Kalastus

Kotimaisessa silakassa on yhä vähemmän ympäristömyrkkyjä.
Paikalliset

Itämeren silakoiden dioksiinipitoisuudet vähentyneet huomattavasti

Viimeinen reissu. Aikoinaan Eloranta oli merellä 300 päivää vuodessa. Nykyisin sekä iän että hylkeiden vuoksi päiviä tulee vain murto-osa.
Paikalliset

Kalastajan suru: Hylkeet voittivat – Harmaahyljekanta ampaisi roimaan kasvuun lounaisessa saaristossa

Suomen ja koko Itämeren hyljekanta lähti kasvuun.
Paikalliset

Hyljekanta hyppäsi roimaan kasvuun – yli 90 prosenttia Suomen hylkeistä lounaisessa saaristossa

Kalasta voi hyödyntää miltei kaikki sen osat, ammattikalastaja Ville Toivonen sanoo pitäessään kädessä juuri merestä noussutta kuhaa. Luista ja nahasta voi tehdä esimerkiksi koruja, ja lähes kaikki kalan liha on syötävää. Toivonen sanoo, että 40-50 vuotta sitten esimerkiksi turskan silmät olivat Englannin kuningattaren suurinta herkkua.
Paikalliset

"Puhkaise sen silmät, näytä sen hampaat!" – päivä ammattikalastajan matkassa oli monille lapsille unelmien täyttymys

Kalastaja Juho Smolander on tyytyväinen aamun saaliiseen. Joskus hylkeet käyvät syömässä kalat verkoista.
Lukemisto

Video: Juho Smolanderin päivä onnistuu, jos hylkeet jättävät saaliin rauhaan

Turkulaiselle ravustusyrittäjä Jonas Karlssonille Pyhäjärvi on tuttu työpaikka vuosien ajalta. Hän hakee mukaan tammikuussa alkavaksi suunniteltuun  ammattikalastuksen koulutushankkeeseen.
Paikalliset

Pyhäjärven eläköityville kalastajille etsitään seuraajia lähimaakunnista – turkulaisyrittäjä tahtoisi laajentaa rapumerroista rysiin

Arkistokuva.
Kotimaa

EU päätti turskan kalastuksen lopettamisesta valtaosalla Itämerta – WWF:n mukaan lohen pyyntimääriä ei laskettu tarpeeksi

Rajavartiolaitoksen merivartija Markus Tuorila ohjaa venettä, kun kalastuksenvalvoja Vesa Liukkonen kyselee kalastuslupia. Kalastamassa lempääläiset Markku Roivas ja Pirkko Tulijoki.
Paikalliset

Video: Kustavissa ja Ugissa tehostettua kalastuksenvalvontaa – luvat enimmäkseen kunnossa, pyydyksissä huomautettavaa

Kalaopas Jani Ollikaisen mukaan osallistujia houkuttelevien, riittävän suurien kisavesien järjestäminen on hankalaa vesialueiden omistuksen pirstaleisuuden vuoksi.
Paikalliset

Kalastuskisa koettelee lain rajoja – suosittu kilpailu järjestetään ilman lupia

Kirakkakönkään vesivoimalaitos Inarissa valmistui vuonna 1953. Kunnanjohtaja Toni K. Laine on tänä kesänä esittänyt voimalaitoksen mahdollista purkamista niin talouteen kuin vaelluskaloihinkin vedoten.
Kotimaa

Sähkönmuruja jauhetaan vaelluskalojen selkänahasta – Hallitusohjelman kalamiljoonat voivat kuitenkin harventaa pienten vesivoimaloiden verkostoa

Verkkokalastuksen kieltoa ajavalla aloitteella halutaan suojella saimaannorppia. Saimaannorpan kuutti Kimmo paistatteli päivää toukokuussa 2013.
Kotimaa

"Kuuttikuolemat ovat herättäneet muutkin kuin minut" – Kansalaisaloite verkkokalastuskiellosta Saimaalla etenee eduskuntaan

Kalastusopas neuvoo välineissä, tekniikoissa ja myös vastuullisessa kalastamisessa. Jani Ollikainen tuntee Merimaskun kalavedet.
Kesä

Kalastusoppaan matkassa pääsee oppimaan hauen narraamisen saloja

23-vuotias hylkeenpelottelija Valtteri Kuusinen viettää päivänsä veneessä, jonka moottori on koko ajan käynnissä. Vedenalainen melu pitää valtaosan hylkeistä pois kasvatusaltaiden luota. Tyynellä säällä hylkeitä näkee päivittäin, tuulisella säällä hylkeitä ei erota aaltojen joukosta.
Paikalliset

23-vuotias Valtteri Kuusinen ansaitsee palkkansa hylkeidenpelottelijana saaristossa

Tuomo Sinkkonen (vas.) ja Jouni Nieminen tarkastelevat, miten haavillinen kuoreita vapautetaan jälleen kalalaariin.
Paikalliset

Kuore on kustavilaiselle Jouni Niemiselle se kaikkein tärkein saaliskala – parissa viikossa lähes koko vuoden ansiot

Aurinkoinen päivä sai ihmiset Saaristolaismarkkinoille avajaispäivänä perjantaina. Kävijäodote tälle viikonlopulle on 70 000 ihmistä.
Lukemisto

Saariston herkkuja ja käsitöitä markkinoilla – avajaispäivä veti paikalle ihmisiä paikoin ruuhkaksi asti

Paikalliset

Mynälahden uusista rysistä repesi riita – harrastekalastajat ja Ely-keskuksen viranomaiset nokikkain

Lukemisto

Puoliso lähti, kun autonvientireissu Norjaan venähti seitsemäksi vuodeksi – lue äeskarilaisen kalastajan erikoinen elämäntarina

Kuhien kalastuskieltoalueeseen kuuluisi muun muassa Merimaskun Kirkonsalmi, jossa arkistokuvassa kalastavat Kimmo Brandt (vas.)  Jari Tuiskunen  ja Jani Ollikainen kanssa.
Paikalliset

Kuhien kuturauhasta taisto – verkot kiistan aiheena

Kimmo Kuusisto ja Kati Sarin kalastavat silakkaa litkaamalla ja saattaisivat joutua ilmoittamaan saaliinsa Euroopan unionille. Muutama päivä sitten heiltä karkasti verkosta turska, josta siitäkin lajista voidaan joutua lähettämään saalisilmoituksia.
Kotimaa

Euroopan unioni aikoo valvoa vapaa-ajankalastusta

Kuhakalastukseen odotellaan parhaillaan uusia linjauksia maa- ja metsätalousministeriöltä.
Paikalliset

Kuhaverkot halutaan kieltää Saaristomerellä: "Helppoa se on huudella, kun on toisen elinkeino kyseessä"

Särkänsalmen uudessa hyljekarkottimessa on muun muassa aurinkopaneeli ja tuuligeneraattori. Sen läheisyydessä kalasti tiistaina kalastusopas Jani Ollikainen.
Paikalliset

Hylkeitä torjutaan heinäsirkan sirityksellä – vapakalastajia harmittaa karkottimien sijainti

Jarmo Niitynperä nimeää lempikalakseen monikäyttöisen ahvenen, jota voi valmistaa monella eri tavalla. Kuva on Raisiossa viime elokuussa järjestetystä onkikilpailusta.
Lukemisto

"Olen saanut tältä harrastukselta niin paljon muutakin kuin maistuvia saaliita" – kalastajia puhuttaa nyt vastuullisuus

Pasi ja Pihla Koivusaari nauttivat kesäisestä toukokuusta Littoistenjärven hiekkarannalla. Kyseessä oli ensimmäinen kerta tälle vuodelle, kun kesälomastaan nauttiva Pasi oli rannalla.
Paikalliset

Video: Littoistenjärven onnistunut puhdistus houkutteli auringonpalvojat ja kalastajat rannalle

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »