Tanssi

Aaro Saarinen (vas.) soittaa rumpuja Kaiho-yhtyeessä, Miko Väistö (kesk.) on Love-kokoonpanon basisti ja Eero Nummela Komiat-yhtyeen rumpali.
Kulttuuri

Tanssimusiikin uusi sukupolvi tulee Turusta – Nuoret muusikot kertovat, miksi Turku tuottaa tällä hetkellä maan parhaita tanssimuusikoita

– Haluamme tuoda musiikin sinne missä ihmiset ovat. Monet tanssilavoista ovat vähän syrjässä, mutta Suurtansseihin on helppo tulla, tangokuningas Kyösti Mäkimattila toteaa.
Lukemisto

Suurtanssit tuo Turkuun iskelmämusiikin ystäviä ympäri Suomen – Kyösti Mäkimattila lupaa laulaa ohjelmistonsa helmiä

Tommi (Atte Kilpinen), Peppi (Linda Haakana) ja Annika (Valeria Quintana) hassuttelevat myös siivotessaan Kansallisbaletin Peppi Pitkätossu -baletissa.
Kulttuuri

Tanssiarvio: Kansallisbaletin Peppi Pitkätossu ei tanssi kärkitossuilla vaan ylisuurissa nilkkureissa

Fluids-teoksessa tutkitaan liukastavan elementin vaikutusta liikkeeseen ja kehojen kontaktiin
Kulttuuri

Tanssiarvio: Liukastava lima liikuttaa tanssijoita Fluids-teoksessa

Philia-esitys on tieteisfantasia lisääntymisestä ja perheenmuodostuksesta. Kuvassa Anni Puolakka, Pauliina Sjöberg ja Marika Peura.
Kulttuuri

Tanssiarvio: XS-festivaalin esityksissä purettiin totuttuja ihmisenä olemisen tapoja

Ana Teo Ala-Ruonan, Pauliina Sjöbergin, Anni Puolakan ja Marika Peuran Philia saa kantaesityksensä Uuden tanssin ja esitystaiteen XS-festivaalilla keskiviikkona.
Kulttuuri

Uuden tanssin ja esitystaiteen XS-festivaali järjestetään Kutomon lisäksi nyt myös Titanik-galleriassa

Juho Päivinen ja Mari Munne kertovat olevansa nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Vaikka viime kevät oli kovan treenamisen takia raskas, työ on kannattanut.
Urheilu

Paniikkihäiriö ei ole estänyt turkulaisparin nousua tanssin huipulle – viikonlopun tavoitteena MM-mitali

 XXYZ-tanssiteoksessa tanssijat (vasemmalta Jere Virta, Emmi Pennanen, Riikka Kosola) muodostavat geometrisia kuvioita.
Kulttuuri

Tanssiarvio: Oivaltava tanssiteos XXYZ antaa ilmaisun matemaattiselle mielikuvitukselle – nimi viittaa kromosomeihin ja dna-ketjuun

Kustavi Korps -ryhmä eli Emmi Pennanen (edessä), Riikka Kosola ja Jere Virta kutsuvat yleisön haastamaan käsityksiään matematiikan ja tanssin suhteesta.
Kulttuuri

XXYZ-nykytanssiteos pohtii tanssin ja matematiikan symbioosia

Maria Nurmela ja Ville Oinonen tanssivat esiin ihmisten välistä kommunikaatiota Theo Clinkardin The Days -nykytanssiteoksessa.
Kulttuuri

Tanssiarvio: Nykytanssiteos The Days luotaa parisuhteen muotoja ja muutoksia latautuneesti

Taideakatemian yössä nähdään sirkuksen, tanssin, teatterin ja musiikin opiskelijoiden esityksiä. Ohjelmassa on muun muassa nykytanssia, haitari- ja pianomusiikkia sekä kaksi tulitaideshowta. Projektipäälliköt Erika Bergström ja Christian Riutta vastaavat tapahtuman järjestämisestä. Sirkusopiskelija Terhi Tavi (vas.) taituroi rengastrapetsilla ja mainonnanopiskelija Santeri Sario eli rap-artisti Souce (oik.) esittää uutta musiikkiaan.
Kulttuuri

Taideakatemian yö tarjoaa torstaina ilma-akrobatiaa, rap-musiikkia, nykytanssia sekä tuli- ja kuvataidetta

Urheilu

Turkulaiset voittivat discotanssin EM-kultaa

Disco dance on raskas ja vauhdikas laji, jossa vaaditaan muun muassa liikkuvuutta, notkeutta ja voimaa. Tanssikoulu Tanssituvan tanssijat Sofia Convertino (oik.) ja Oona Kalliala treenaavat valmentajansa Janina Ilkan johdolla monta kertaa viikossa.
Lukemisto

Tuleeko diskotanssista mieleesi John Travolta? Kisamenestystä keränneet turkulaistanssijat osoittavat mielikuvan vääräksi

Noidankudussa taiteillaan yhdessä esitystä kaikenikäisille. Kuvassa kyyryssä on Anna Mustonen.
Kulttuuri

Tanssiarvio: Tanssijat tekivät teoksen lastensa kanssa – Noidankutu laajenee vaikuttavaksi puheenvuoroksi äitiydestä ja taiteilijuudesta

Turun oma tulevaisuuden kansantanssi sai ensiesityksensä kävelykadulla.
Kulttuuri

Video: Turku sai uuden tulevaisuuden kansantanssin, joka ensi-esitettiin kävelykadulla

Tiina Lindforsin esittämä naishahmoinen Seita on eräänlainen personifioitu luonnonvoima.
Kulttuuri

Tanssiarvio: Tanssiteatteri Erin ilmeikäs muotokuva ja kesyttämättömän luonnon puolesta puhuva Seita

Sari Palmgren kertoo, että ilmastonmuutos tuntuu hänen kehossaan syvällä rintarangassa, sydämen luona tiukkana kohtana. Hän uskoo kuitenkin, että muutos on mahdollinen. –Ihminen on matkijaeläin, ja yksilön valinnat kumuloituvat, kunhan avaamme suumme, hän sanoo.
Kulttuuri

Maapallon tilasta huolissaan oleva tanssitaiteilija antoi vauvalleen nimeksi Toivo, sveitsiläis-serbialainen performanssiduo matkusti Turkuun pakettiautolla vastarintana lentämiselle

Hanna Poikonen on opettanut kehittämäänsä Wisemotion-metodia ympäri maailmaa.
Kulttuuri

Hanna Poikonen kehitti metodin, joka yhdistää tanssin ja neurotieteen – Parhaillaan hän tutkii, miten luovaa liikettä voi käyttää erilaisissa kuntoutuksissa

Marjan Raar ja Linda Björkqvistin kertovat ottavansa teoksessa tiettyjä riskejä aivan fyysisellä tasolla, sillä esimerkiksi hiusten auki jättäminen rajoittaa näkökykyä.
Kulttuuri

Marjan Raar ja Linda Björkqvist heittäytyvät sattumusten keskelle nykytanssiteoksessaan – "Olemme läsnä täysin itsenämme"

Salla Karvonen (oik.), Sanna Meska ja Anni Sundbacka visualisoivat liikkeeksi Turun tulevaisuutta Leyya Mona Tawilin (vas.) ohjauksessa.
Kulttuuri

Turku saa ensi viikolla oman tulevaisuuden kansantanssin

Tiina Lindfors tekee Seita-teoksen näyttävän pääroolin.
Kulttuuri

"Ihminen ei tiedä mihin hän päänsä panee, kun teatterin perustaa" – Tanssiteatteri Eri juhlii 30-vuotista taivaltaan juhlagaaloilla

Jattamarie Rauhaluoto opiskeli nuorena balettitanssijaksi. Se oli yhden unelman täyttymys. Nykyään jooga on hänelle elämäntapa.
Lukemisto

Jattamarie Rauhaluoto on oman tiensä kulkija ja tanssija, jolle joogasta tuli elämäntapa

Jouni Järvenpää ja Nina Renvall ruumiillistavat ajatusimpulsseja liikkeeksi yhteisteoksessaan Chasing Butterflies in Unequal Time.
Kulttuuri

Tanssiarvio: Leijailevat ajatukset ruumiillistuvat tanssiksi Jouni Järvenpään ja Nina Renvallin tulkitsemista väistelevässä esityksessä

Nina Renvallin ja Jouni Järvenpään mielestä Chasing Butterflies In Unequal Time -teoksesta voi löytyä viihdyttäviä ja tunnistettavia elementtejä, vaikka sen liikekieli ei mukailisikaan tiettyjä tanssiin usein liitettäviä oletuksia.
Kulttuuri

Nina Renvallin ja Jouni Järvenpään uudessa nykytanssiteoksessa tutkitaan impulssin muuttumista liikkeeksi ja tanssiksi

Tapahtumakoordinaattori Annika Hakala (vas.) tuo tanssijat Viktor Karlssonin ja Mercia Manfrinaton (oik.), laulaja Senida Gusanin (edessä) sekä parikymmentä muuta esiintyjää Vimmaan.
Kulttuuri

Video: Kansainvälinen tanssitapahtuma Etno Show kokoaa Vimmaan esiintyjiä meiltä ja maailmalta

Turun ylioppilasteatterin Poltetun oranssin Marinaa esittää Nanne Pyrhönen (oik.). Kuvassa myös Suvi Antila (vas.), Helmi Henell, Ida Salonen, Suvi Puttonen, Elina Niskanen ja Roosa Kuosmanen.
Kulttuuri

Poltettu oranssi värjää Turun ylioppilasteatterin 60-vuotisjuhlavuoden näyttämön – katso kuvat vuosikymmenten varrelta

Balettitanssijan päivään kuuluu oma kehonhuolto salilla jo ennen aamuharjoitusten alkua.
Kulttuuri

New Yorkissa tanssiva Elina Miettinen on 32-vuotiaana jo konkari – Ballerina tasapainottelee kurinalaisuuden ja glamourin ristipaineessa

Kinetic Orchestran I'm Liquid -teoksessa tanssijat (Sanni Giordani, Oskari Turpeinen, Anni Koskinen) tekevät fyysisesti vaativia liikkeitä.
Kulttuuri

Tanssiarvio: Manifestin tanssiesityksissä oli riipaisevia muistikuvia ja liikkeen virtaa

Balettitanssija Marko Juusela uskoo, että hänen vahvuutenaan on hyvä tekninen osaaminen – erityisesti hypyissä.
Kulttuuri

Ammattitanssijan arki alkaa – 19-vuotias Marko Juusela ponnisti Naantalista maineikkaaseen Mariinski-teatteriin

Emmiina Alimattila ja Elias Saastamoinen kuuluvat toista vuotta Suomen maajoukkueryhmään. Ulkomailla he ovat kilpailleet muun muassa Latviassa ja Espanjassa.
Urheilu

Parin pronssin tanssipari haluaa ansaita kultaa