Loimaa

Loimaalla oli viime vuoden lopussa noin 15 800 asukasta . Pitkään laskenut asukasluku ja väestön ikääntyminen ovat osasyy kaupungin talouden heikkenemiseen.
Paikalliset

Loimaan tilinpäätös 3,2 miljoonaa tappiolla

Paikalliset

Nainen iski miestä veitsellä reiteen Loimaalla – Marttilassa murtauduttiin grilliin ja ravintolaan

Pelastuslaitoksella oli sammutustyöt kesken vielä noin tuntia hälytyksen tultua.
Paikalliset

Omakotitalon keittiössä syttyi tulipalo Loimaalla – pelastuslaitos sammuttaa paloa

Loimaalla teollisuushallissa syttyi tulipalo kattorakenteisiin perjantai-iltapäivällä.
Paikalliset

Loimaalla teollisuusrakennuksessa syttyi palonalku kattorakenteissa – ripeän toiminnan ansiosta palo ei päässyt leviämään

Loimaan pääterveysasemalla on hiljaista. Kolme lääkäriä jäi vanhempainvapaille eikä sijaisia ole saatu. Terveysasema pystyy hoitamaan vain kiireelliset tapaukset.
Paikalliset

Loimaan terveyskeskuksessa hoidetaan ainoastaan kiireelliset asiat

Hurrikaanin Henrik Porkka ja Antti Ropponen olivat mukana varmistamassa runkosarjavoittoa. Se saattaa riittää jopa mestaruuteen, mutta pitkään ensimmäistä kultaansa jahdanneelle seuralle se olisi hapan voitto.
Urheilu

Korona voi tuoda Vilppaalle ja Hurrikaanille kauan himoitut mestaruudet, mutta se ei Salossa ja Loimaalla lämmitä

– Alastaron yläaste on kiva, pieni koulu, jossa kaikki tuntevat toisensa, luonnehtivat 7. luokan oppilaat Fanni Aalto (vas.), Inka Korvenpää, Aaro Petäjä ja Väinö Rantala. Takana Alastaron yläasteen rehtori Tapani Ääri.
Paikalliset

Loimaa tiivistää odotetusti kouluverkkoaan – kaupunginhallitus hyväksyi esityksen kolmen koulun lakkauttamisesta

Paikalliset

Ambulanssiyrittäjät aloittivat kiireettömät sairaankuljetukset Turun lähialueilla

Paikalliset

Sekavasti käyttäytyneen naisen poliisikyyti Turkuun vaihtui ambulanssiin

Paikalliset

Päihtynyt mies riehui kirveen kanssa Loimaalla

Paikalliset

Rekkaa ohittanutta autoa väistänyt kuski suistui ojaan – ohittanutta kuskia ei ole vielä tavoitettu

Kaikkien osastopaikkojen siirtyminen kuntayhtymältä Loimaalle tietäisi Riihikosken pääterveysaseman vuodeosaston sulkemista.
Paikalliset

Pöytyän vuodeosaston ratkaisun paikat lähenevät – kuntayhtymä aloitti yt-neuvottelut valmistautuakseen mahdolliseen siirtoon Loimaalle

Paikalliset

Rekka ajautui ulos tieltä Loimaalla – liikenne ruuhkautui

Paikalliset

Kuski jäi kiinni huumepäissään Virttaalla – autossa oli lisäksi kaksi matkustajaa

Urheilu

Hurrikaani oli kompastua Ettaan – "Kyllähän tämä tilanne vaatii tottumista, kun on uusia pelaajia uusilla paikoilla"

Urheilu

Hurrikaani-Loimaalle rutiinivoitto Tiikereistä – "Sitten kun pelaaminen vapautui, oli ihan mukavan näköistä tekemistä"

Kojonkulman koulu on Loimaan lakkautuslistalla.
Paikalliset

Loimaa lakkauttamassa kolme koulua: Lasten määrä vähenee, rahaa on säästettävä

Paikalliset

Tukevassa humalassa ollut mies suistui mopollaan ojaan Loimaalla

Taisto Vuorio on aikoinaan kolunnut useita Finlandia-hiihtoja, ja osallistui sen aikaisilla suksillaan ja kisalapullaan. Monojen puolesta hän pelkäsi jo etukäteen, sillä vanhat muoviosat olivat ajan saatossa hapertuneet uhkaavasti.
Paikalliset

Video: Taisto pelkäsi, että monot murenevat jalkaan – nurtsimurtsikkakisoissa riitti draamaa

Paikalliset

Varkaat kiinni tuoreeltaan Mellilässä

Yksi Loimaan sairaalan akuuteista kuntoutusosastoista suljetaan maaliskuun alussa. Osasto pysyy kiinni vuoden loppuun asti. Arkistokuva.
Paikalliset

Vuodepaikat vähenivät Loimaalla, ja potilaita päätyi Pöytyälle – sosiaali- ja terveysjohtaja: Tilanne ei ole poikkeuksellinen

Loukkaantunut kuljettaja leikattiin ulos autosta Loimaalla.
Paikalliset

Auto ajautui kallioleikkaukseen Loimaalla – loukkaantunut kuljettaja piti leikata autosta ulos

Miina Äkkijyrkän Pyhä vasikka -veistos on ollut esillä maatalousmuseo Saran pihalla kesästä 2018.  taiteilija oli todistamassa veistoksen tuloa Loimaalle.
Paikalliset

Maatalousmuseo palkitsi kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkän Kulttuurikuokalla

Urheilu

Hurrikaani-Loimaa tiukilla Kokkolassa – "Saimme syöttöpelin kulkemaan ja vastaanoton toimimaan"

Bisonsin Joshua Wilchcombe (vas.) taisteli pallosta Kristikan Joona Tuomalan kanssa Kupittaan paikallispelissä tammikuussa.
Urheilu

Loimaan Bisons tähyää takaisin Korisliigaan – "Nousu vaatii pelaajabudjetin tuplaamista"

Autot kolaroivat Loimaalla.
Paikalliset

Kuljettaja menehtyi kolarissa Loimaalla – henkilöauto ajautui päin vastaan tullutta betoniautoa

Ilmastonmuutos näkyy Suomessa alkutalven lämpenemisenä. Näyttelyamanuenssi Maria Vanha-Similä nauttii tammikuisesta airingonpaisteesta Sarka-museon pihamaalla.
Lukemisto

Ilmastonmuutos mullistaa maataloudenkin – pidemmän kasvukauden lisäksi luvassa kuivuutta, tulvia, tauteja ja tuholaisia

Riihikosken terveysasema on yksi Pöytyän kuntayhtymän neljästä terveysasemasta.
Paikalliset

Loimaa myymässä Pöytyälle vuodepaikkoja – neuvotteluissa 10–30 paikkaa

Paikalliset

Loimaa lomauttanee koko henkilökuntansa

Loimaan kaupunginjohtaja Jari Rantala toivoo, että kaupungin yt-neuvottelut saataisiin päätökseen ensi viikolla.
Paikalliset

Loimaan yt-neuvottelujen ratkaisut viipyvät – pöydällä ollut muun muassa lomarahaleikkauksia