Kemiönsaari

Paikalliset

Seututie 183 suljettiin tulvaveden noustua tielle

Kerttu Tromp kuvailee puutarhaansa omaksi paratiisikseen. Sieltä löytyy kukkia aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn saakka.
Paikalliset

Kertun kotipihalta löytyi 200 luonnonkasvia – "Ihmisten pitää tuntea muitakin kasvilajeja kuin kukka ja ruoho"

Kemiön terveysasemalla sijaitsee myös vuodeosasto, jonka paikkamäärää aiotaan pienentää. Kunnassa on tavoitteena, että vain 9-10 prosenttia yli 75-vuotiaista tarvitsisi minkäänlaista, ympärivuorokautista laitoshoitoa.
Paikalliset

Kemiönsaari höylää siivuja sieltä täältä – säästöjä erityisesti sosiaalipuolella

Kotimaisessa silakassa on yhä vähemmän ympäristömyrkkyjä.
Paikalliset

Itämeren silakoiden dioksiinipitoisuudet vähentyneet huomattavasti

Paikalliset

ÅU: Krp tutkii törkeää huumausainerikosta Kemiönsaaressa

Paikalliset

Kahden henkilöauton nokkakolari Kemiönsaaressa

Kahdeksan sutta vieraili kemiönsaarelaisen pariskunnan pihalla lauantaiaamuna kello puoli yhdeksän aikaan.
Paikalliset

Kemiönsaaren susisisaruksista pentuineen runsaasti havaintoja – "Joka yö ovat jonkun pihalla tai sen lähistöllä"

Paikalliset

ÅU: Poliisi vaikenee Kemiönsaaren operaatiosta

Paikalliset

ÅU: Kahdeksan sutta ilmestyi Kemiönsaaressa piha- ja näköpiiriin

Märketin majakan lähivedet ovat koituneet kymmenien laivojen kohtaloksi.
Paikalliset

Haaksirikkojen Märket esillä Turun seudulla

Pasi Tamminen
Talous

Ex-festaripomon Kansakoulu myi Kalkkiluodon kesäkahvilan

Pasi Tamminen
Paikalliset

Ex-festaripomon Kansakoulu talousvaikeuksissa

Västanfjärd liitettiin vuoden 2009 alussa uuteen Kemiönsaaren kuntaan, jonka muodostavat Västanfjärdin lisäksi myös Kemiön ja Dragsfjärdin kunnat.
Paikalliset

Västanfjärd valittiin Varsinais-Suomen vuoden kyläksi

Kemiönsaarelainen vihannesviljelijä Anders Abrahamsson kuvailee vesimelonia ”pikkukivaksi”, jota hän haluaa viljellä tilansa päävihannesten ohella lähinnä asiakkaiden iloksi. Toisin on esimerkiksi naapurikaupunki Salossa, jossa sijaitsee vesimelonien suurin tuottajatila.
Paikalliset

Vesimelonien sadonkorjuu alkoi

Mansikoiden ostajat joutuvat Taalintehtaalla tyytymään jatkossa huomattavasti vähäisempään tarjontaan, kun maatilayritys sulkee myyntikojunsa lopullisesti kiusanteon vuoksi. Arkistokuva.
Paikalliset

Jengi napsi mansikoita maksutta – kolme vuotta jatkunut kiusanteko ajoi maatilayrittäjän pois Taalintehtaalta

Merivartioston Hiittisten partiovene. Arkistokuva.
Paikalliset

Nainen sai kiehuvaa vettä päällensä veneessä – merivartioston partio antoi ensiavun ja kuljetti jatkohoitoon

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »