Tapahtumat

Kotimaa

Pihojen taisto korvaa lintutornien välisen kisan

Kulttuuri

Kaarinan Hovirinnan Saaristo Open siirtyy elokuun lopulle

Tunnelmaa vuodelta 2009.
Paikalliset

Valot sammutetaan illalla ilmaston ja luonnon hyväksi

Seinäjoen Farmarin vierailijamäärä nousi kesällä 2017 lähes sataantuhanteen.
Kotimaa

Kesän maatalousnäyttely siirtyy kahdella vuodella, Suviseuroista ja Jukolasta päätökset viimeistään huhtikuun puolivälissä

Provinssissa ensimmäisen keikkansa soittavassa Moon Shot -yhtyeessä soittavat rumpali Mikko Hakila (vas.), laulaja Ville Malja, kitaristi Jussi Ylikoski ja basisti Henkka Seppälä.
Kulttuuri

Provinssin ohjelma valmis – koronavirus vaikuttaa festivaalin järjestelyihin

Jos uskon tapahtumaan, teen kaiken sen eteen, että muutkin uskovat, Pietu Sepponen korostaa. Häntä karmaisee nähdä järjestäjiä, jotka eivät itsekään usko tapahtumaansa.
Kulttuuri

Pietu Sepponen alkoi laatia toista Kesärauhaa heti ensimmäisen päätyttyä – Sepposen syksyssä siintää Lost In Music

Kotimaa

Suomi taputtaa lauantaina hoitohenkilökunnalle – "Hoitohenkilökunta on nyt kovilla"

Juuso-Matias Maijanen on valittu Turun Suurtorin keskiaika ry:n uuden näytelmäproduktion ohjaajaksi.
Kulttuuri

Juuso-Matias Maijanen valittiin Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän ohjaajaksi

Korona vaikuttaa myös Voice of Finlandin Logomon live-lähetyksiin.
Kulttuuri

Korona hiljentää kulttuurikaupungin ainakin kuukaudeksi – tapahtumat, esitykset ja konsertit jäissä

Junnu Raittinen (vas.), Annika Eilmann ja Tatu Karhu ovat järjestämässä viikonloppuna kisattavia Ilkka Nummiston muistokisoja.
Lukemisto

Viikonloppuna kisataan voimailun legendan, turkulaisen Ilkka Nummiston muistoksi

Turun kaupunki osallistuu WWF:n järjestämään Earth Hour -ilmastotapahtumaan sammuttamalla Aurajokirannan valaistusta.
Paikalliset

Aurajoen muurivalaistus ja puuvalaistukset pimenevät

Paikalliset

Turun taidemuseo peruu maaliskuun tapahtumat

Muun muassa Lasten liikunnan ihmemaa -tapahtumat on jouduttu perumaan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
Paikalliset

Kokosimme koronaviruksen vaikutuksia meillä ja maailmalla – tapahtumia perutaan, konsertteja ja otteluita voi seurata verkosta

Turun kaupunginteatterin isolla näyttämöllä esitys tänään. Teatteri odottaa Aluehallintoviraston ohjeistusta.
Paikalliset

Turun teatterit auki tänään normaalisti – TFO-konsertti vain verkosta, sali tyhjänä

Perjantaina Helsingin Senaatintorilla oli määrä pitää talvisodan päättymisen muistojuhlan yhteydessä kahvitilaisuus. Toteutuuko se korona-viruksen takia lainkaan?
Kotimaa

Talvisodan päättymisen muistojuhlallisuudet saattavat kutistuvat – muutoksia luvassa

Jarmo Kaapan mukaan kotimainen värillinen taidelasi, kuten Nanny Stillin tuotanto, kiinnostaa keräilijöitä.
Paikalliset

Harvinaisuudet houkuttelevat keräilijää ja kauppiasta

Legendaarinen Seela Sella saapuu Kustaviin esityksellään Ihan Seelana.
Kulttuuri

Volter Kilpi -kirjallisuusviikko kurkottaa kohti tulevaa ja tuo Kustaviin kotimaisia tähtivieraita

Saaristo Openin promoottori Kalle Keskinen sekä tapahtuman vastaava tuottaja Janissa Hohenthal uskovat aikuisemman väen pitävän festivaalin uudistuksesta.
Kulttuuri

Saaristo Open julkisti kaikki esiintyjänsä – Festivaali muuttuu kokonaan K18-alueeksi

Välillä Karin Mäkiranta (vas.) ja Helmi Tikkanen ovat eri mieltä sovitusratkaisuista, mutta silloin pyritään löytämään toimiva kompromissi.
Kulttuuri

Karinan biisit keksivät itse itsensä – Kehuttu dream pop -yhtye yllättyy itsekin kappaleistaan

Ruotsi ei kiellä yleisötapahtumia, vaikka koronavirus on alkanut levitä maassa. Lauantaina Melodifestivalenissa Tukholmassa suuryleisö seurasi The Mamas -yhtyeen valintaa euroviisuihin.
Maailma

Ruotsi harventaa koronaviruksen testejä – riski nostettiin keskitasolta hyvin korkeaksi

Seminaari oli tarkoitus järjestää ensi viikon torstaina Sigyn-salissa.
Paikalliset

Museoseminaarin kansainväliset puhujat eivät pääse Turkuun koronaepidemian vuoksi – tapahtuma siirretään syksylle

Kansainvälinen olympiakomitea tukee yhä ensi kesän Tokion olympialaisten järjestämistä. Olympialaisia mainostettiin bussipysäkillä Thaimaassa helmikuun lopulla.
Maailma

Useita urheilutapahtumia on peruttu tai lykätty koronaviruksen takia – Olympiakomitea kehottaa urheilijoita valmistautumaan Tokioon "täydellä teholla"

Johanna Försti osallisti yleisön mukaan luontevasti. Förstin kanssa lavalla nähtiin basisti Ville Herrala, rumpali Abdissa "Mamba" Assefan sekä Hammond-urkuri Mikko Helevä.
Kulttuuri

Konserttiarvio: Turku Jazzin monipuolinen lauantai tarjosi taidokkaita ja sympaattisia tähtiä

Power-tunti, vetäjinä Peter Eggert ja Vilma Pikkarainen.
Paikalliset

Naantalin Supertreenit veti paikalle noin 2000 liikkujaa sunnuntaina

Pyhimys nousee Apollossa lavalle seuranaan vain kitaristi-laulaja ja laulaja.
Kulttuuri

Huhut siitä, että Pyhimys olisi mennyt itseensä, ovat liioiteltuja – Se olisi hänestä aivan liian arvattavaa ja paljastavaa

Salaisuudet paljastuvat pala kerrallaan Kaarinassa. Kuvassa vasemmalta Anneli Larkia, Jenni Ali-Keskikylä, Helmi Henell ja Anna Murtoniemi, portaissa Maija Nyström.
Kulttuuri

Kaarina-teatterin Kahdeksan naista on kokoelma kiinnostavia naisroolihahmoja, tässä tarinassa ei miehiä kaivata jalkoihin

Alfredo Rodriguez (vas.), Richard Bona ja Pedrito Martinez (oik.) pistivät pystyyn kunnon bileet.
Kulttuuri

Konserttiarvio: Turku Jazzin perjantaissa ufotrio velhoili elektronisesti ja ihmebasisti tanssitti yleisöä

– Ohjaajana on todella onnistunut olo, kun näkee sen ilon, mikä erityislapsista pursuaa, Naantalin kaupungin soveltavan liikunnan ohjaaja Heidi Susanna Suominen hymyilee Isla Väisäsen kanssa tanssiessaan. Soveltavan liikunnan tavoitteena on edistää niiden lasten ja nuorten liikuntaa, joilla on vamman, sairauden, toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan.
Paikalliset

Isla on erityislapsi ja hirveän aktiivinen liikkumaan – Hän osallistuukin mielellään erityislapsille ja -nuorille suunnattuun soveltavan liikunnan ryhmään

Freezer on saksofonisti Max Zengerin, kosketinsoittaja Mikael Myrskogin sekä rumpali Jussi Fredrikssonin luoman jazzlisko ”Fredatorin” luoma yhtye. Yhtyeen ensimmäinen keikka nähtiin Bar Ö:ssä torstaina.
Kulttuuri

Konserttiarvio: Ville Herrala ja Freezer käynnistivät Turku Jazzin räväkästi

Viime vuosia mootoripyöräkulkueeseen on osallistunut noin tuhat motoristia.
Paikalliset

Liedon motoristikirkon kulkuetta ei järjestetä tänä vuonna – lähes neljänkymmenen vuoden perinne katkeaa