Paikalliset

Paikalliset

Miestä puukotettiin kaulaan Turussa – haluaa yhä olla ystävä tuomitun puukottajansa kanssa

F kirjoittaa kappaleensa asioista, jotka jollain tavalla koskettavat häntä tai hänen läheisiään. Tärkeä teema on esimerkiksi mielenterveys.
Kulttuuri

Turkulainen F tuo musiikissaan esiin aiheita, joista pitääkin puhua – Dreamgirlsin show on räppäävien naisten voimannäyttö

Paikalliset

Poliisi nappasi päihtyneitä kaahareita Turussa ja Raisiossa

Ellie Goulding esiintyi Ruisrockissa ensimmäisen kerran vuonna 2015.
Kulttuuri

Brittiläistä poppia, rapin supershow ja extravaganzaa pinkissä teltassa – lue TS:n tärpit 50. Ruisrockin avajaispäivään

– Turun vanhimpiin puurakennuksiin kuuluvan Iso-Puolalan sisäpihalla ei ole kalliota tai synkkää metsää, enkä halunnut tänne mitää maalattuja pahvikallioita. Olin siivoamassa yhdessä paikassa, kaverillani oli siellä tämä rakennusteline. Sanoin, että tarvitsen sen heinäkuuksi. Toisen telineen sain veljeltäni, Kauno Takarautio kertoo uusimman ohjauksensa Ronja Ryövärintyttären lavasteissa.
Lukemisto

Kantapään kautta teatterin sekatyömieheksi – Kauno Takarautio on tuttu nimi Turun ja sen lähialueen harrastajateattereista

Henri Ruoste ja Roble kilpailivat edellisen kerran Helsinki International Horse Show’ssa lokakuussa 2016. Viikonloppuna ratsukko kisaa Järvenpäässä.
Urheilu

Ruoste nousee Roblen selkään Nations Cupissa

Jani Heinonen ostaa ruokaa kaksi kertaa viikossa verkkokaupasta. Hänen mielestään se on kätevä tapa. Johanna Savikurki avustaa.
Paikalliset

Edelleen vain harva haluaa ostaa ruokaa netistä – hedelmät halutaan hipelöidä itse

Niittylavaa viimeisteltiin torstaina Ruissalossa. Festivaalin promoottori Mikko Niemelä kertoo, että talkoolaisten vakuutusturvaa on parannettu viime vuodesta.
Paikalliset

Ruisrockissa 800 vapaaehtoista tekee talkoita osakeyhtiön pussiin – verottaja ei näe ongelmaa, vaikka vielä viime vuonna näki

Oppositiojohtaja Petteri Orpo muistuttaa, että edellinen hallitus myönsi Tunnin junalle 40 miljoonaa euroa suunnittelurahaa. Lisäksi suunnittelussa on ”tehty töitä kymmenen vuoden ajan”.
Paikalliset

Marin uhkaa lykätä ratahankkeita – Orpon mukaan hallitus etsii tekosyitä

Ihme ja kumma tuki ry:n puheenjohtaja Jorma Nurmisen mukaan monien kehitysvammaisten nuorten suurin haave olisi päästä palkkatyöhön. Kuva on viime syyskuulta.
Paikalliset

Hallinto-oikeus: Salon kaupunki sai evätä työllistämistuen kehitysvammaisilta

Paikalliset

Maatalousnäyttely Okrassa torstaina 24 100 kävijää

Rasmus Ristolainen
Paikalliset

IS: Rasmus Ristolaiselle yli 120 000 euron sakot – ajoi 80 km/h Linnankadulla

Aleksi Paanasen maalitili Interin riveissä on vielä avaamatta. Maalisyöttöjä hän on kirjauttanut kuluvalla kaudella kaksi.
Liiga

Aleksi Paananen uskoo Interin kurssin kääntyvän FC Lahtea vastaan – keskikenttäpelaajalla vastassaan tuttu joukkue

Paikalliset

Laitilassa paloi tuhansia kuutioita suuri kuorijätekasa

Kankaan perhe oli tullut Okraan Lapualta. Seitsemänvuotias Iisakki tutustui näytteillä olleeseen puimuriin. – Isällä on isompi ja hienompi, totesi nuori isäntä vaatimattomaan pohjalaiseen tapaan.
Talous

"Isällä on isompi ja hienompi" – Okraan ei tulla pelkästään potkimaan renkaita

Suomisen Maidon toimitusjohtaja Horst Neumannin mukaan yritys toimii vastavoimana niille suuremmille tuottajille, jotka eivät kerro riittävästi tuotteistaan.
Paikalliset

Isot valmistajat jättivät vastaamatta jäätelöiden vastuullisuutta selvittävään kyselyyn

Paikalliset

Kakolanmäellä syttyi tulipalo rakennustyömaalla – kerrostalon kattotöistä aiheutui liekkejä

Paikalliset

Funikulaari täyttää kuusi viikkoa, avautuminen siirtyi ensi maanantaihin – katso monenako päivänä hissi on kulkenut ongelmitta

Kiva ihastelemassa uutta jälkikasvuaan.
Paikalliset

"Hetkinen, siel muuten lehmä poikii!" TS:n toimittaja joutui juttukeikalla yllättäen kätilön hommiin – katso video

Viikonvaihteen palon sammutusvedet ovat kulkeutuneet jo alajuoksulle, Koroisten sillan kohdalle. Joesta otettiin uudet vesinäytteet tänään torstaina.
Paikalliset

Orikedon palon seuraus: Turun Vähäjoen veden käyttöä vältettävä

Sinilevää Bengtskärin edustalla heinäkuussa 2016.
Paikalliset

Sinilevähavaintojen määrä kasvanut maltillisesti Lounais-Suomessa

Paikalliset

Katoamisilmoitukset pitävät poliisin kiireisenä kesällä – osaatko toimia, jos kohtaat harhailevan muistisairaan tai läheisesi katoaa?

Mieleisensä öljymaalin voi tehdä myös itse ostamalla pigmenttejä eli värijauheita. Keittomaalit ovat nekin palanneet suosioon, sillä ne ovat edullisia, ja kaikkein helpoimpia tehdä itse. – Punamulta on keittomaalin tunnetuin väri, mutta myös keltamulta on yleinen, kertoo Marjaana Norrgård Rakennustarviketalo Tamminaulasta.
Lomalla

Kesämaalari odottaa pilvipoutaa – näillä ohjeilla onnistut ulkomaalauksessa

Paikalliset

Venelaiturin porttia ja aitaa rikottiin Paraisilla – poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja

Paikalliset

Poliisi takavarikoi amfetamiiniksi epäiltyä jauhetta autosta Somerolla

Reetta Niemelä tiesi jo lapsena haluavansa kirjailijaksi.
Paikalliset

Luonto inspiroi lastenkirjailija Reetta Niemelää

Varsinais-Suomeen myönnettiin ennätysmäärä valkohäntäpeuran kaatolupia.
Paikalliset

Valkohäntäpeuran kaatolupia ennätysmäärä Varsinais-Suomeen

Kahvila Omena ja Kanelissa on vanhan ajan tunnelmaa.
Paikalliset

Lounaspaikka: Lounasta 1950-luvun tunnelmassa

Eija-Liisa Suisto (vas.) jäi eläkkeelle ja toiminnanjohtajana jatkaa Minna Lalli (oik.). Hilkka Rydenfelt aloitti Loimikodissa emäntänä talon valmistuessa helmikuussa 1969. Eläkkeelle jäätyään hän luovutti talon yleisavaimen ja jäi taloon asukkaaksi.
Paikalliset

Loimikoti-yhdistys haluaa pitää ikäihmisten asumispalvelun laadukkaana – hoivapalveluyritysten ostoyritykset torjutaan

Paikalliset

Kolumni: Syyllinen olo