Salo

Paikalliset

Liikennevalot pois käytöstä Meriniityn risteyksessä

Heli Mäenpää perusti Suomusjärvelle koirien saattohoitokodin. Tällä hetkellä siellä asuu neljä koiraa.
Lukemisto

Kulttuurivaikuttaja Heli Mäenpää muutti Kalliosta Suomusjärvelle, jossa pyörittää nyt katukoirien saattohoitokotia

Paikalliset

Salossa äänestys Tunnin junan rahoista – kansanedustaja Lundén vastusti rahoitusta

Salon kaupunginjohtaja Lauri Inna. Arkistokuva.
Paikalliset

Salon taloudesta sulivat loiston ajan puskurit – kaupunginjohtaja haluaa tasapainotusohjelman

Paikalliset

Salossa syttyi pelto palamaan sähkötolpan oikosulusta

Paikalliset

Koronan vaikutuksia kaupungin palveluihin Salossa: Papa-testit siirtyvät, opistotoiminta supistuu

Paikalliset

Vainio keskeyttää lisää Turku–Helsinki-välin ajoja – Salon ja Turun välinen työmatkaliikenne pyritään turvaamaan

Paikalliset

Tuhansia lisätehtäviä kotihoitajille – Salo reagoi vasta nyt kiellettyyn vartijoiden käyttöön vanhustenhoidossa

Uolevi Nurmi ei usko parhaillaan jylläävän koronaviruksen äkkiseltään vaikuttavan omaan työhönsä.– Tavara ja rahti liikkuvat ja työskentelen verstaallani yksin. Saattaa kuitenkin olla, että aikaani tullaan tarvitsemaan muiden auttamiseen.
Lukemisto

Uolevi Nurmi harjoittaa ammattia, joka on hänestä riittävän romanttinen ja tarpeeksi porvarillinen

Paikalliset

Salo lopettaa koronan vuoksi suljettujen toimialojen työntekijöiden palkanmaksun ja aloittaa yt-neuvottelut

Paikalliset

Häirikkökuljettaja kiusasi ja kiilaili Salon liikenteessä – peruutti pysäköityä autoa päin ja huuteli solvauksia

Näkymä Perttelin kirkosta.
Paikalliset

Salon seurakunnan Kirkkopolku-hanke palkittiin

Paikalliset

Salon seurakunta aloittaa yt-neuvottelut – Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä ei näe yt-uhkaa ilmassa

Arkistokuva Ruukin kehräämöltä.
Paikalliset

Mathildedalin kehräämöllä työtapaturma – työntekijä loukkasi kätensä vakavasti

Paikalliset

Salossa sataneliöinen rakennus tuhoutui tulipalossa – paikalle saapui kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä

Hurrikaanin Henrik Porkka ja Antti Ropponen olivat mukana varmistamassa runkosarjavoittoa. Se saattaa riittää jopa mestaruuteen, mutta pitkään ensimmäistä kultaansa jahdanneelle seuralle se olisi hapan voitto.
Urheilu

Korona voi tuoda Vilppaalle ja Hurrikaanille kauan himoitut mestaruudet, mutta se ei Salossa ja Loimaalla lämmitä

Turun yliopiston DI-koulutus on saanut jälleen kaksi lahjoitusprofessuuria. Konetekniikan ja materiaalitekniikan koulutusohjelmat ovat lahjoituksina jo kahdeksan professuuria ja yliopistossa uskotaan, että lisääkin on tulossa. Osa koulutuksesta tulee näillä näkyminen tapahtumaan Turun Koneteknologiakeskuksen tiloissa. Arkistokuva.
Paikalliset

Yliopiston DI-koulutus sai jälleen kaksi lahjoitusprofessuuria

Jeturkastiin johtaa metsätie, joka soveltuu pyörätuolilla ja lastenrattailla kuljettavaksi.
Paikalliset

Teijon kansallispuiston yrittäjäksi valittu helsinkiläinen perheyritys Natura Viva

Aliot

Viikon analyysi: VR ei Tunnin junaa kaipaa, Väylä tekee rataa kaukoliikenteelle, lähiliikenteen ratkaisee kuntien kassa

Tukkirekan kaatuneesta perävaunusta levisi tukkeja tielle 20-30 metrin matkalle. Raivaustöitä haittasi äärimmäisen liukas tienpinta sekä noin varttia vaille puoliltaöin alkanut sankka lumisade.
Paikalliset

Tukkirekan perävaunu kaatui ja tukit levisivät tielle Salossa – tie 110 oli suljettu liikenteeltä pari tuntia

Tapaus sattui Salossa joulukuussa vuonna 2018. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet. Arkistokuvan saksanpaimenkoira ei liity tapaukseen.
Paikalliset

Saksanpaimenkoira hyökkäsi naapurin pikkukoiran kimppuun Salossa – naapuri sai irti hakkaamalla puutarhatuolilla

Paikalliset

Kavastontie suljettu Salossa

Urheilu

LP Viesti päätti runkosarjan karvaaseen tappioon – "Tällä tappiolla taisi kotietu mennä"

Tim Coleman viihdytti yleisöä näyttävillä donkeillaan.
Urheilu

Vilpas on tillilihaa sitkeämpi – "Täytyy ihailla, miten Vilpas pelaa"

Tim Coleman (oik.) valittiin jo toista kertaa kuukauden pelaajaksi miesten Korisliigassa.
Urheilu

Vilppaan monipuolinen laituri valittiin jo toista kertaa kuukauden pelaajaksi

Paikalliset

Rattijuoppoja kiinni Salossa – yksi suistui tieltä ojaan yli kahden promillen humalassa

Paikalliset

Kortitta ja huumeissa – poliisi pysäytti salolaisen kuskin

Paikalliset

Auto ajautui päin kaidetta ykköstiellä Salossa

Kaikki käynnistyy Mollien ja Gilesin päätöksestä perustaa täysihoitola. Salolaisen Teatteri Provinssin esityksessä avioparia tulkitsevat mainiosti Hannamaija Nikander ja Heikki Saarinen.
Kulttuuri

Teatteriarvio: Psykologisesti vakuuttava Hiirenloukku Salon Teatteri Provinssissa

Salon oppimisympäristötyöryhmän ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Annika Viitanen (kok) jäi vähemmistöön myös omassa puolueessaan, kun valtuusto äänesti koulu- ja päiväkotilakkautuksista. "Koen tärkeäksi olla päätöksenteossa johdonmukainen enkä ajattele seuraavia vaaleja", Viitanen sanoo.
Paikalliset

Massiiviset koululakkautukset sulivat Salossa, kun päättäjät hyppäsivät vanhempien kelkkaan – näistä syistä ratkaisuihin ei kyetty