Iran

EU:n brexit-pääneuvottelijalla Michel Barnierilla on vahvistettu koronavirustartunta. Barnier kertoi asiasta Twitterissä torstaina.
Maailma

EU:n brexit-pääneuvottelija Michael Barnier on saanut koronavirustartunnan – kauppaneuvottelujen odotetaan venyvän

Iranin presidentti Hassan Ruhani (oik.) puhui keskiviikkona Teheranissa. Vieressä maan varapresidentti Eshagh Jahangiri.
Maailma

Iranin koronavirustilanne pahenee – viranomaiset vetoavat kansalaisiin, mutta ihmiset liikkuvat toreilla ja pyrkivät moskeijoihin

Iranilaiset pelastustyöntekijät desinfioivat katuja taltuttaakseen koronaviruksen leviämisen pääkaupunki Teheranissa maaliskuun alussa.
Maailma

Iranissa saattaa muhia jopa kymmeniä tuhansia koronavirustartuntoja, jotka eivät päädy virallisiin tilastoihin

Viranomaiset desinfioivat katuja Etelä-Koreassa lauantaina. Koronavirusepidemia jyllää nyt useissa maissa Kiinan ulkopuolella.
Maailma

Koronavirus leviää uusiin maihin – epidemiapesäkkeet kasvavat Kiinan ulkopuolella, talouselämä kärsii

Koronaviruksen vuoksi eristetyssä hotellissa Teneriffalla on jopa 700 vierasta. Heidän joukossaan parikymmentä suomalaista. Turistit eivät saa liikkua hotellialueen ulkopuolella.
Maailma

Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa

Iranin presidentti Hassan Rouhani jättää nimensä ukrainalaiskonen alasampumisen uhrien muistokirjaan. Rouhani on sanonut, että alasampuminen on anteeksiantamaton virhe, josta vastuussa olevia rangaistaan.
Maailma

Kolumni: Iran saa roistonsa varmasti vankilaan, mutta on kokonaan eri asia, keitä he ovat

Perjantaina valmistuneesta Jasmin Moghbelista tuli ensimmäinen iranilais-yhdysvaltalainen astronautti.
Maailma

"Avaruus yhdistää meidät kaikki" – ensimmäinen yhdysvaltalais-iranilainen astronautti valmistui perjantaina

Teheranissa jopa tuhat mielenosoittajaa kokoontui vastustamaan Iranin hallintoa vahinkoiskun vuoksi lauantaina. Protestissa sytytettiin kynttilöitä kuolonuhrien muistolle.
Maailma

Ukraina vaatii Iranilta korvauksia ohjusiskusta – Teheranin protestissa vaadittiin ajatollahin eroa

Yksi ukrainalaiskoneen moottoreista on maassa turmapaikalla.
Maailma

Analyysi: Iran tunnusti – mitä rikoksesta ja kolmen vuorokauden valehtelusta seuraa?

Torstaina kuvatussa satelliittikuvassa näkyy ukrainalaiskoneen maahansyöksymispaikka Iranin Teheranissa. 176 ihmistä kuoli.
Maailma

Tutkija kyseenalaistaa teorian, jonka mukaan Iran pudotti ukrainalaiskoneen vahingossa: "Ammattimainen ilmatorjunta ei tee vahinkoja"

Keskiviikkona pudonneen lentokoneen moottorin osa lähellä Teheranin lentokenttää.
Maailma

Iran ja Venäjä väittävät valheiksi tietoja, joiden mukaan ukrainalaiskone ammuttiin alas – "Psykologista sodankäyntiä Irania vastaan"

Toimittajat ilman rajoja -järjestön aktivistit esiintyivät vuonna 2012 Ranskassa kädet sidottuina ja iho maalatuilla vammoilla. Tarkoituksena oli symboloida Iranin viranomaisten vangitsemien toimittajien ja bloggaajien kohtaloa Iranissa. Protestilla järjestö vaati vangittujen vapauttamista.
Kotimaa

"Jos hallitus valehtelee, media painaa valheet sellaisenaan" – Iranin turmaviestinnän todenperäisyydestä ei ole mitään takeita

Tiedustelutietojen mukaan keskiviikkona Iranissa pudonnut kone ammuttiin alas ohjuksella.
Maailma

Tällaisia ovat Tor-ohjusjärjestelmät, joilla Ukraina epäilee matkustajakoneen ammutun alas

San Franciscossa mielenosoittajat vastustivat Yhdysvaltojen mahdollisia sotatoimia Irania vastaan.
Maailma

Edustajainhuoneelta päätöslauselma, että Yhdysvaltojen joukkoja ei voi käyttää enää ilman kongressin lupaa – Ei sido Trumpin hallintoa

Infrapunateknologiaa hyödyntävä satelliittikuva näyttää Ukrainan kansainvälisen lentoyhtiön koneen turmapaikan Imam Khomeinin lentokentän lähellä Iranin Shahriarissa. Kuvan on antanut medialle Maxar Technologies.
Maailma

Kanadan pääministeri vahvistaa tiedustelutiedot: ukrainalaisen matkustajakoneen tuhosi todennäköisesti iranilainen ilmatorjuntaohjus

Lentoturman ukrainalaisten uhrien omaiset, kollegat ja ystävät laskivat kukkia heidän kuviensa eteen Kiovan lentoasemalla torstaina.
Maailma

Analyysi: Mikä nosti epäilyt ukrainalaiskoneen turmasta?

Yhdysvalloissa on järjestetty mielenilmauksia, että USA ei alkaisi sotatoimiin Irania vastaan.
Maailma

Yhdysvaltojen suurlähestystön lähelle raketti-isku Irakissa myöhään keskiviikkona – kukaan ei loukkaantunut

Haavisto puhui juuri Irakin ulkoministerin kanssa.
Maailma

Ulkoministeri Pekka Haavisto puhui Irakin ulkoministerin kanssa: "Suomalaiset ja muut rauhanturvaajat ovat yhä toivottuja Irakissa"

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump otti ensimmäistä kertaa kantaa Iranin viimeöisiin ohjusiskuihin.
Maailma

Yhdysvallat asettaa uusia pakotteita Iranille ja miettii vastatoimia ohjusiskuun

Pelastustyöntekijät keräsivät ruumiita pois paikalta, mihin ukrainalainen matkustajakone syöksyi keskiviikkoaamuna lähellä Teherania Iranissa.
Maailma

Iranin lentoturmassa useita ruotsalaisuhreja – Ukrainan suurlähetystö perui lausuntonsa moottoriviasta

Venäjän Vladimir Putin ja Syyrian Bashar al-Assad tapasivat Damaskuksessa tiistaina. Syyrian presidentin oikealla puolella poseerasi Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu ja Putinin rinnalla oli uskonnollinen johtaja.
Maailma

Näkökulma: Matkustajakoneen tuho toi Iranin ohjusiskujen tuoksinaan muistutuksen Ukrainan sodasta – onko kriiseillä yhtymäkohtia?

Suomalaiset sotilaat suojautuivat Irakin Erbilissä hiekkasäkeistä rakennettuihin pommisuojiin ohjuksilta, jotka olivat ilmeisesti oheisen kuvan mukaisia Shahab-luokan ohjuksia.
Maailma

Suomalaiset sotilaat makasivat hiekkasäkkien suojassa ohjusiskun aikana Irakissa ja kuulivat räjähdykset –"Tunnelma on ollut sheltereissä rauhallinen"

Finnar pitää parhaillaan palaveria, jossa käsitellään sitä, miten Iranin ilmaiskut vaikuttavat lentoreitteihin.
Maailma

Finnair lentää Dubaihin Saudi-Arabian kautta – Lentomatka kestää kaksi tuntia pitempään

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Iranin korkein johtaja Ali Khamenei.
Maailma

Iranin valtiollisen television mukaan 80 amerikkalaista kuollut, Trumpin mukaan kaikki on kunnossa

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) löysi kostoiskuista kaksi erikoista piirrettä.
Kotimaa

Kanerva: Suomella korkean tason valmius tehdä pikaiset päätökset suomalaisten vetämisestä pois Irakista

Puolustusministeri Antti Kaikkonen.
Kotimaa

Puolustusministeri Antti Kaikkonen: Suomalaisten turvallisuudesta huolehdittava

Iranilaiskenraali Qassim Suleimanin surma on kiristänyt Yhdysvaltojen ja Iranin välit äärimmilleen.
Maailma

Puolustusvoimat: Erbilissä olevat suomalaissotilaat ovat kunnossa

Sadat tuhannet iranilaiset osallistuivat Qassim Suleimanin hautajaisseremoniaan Iranin pääkaupungissa Teheranissa maanantaina. Tiistaina hautajaisia vietetään Suleimanin kotikaupungissa.
Maailma

Sadat tuhannet iranilaiset kokoontuivat suremaan ilmaiskussa tapettua Qassim Suleimania – Uhkailu Yhdysvaltojen ja Iranin välillä kiihtyy

Tukholman rauhantutkimuslaitoksen SIPRIN erityisasiantuntija Tarja Cronberg toimii myös Suomen rauhanliiton puheenjohtajana.
Maailma

Tarja Cronberg: "Iranin ydinsopimuksen kaatumisella olisi suuret seuraukset ydinaseriisunnalle – Se johtaa tavalla tai toisella ydinaseiden leviämiseen maailmassa"

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) sanoo, että suomalaisjoukkojen turvallisuutta on parannettu sen jälkeen, kun Yhdysvallat surmasi Irakissa olleen iranilaiskenraalin.
Kotimaa

Puolustusministeri Kaikkonen: Suomen joukot jatkavat Irakissa toistaiseksi – Mikään muukaan maa ei ole vetänyt sotilaitaan maasta