Lapset

Päivystys siirtyy U-sairaalaan osaksi lasten ja nuorten klinikan toimintaa.
Paikalliset

Lasten ja nuorten päivystys siirtyy U-sairaalaan

Ilmastolakko keräsi Turun Vähätorille satoja koululaisia 15. maaliskuuta 2019. 14-vuotias Alma Jokinen puhui paikalle saapuneille ilmastolakkoilijoille.
Paikalliset

Nuoret ilmastolakkoilevat jälleen Turussa ensi viikolla

Naantali aloittaa maksuttoman lapsiparkkitoiminnan.
Paikalliset

Naantali aloittaa maksuttoman lapsiparkin

Lounais-Suomen Avin toimialueella on 16 kunnallista lastensuojelulaitosta, joissa on 28 asuinyksikköä ja 178 asiakaspaikkaa.
Paikalliset

Lounais-Suomen Avi: Lastensuojelun laitoksissa tarpeeksi työntekijöitä, paljon rajoitustoimia

Seurakunnan lastenohjaajat Tiina Nieminen (vas.) ja Katja Rintamäki tuovat iloa perheiden arkeen Tyksin osastoilla.
Lukemisto

Lastenohjaajat tukevat Tyksissä vakavasti sairaiden lasten perheitä – "Työ on ajoittain henkisesti kuormittavaa"

Sosiaalisessa mediassa harjoitettu grooming eli lapsen houkutteleminen seksuaaliseen tekoon kehittyy poliisin mukaan nopeasti hyväksikäytöksi. Esimerkiksi vaihdetut alastonkuvat ovat lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.
Kotimaa

Turkulaistubettaja nettivinkkasi viestittelijät poliisille – "Silloin kun meillä ei ole uhria, meillä ei ole rikostakaan"

Tuula Komulainen on työskennellyt koulukuraattorina Turussa jo 20 vuoden ajan.
Lukemisto

Koulukuraattori Tuula Komulainen on huolissaan oppilaiden jakautumisesta – osa menestyy, osalle ongelmat kasautuvat

Paikalliset

MLL kouluttaa Turun seudulle uusia tukihenkilöitä lapsiperheille

Lontoossa toimii useita kodittomien majoituskeskuksia. Väliaikaisia koteja rakennetaan kontteihin ja vanhoihin toimistorakennuksiin.
Maailma

Tuhannet lapset elävät konteissa ja entisissä toimistotaloissa Englannissa – osan koti on yöstä toiseen tuntemattomien sohvalla

Turun alueella muun muassa Mikaelin koulussa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrä on suuri.
Paikalliset

Moni turkulainen lapsi ei tiedä, mitä koulua hänen kuuluisi käydä tänä syksynä – osa tukipäätöksistä on jäänyt tekemättä

Yhteydenotot tapahtuivat pikaviestisovellus Kikin kautta. Kuvakaappaus sovelluksesta.
Paikalliset

Turkulainen tubettaja esiintyi teinityttönä – sai lukuisia yhteydenottoja aikuisilta miehiltä

Tutkimuksen tulokset antavat aihetta esimerkiksi astman ja allergioiden kehittymisriskin jatkotutkimuksille.
Paikalliset

Raskausaikana stressaamisella yhteys lapsen kortisolin tuotantoon ja alttiuteen astmalle

Sijaisvanhempia kaivataan lisää.
Paikalliset

Sijaisvanhempia kaivataan lisää

Syvälahden koulussa oppilailla ei ole perinteisiä pulpetteja. Viereisiin huoneisiin näkee lasiseinien läpi.
Paikalliset

Syvälahden koulun kokeileva oppimisympäristö puhuttaa – "Edelläkävijyys on aina raskas polku"

Yhteensä 24 oppilasta on vaihtanut tai vaihtamassa koulua sinä aikana, kun Sepänkatu 2 on toiminut Puolalan koulun väistötilana.
Kotimaa

Moni oppilas vaihtanut koulua Sepänkadun sisäilmaongelmien takia – kaupunginhallitus kuuli vanhempien edustajien näkemyksiä tilanteesta

Kotimaa

Kysely: Suomalaisten lapsien kuukausirahat ovat Pohjoismaiden korkeimmat

Anu Veijalainen on käynyt Marakatin perhekahvilassa oman lapsensa vauva-ajoista lähtien. Hän pitää kahvilan mutkatonta tunnelmaa ja ja muiden vanhempien vertaistukea tärkeänä. Kaksivuotias Vilho keskittyy leikkimiseen.
Lukemisto

Sukupolvien kohtaamisia perhekahvilassa – vanhemmat voivat hengähtää kun kylämummi leikittää lapsia

Tutkimukseen osallistui noin 2 000 yläkouluikäistä nuorta.
Paikalliset

Tutkimus: Joka viides joutuu koulukiusatuksi

Vanhemmat hakivat lapsiaan koulusta Sepänkadulla.
Paikalliset

Viidennes Sepänkatu 2:n oppilaista jäi kotiin ensimmäisenä koulupäivänä

Paikalliset

Tutkimus: Lapsen katkeamaton vuorovaikutus vanhempaansa parantaa tunteiden säätelyä

– Tärkeintä olisi, että jokaiselle löytyisi jokin oma harrastus, sanoo Sauli Glad Naantalin taekwondoseurasta.
Lukemisto

Lempilaji hakusessa – harrasteseikkailuleirillä tutustutaan eri liikuntalajeihin

Kuvakaappaus Youtube-käyttäjä ctrl shift facen deep fake -videosta, jossa Terminator 2 -elokuvan päähahmon näyttelijä Arnold Schwarzenegger on korvattu Sylvester Stallonella.
Kotimaa

Aidon näköisiä deep fake -valevideoita on yhä helpompi tehdä – Tutkija: "Asiaan pitäisi alkaa varautumaan ja suhtautumaan kriittisesti"

Soile Rajamäen mukaan vapaaehtoinen lapsettomuus herättää ihmisissä monenlaisia tunteita. Tästä johtuen hän ei halua esiintyä jutussa omilla kasvoillaan.
Lukemisto

Ilmastonmuutos vankisti päätöstä lapsettomuudesta

Lapsivaikutusten arviointi on yksi Turun kaupungin kehittämiskohteista. Kuvituskuva.
Paikalliset

Lapsivaikutusten arviointi on Turussa lapsenkengissä – edes virkamiehet eivät tunne asiaa

Kuvituskuva.
Kotimaa

Runsas ruutuaika on yhteydessä lasten ylipainoon

Salolainen Eedla Höglund olisi halunnut kulkea koulumatkat yksin jo ensimmäisenä koulupäivänä, mutta vanhemmat tungeksivat mukaan. Eedlan reippaudesta huolimatta saattaja on mukana turvaamassa koulumatkaa vielä kuukauden päivät.
Paikalliset

Ensiaskeleita koulutiellä – Koulut ovat alkaneet jo osassa Varsinais-Suomen kunnista

Lasten määrä ei ole riittänyt ohjattuun toimintaan kaikissa leikkipuistoissa.
Paikalliset

Ohjattu toiminta loppui kuudessa Turun leikkipuistossa, syynä kävijäpula

Joona 'Serral' Sotala voitti Starcraft 2 -pelin maailmanmestaruuden viime vuonna. Myös tässä pelissä pelaajat voivat hankkia loot boxien sisältämiä kosmeettisia esineitä.
Kotimaa

Videopelien mysteerilaatikoita ei valvota, vaikka kannattaisi – loot boxit hyödyntävät uhkapeleistä tuttuja mekanismeja

Helmi Raunio (vas.) ja Aino Heikkilä saapuvat toiselle rastille ja hoksaavat nopeasti, missä äänitehtävässä on kyse.
Lukemisto

Kaupungilla ratkotaan kesämysteerejä – Mensa-hoksottimet, insinööritaidot tai supervoimat eivät ole tarpeen

Jalkapallo ja kännykät eivät kuulu yhteen. Liedossa junioripalloilijat (Topias Karinti, Kristiani Pojankukka, Eemeli Rönnemaa ja Kasper Karinti) tietävät, että kaksi tuntia ennen harjoituksia tai pelejä ei pelata puhelimilla, koska se haittaa keskittymistä.
Lukemisto

Kimppakyydissä ei selata kännyköitä vaan jutellaan – tietysti jalkapallosta