuu Kupittaalle Joukahaisenkadulle ja työllistää aluksi 13 henkeä.
Talous

Turussa kehitetään tekoälyä ohjaamaan liikennettä maalla, merellä, ilmassa ja avaruudessa

Kunnia-ajattelua esiintyy patriakaalisissa yhteisöissä. Naisen ja tytön tulee olla siveä ja tottelevainen, ja kunnian tahraamiseksi voi riittää pienikin poikkeama odotuksista, joskus pelkkä huhupuhe. Kun yhteisön kunniaan on tullut särö, se on hyvitettävä kurinpidolla, vaikka tappamalla.
Tiede

Vuosien piinasta ehdollista – suomalainen rikosoikeus ei tavoita kunniaan liittyvän väkivallan jatkuvuutta ja yhteisöllistä luonnetta

Kotimaa

Painajaisista kaivataan kokemuksia

Suomessa hedelmöityshoitolaki edellyttää, että lapsi saa halutessaan luovuttajan henkilötiedot 18 vuotta täytettyään.
Maailma

Brittitutkijat antaisivat kuolleille miehille oikeuden luovuttaa spermaa – suomalainen professori: Makaaberi juttu

Tiede

Tiedätkö, mitä nytkyt ovat? Ne soveltuvat esimerkiksi terveyden edistämiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan

Koulumaailmasta kirjoitetaan mediassa aika paljon, mutta usein keskitytään saavutuksiin, toteaa kasvatustieteistä väittelevä Junghyun Yoon.
Lukemisto

Suomalaiset ja eteläkorealaiset loistavat Pisa-tutkimuksissa, mutta nuoret ovat keskimääräistä tyytymättömämpiä kouluarkeen

Lauantaina väittelevä Johannes Lamminen kertoo, että Saksassa työtuomioistuin arvioi työtaistelutoimenpiteiden kohtuullisuutta.
Paikalliset

Turkulaisväitös: Työtuomioistuimen pitäisi arvioida, onko tukilakon vaikutus suhteettoman suuri

Alzheimeria sairastavien käytöshäiriöitä hoidetaan usein psykoosilääkkeillä. Ne aiheuttavat kaatuilemista ja kohonneen riskin saada päävammoja.
Kotimaa

Tutkimus: psykoosilääkkeet saavat Alzheimeria sairastavat kaatuilemaan ja aiheuttavat kohonneen riskin päävammoihin

Lukemisto

Tutkimus: Jos ihminen on onnellinen valveilla, hän näkee kauniita unia todennäköisemmin kuin ahdistuksesta kärsivä

Oppilaiden kokemat oireet kuten nuha, yskä ja päänsärky eivät anna luotettavaa kuvaa koulun sisäilmaongelmista, käy ilmi THL:n uudesta tutkimuksesta.
Kotimaa

THL selvitti: Lasten oireet eivät kerro luotettavasti koulujen sisäilman laadusta

Kauniin värikkäät acrotaphus-loispistiäiset loisivat hämähäkeillä.
Paikalliset

Turun yliopiston tutkijat löysivät 15 uutta loispistiäislajia Amazonian sademetsistä ja Andeilta

Aki Kangasharjun johtama Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla julkisti torstaina tutkimuksen, jossa kävi ilmi Kiinan kilpailun vaikutus suomalaisille yrityksille.
Talous

Etlan tutkimus: Kiinan vientikilpailu on vähentänyt suomalaisyritysten kokonaisviennin arvoa – Yritykset ovat laskeneet tuotehintoja, jotta voivat säilyttää markkinaosuutensa

Kotimaa

Tutkijat selvittivät tatuointien yleisyyttä ja haittoja – eivät suosittele kroonisia ihotauteja sairastaville

Paulina Salminen Turussa 2015.
Paikalliset

Amerikkalaislehti valitsi Turusta johdetun tutkimuksen viime vuosikymmenen merkittävimpien joukkoon

Länsimaiselta ihmiseltä odotetaan nykykulttuurissa yhä enemmän ulospäinsuuntautuneisuutta.
Lukemisto

Koetko olevasi ujo tai introvertti? – Lue, millaisia vahvuuksia nuo synnynnäiset temperamenttipiirteet tarjoavat

Jussi Jauhiainen ja Niina Käyhkö kiinnittävät huomion Afrikan nopeasti kasvaviin miljoonakaupunkeihin. Hallitsematon kaupungistuminen lisää kehittyvien maiden haavoittuvuutta.
Tiede

Dar es Salaamissa asuu nyt Suomen verran väkeä, 2030 jo tuplaten – turkulaiset ohjaamassa Afrikan kaupungistumista