Puutarha

Tutkija Susu Rytterin pihan omenapuissa kävi haastattelupäivänä tarhamehiläisiä, kukkakärpäsiä, erakkomehiläisiä ja kimalaisia.  Suomalaisessa pölytyskokeessa havaittiin 2018, että omenasadosta jäi puolet puuttumaan, jos pölyttäjiä ei ole.
Heidi Huusko kasvattaa tänä vuonna kasvihuoneessa tomaattia, avomaankurkkua, salaattia, basilikaa, tilliä, kamomillaa ja ensimmäistä kertaa myös sipulia.
Laadukkainkaan tekninen ulkotekstiili ei kestä pitkää aikaa kovaan sateeseen jättämistä. (Kuva: Pexels)
Puutarhuri Sabine Strandström-Zinck neuvoi Aurora (kesk.) ja Eva Whitelle, miten kasvit istutetaan ruukkuun. Yrteistä tulee hurmaava tuoksu.
Tutkija tarvitsee reilusti hedelmiä tunnistusta varten, niin maisteluun kuin halkaisuun.
Taloyhtiön massiiviset koristeruukut viherretään samalla tavalla tulevanakin kesänä.
Lierot kaivavat onkaloita, mikä parantaa maan ilmavuutta ja sitä kautta kasvien kasvua. Ne käyttävät ravinnokseen kuollutta kasviainesta eli toimivat hajottajina, ja niiden jätökset ovat sopivaa ravinnetta kasveille.
Raija Salminen kylvää siemeniä, jotka vaativat esikasvatuksen ehtiäkseen tuottamaan satoa tai kukkimaan Suomen lyhyen kasvukauden aikana. Oikeassa reunassa on hyvään kasvuun ehtineitä kahden kuukauden ikäisiä inkiväärin taimia, jotka ovat kasvatettu kaupan vihannesosaston juurakkopaloista.
Tältä näyttää Mona ja Janne Siron viljelmä, jossa on noudatettu intiaanien perinteistä menetelmää.
Puutarhuri, floristi Mia Kulkin työhuoneella on herkullinen väriloisto ympäri vuoden. Hän on erikoistunutkasvattamiensa kukkien hiekkakuivatukseen.
Torsten Sandbergilla oli viime kesänä kasvamassa yli sata kynsilaukkalajiketta.
Turun yliopiston tutkijat havaitsivat, että hyvin pienetkin jäämät glyfosaattipohjaista torjunta-ainetta vähentävät kasvien terveyttä ja kasvua tukevia endofyyttisiä mikrobeita. Mikrobien esiintyvyyttä tarkasteltiin koealalla kasvatetuissa puutarhamansikan taimissa.
Äitienpäiväkukista saatu tuotto oli varkautta yrittäneiden tavoitteena. Teko jäi kuitenkin kesken, kun puutarhaliikkeen vartija keskeytti puuhat.
Kirjoittajan mielestä Turun kaupungin tulisi ostaa Hirvensalossa sijaitseva Pietari Kalmin vanha koeviljelypuutarha ja kunnostaa se museopuutarhakohteeksi.
– Alkusyksy on erinomaista aikaa uusille istutuksille, Maarit Haapamäki sanoo.
Kotimainen vihannestuotanto on ahdingossa sähkön hinnan takia. Osa viljelijöistä on alan liiton mukaan lopettamassa koko talviviljelyn. Myös Oksasen puutarhalla tiedetään, että tuleva talvi tulee olemaan hyvin vaikea.
Lisää uutisia