Puolueet

Tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni pitää kannatuksen nostamista ykkösteemana. Vasta sitten mietitään vaihdoksia.
Kotimaa

Näkökulma: Kulmunilla on vaikea valinta – Nykyinen salkku antaisi aikaa puolueen johtamiselle, mutta voi jättää seinäruusuksi

Ruotsissa kuohuttaa tuore paljastuskirja, jossa neljä naispuolista Ruotsidemokraattia kertoo puolueesta.
Maailma

Epäkohtien esiin nostaminen johti uhkailuun ja potkuihin – uutuuskirja maalaa karua kuvaa Ruotsidemokraattien kulttuurista

Täydennetty keskustajohto. Uuden puheenjohtajan Katri Kulmunin ympärille asettuivat vasemmalta puoluesihteerir Riikka Pirkkalainen, vastavalittu varapuheenjohtaja Petri Honkonen, varapuheenjohtajat Hannakaisa Heikkinen sekä Juha Rehula.
Kotimaa

Petri Honkonen nousi keskustan varapuheenjohtajaksi

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ei aio ottaa heti valtiovarainministerin salkkua.
Kotimaa

Kulmuni ei aio ottaa heti valtiovarainministerin salkkua – "Ensin puolueen kannatus nousuun"

Torniolainen Katri Kulmuni valittiin keskustan uudeksi puheenjohtajaksi.
Kotimaa

Katri Kulmuni on monipuolinen Pohjolan tahtonainen

Torniolainen Katri Kulmuni on keskustan uusi puheenjohtaja.
Kotimaa

Katri Kulmuni valittiin keskustan puheenjohtajaksi – voitti Antti Kaikkosen äänin 1092–829

Antti Kaikkonen sanoi, että suomalainen voi kaatua, mutta myös nousta.
Kotimaa

Kaikkosen ja Kulmunin puheissa tunnetta ja nuoruusmuistoja – Kaikkoselle piirun verran enemmän aplodeja

Keskustan väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä painotti, että hallitusohjelman kirjaukset pitää saada nopeasti voimaan.
Kotimaa

Sipilä perusteli työllisyyskeinojen esittelyä: "Ei ole palautetta Rinteelle, vaan testamentti, mitä nyt pitäisi tehdä"

Katri Kulmunin kannattajat vetoavat ehdokkaan nuorekkuuteen ja tuoreuteen. Myös kielitaito ja kansanvälinen osaaminen saavat suitsutusta.
Kotimaa

Antti vai Katri – keskustaväellä puheripuli Kouvolassa

Kokoomuksen uusi puoluesihteeri Kristiina Kokko sanoo "löytäneensä poliittisen kodin kokoomuksesta" jo opiskeluaikoinaan, jolloin hän toimi kokoomuksen opiskelijaliiton puheenjohtajana.
Kotimaa

Kokoomuksen uusi puoluesihteeri Kokko: "Kokoomuksen tulee puhua muustakin kuin talouspolitiikasta" – Akavasta lähtevä Kokko aikoo jatkaa papin töitä

Sipilä lupasi antaa uudelle puheenjohtajalle alumiinisen nuijan ja tunkin, joilla puolueen kannatusta voi nostaa.
Kotimaa

Sipilä antaa uudelle puheenjohtajalle alumiinisen nuijan ja tunkin – evääksi tuli myös kuuden kohdan työllisyyslista

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni ja puolustusministeri Antti Kaikkonen ovat ehdolla keskustan uudeksi puheenjohtajaksi.
Kotimaa

Keskustan uusi johtaja selvillä alkuillasta – Kulmuni ja Kaikkonen tentissä aamulla Kouvolan kokouksessa

Akavan kehityspäällikkönä tällä hetkellä työskentelevä Kristiina Kokko on toiminut useiden ministerien avustajana, kokoomuksen puoluetoimistossa ja kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajana.
Kotimaa

Kristiina Kokon valinta kokoomuksen puoluesihteeriksi käytännössä varmaa – Petteri Orpo: "Valinta oli lopulta aika selvä peli"

SDP:n puheenjohtaja ja pääministeri Antti Rinne piti 120-vuotisjuhlan avauspuheen.
Paikalliset

Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi

Mikkel Näkkäläjärvi ja Erkki Tuomioja pohtivat puolueen paikkaa helsinkiläisravintola Juttutuvan salissa. Jyhkeä graniittirakennus Hakaniemen torin kupeessa valmistui Helsingin työväentaloksi vuonna 1908. Kymmenen vuotta myöhemmin rakennuksen torniin nostettu punainen lyhty toimi lähtölaukauksena Suomen sisällissodalle. Siihen osallistuminen oli molempien keskustelijoiden mielestä puolueen historian yksiselitteisesti suurin virhe.
Lukemisto

Tuomioja ja Näkkäläjärvi pohtivat 120-vuotiaan puolueen tulevaisuutta – "Ideologiset erot alkavat taas korostua"

Sari Essayah
Kotimaa

Sari Essayah jää sairaslomalle rintasyövän vuoksi – harkitsee jatkoa puolueensa puheenjohtajana

Ville Tavio ja myllerryksessä oleva Turun keskusta. Tavio on kuulunut toriparkin vankkoihin vastustajiin.
Paikalliset

Ville Tavio: kokoomus oli vaalien jälkeen halukas hallitukseen Perussuomalaisten kanssa

Valtiovarainministeri Mika Lintilä ei osallistu keskustan puheenjohtajakisaan.
Kotimaa

Näkökulma: Kriisikeskustan kahden koon kisa

Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon vieressä kokouksen eturivissä istuivat puoliso Hilla Halla-aho ja kokouspaikkakunnan terveiset tuonut Tampereen pormestari Lauri Lyly (oik.).
Kotimaa

Halla-aho politiikan uusista jakolinjoista: Muut kuin me ja vihreät pyllistävät joka suuntaan ja vuotavat molemmista laidoista

Kevään eduskuntavaaleissa läpi pääsi 20 vihreiden kansanedustajaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Gallupeissa vihreiden kannatus on ollut ajoittain suurempaakin. Vihreät tuulettivat vaali-iltana tulosta uuden puheenjohtajansa Maria Ohisalon johdolla.
Lukemisto

Megatrendit pelaavat perussuomalaisten ja vihreiden laareihin – taustalla globalisaation ja ympäristökriisien aiheuttama ahdistus

Kansanedustaja Mika Kari (sd) on yksi vahva ehdokas eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtajaksi.
Kotimaa

Puolueet nimesivät ehdokkaansa tiedusteluvalvontavaliokunnan jäseniksi – listalla on 13 kansanedustajan nimet

Olli Kankaan mukaan Sipilän hallituksen perustulokeilulla haluttiin selvittää, voidaanko perustulolla parantaa työnteon kannustimia, vähentää byrokratiaa ja yksinkertaistaa sosiaaliturvajärjestelmää.
Tiede

Perustuloprofessorin puhelin pirisee taajaan – soittajina Liettuan valtio, toimittaja Ranskasta ja arvatenkin myös tuleva pääministeri

Kotimaa

Näkökulma: Keskustan hallitushalut näyttävät orastavaa kasvua

Ville Tavio elokuussa 2018.
Kotimaa

Näin istutaan Arkadianmäellä seuraavat neljä vuotta – perussuomalaiset vasten tahtoaan äärioikealle

Joonas Niemi haluaa Vihreiden puoluesihteeriksi.
Paikalliset

Turkulainen Joonas Niemi lähtee mukaan Vihreiden puoluesihteerikisaan

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto haluaa valtiovallalle lisää keinoja puuttua metsienkäyttöön.
Kotimaa

Haavisto: Sellutehdas ei yksin kynnyskysymys hallitukseen osallistumisessa

Keskustan puoluevaltuuskunta oli oolla viikonvaihteessa Riihimäellä. Kuvassa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen (vas.) sekä puolueen varapuheenjohtaja Katri Kulmuni, puheenjohtaja Juha Sipilä, varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen ja puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.
Kotimaa

Keskusta vastasi Rinteelle – esitti itse heti kärkeen kymmenen reunaehtoa

Pekka Haaviston johtamat vihreät kasvatti kannatustaan ja kansanedustajiensa määrää eduskuntavaaleissa pari viikkoa sitten.
Kotimaa

Vihreät julkisti vastauksensa Rinteen kysymyksiin – fossiilisista polttoaineista luopumisille eräpäivät ja hakkuita pienennettävä

Paikalliset

Siniset jatkaa Varsinais-Suomessa entiseen malliin: "Mennään kuntavaaleja kohti"

Keskustan kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen on viime vuosina profiloitunut eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajana.
Kotimaa

Juha Sipilän eropäätös käynnisti seuraajaspekulaation – Yksi pohtii, toinen ei kommentoi ja kolmas palaa asiaan myöhemmin: "En aio hötkyillä"