Henkilö

Googlella asiakkuusjohtajana työskentelevä Carita Mäkinen uskoo, että tulevaisuudessa kone hoitavat yksitoikkoiset, toistuvat työtehtävät ihmisen puolesta.
Paikalliset

Paimiolainen Carita Mäkinen työskentelee Google Cloudilla: Tulevaisuudessa tekoäly on kiinteä osa arkeamme

Jutta Sjöholm työskentelee turkulaisessa ruokakaupassa. – Kassalinjasto on kädelleni tavallaan väärin päin, mutta olen tottunut siihen, hän kertoo.
Paikalliset

Tällaista on elämä proteesikäden kanssa – "Yleisö kauhistui, kun käsi jäi roikkumaan ohjaksiin"

BBC valitsi toimittaja Sara Wesslinin yhdeksi tulevaisuuden inspiroivimmista naisista. Oman inspiraationsa Wesslin saa omasta mummostaan ja muista ihmisistä, jotka ovat raivanneet tietä uhanalaiselle kolttasaamen kielelle ja uskaltaneet puhua ja ylläpitää sitä.
Lukemisto

Ivalolainen Sara Wesslin tekee työtä kielellä, jonka pitäisi olla jo kuollut – BBC:n mukaan hän on yksi vuoden innoittavimmista naisista

Matti Rag Paanasen taiteilijakotia koristavat hänen maalaustensa lisäksi alkuperäiset Hammond-urut, jotka hän hankki vuonna 1965 suoraan Chicagosta.
Lukemisto

Ragtimen sytyttämä rakkaus musiikkiin roihuaa yhä vahvana Matti Rag Paanasen elämässä – muun taiteen lisäksi

– Arki on kiireistä ja liikkuvaa. Olen ollut kuusi vuotta yrittäjänä ja siinä ajassa olen oppinut, ettei itseään pidä kuluttaa loppuun. Stressi on eteenpäin vievä voima ja se on hyväksi lyhyen aikaa, mutta ei pitkän päälle, toteaa Eeva Teittinen.
Paikalliset

Turkulaistunut entinen bikini fitness -kilpailija Eevi Teittinen puhuu nyt henkisen hyvinvoinnin puolesta

Kulttuuri

Turkulainen kuvataiteilija Anna-Maija Aarras saa Dahlström Eminentia -palkinnon – Uusi 15 000 euron palkinto myönnetään elämäntyöstä

Jari Haapasella on ollut lokakuun alusta alkaen entistä enemmän aikaa golfille. Vaikka työnteko on jäänyt, suomalaisen liikuntaelämän käänteet pyörivät  ajatuksissa edelleen. Uusinta huolta Haapasessa herättävät Turun suunnitelmat lasten ja nuorten liikuntavuorojen maksuista.
Urheilu

Turun suunnitelmat lasten liikuntavuorojen maksuista huolestuttavat Jari Haapasta eläkkeelläkin: "En voi ymmärtää ajatusta"

Siskokset Aili Linna, 96, (vas.)  ja Salli Lahtonen, 98, kokeilivat nykyään Turun ainoan förin kyytiä.
Lukemisto

Video: Nämä turkulaissiskokset muistavat toisenkin förin: Sallilla ja Aililla on jokiseikkailuista yli 90 vuoden kokemus

Juuso Nissilä kehitteli yhdessä ystävänsä ja yhtiökumppaninsa kanssa korvavalolaitteen, joka sai Skepsis ry:n huuhaapalkinnon ja julkisen lynkkauksen.
Lukemisto

Unelma murskautui, kun korvavalosta tuli julkisuudessa huuhaata

Helbe Pajari valmistaa paratiisipukuja maatuvista luonnonmateriaaleista, kuten silkistä.
Lukemisto

Viimeiset vaatteet – paratiisipukujen tekijä uskoo läheisen pukemisen auttavan käsittelemään kuolemaa

Sarjayrittäjä Kevin Gaskell puhui tulevaisuuden menestyvistä yrityksistä torstaina Autoalan keskusliiton AKL Summit Exclusive -tapahtumassa Finlandia-talolla Helsingissä.
Kotimaa

Huippuautomerkkejä johtanut Kevin Gaskell kertoo, miten autoala voi selvitä muuttuvassa maailmassa: "Tarjotkaa ihmisille autojen sijaan kyytejä"

Niko-Pekka Mäkinen on esiintynyt drag-taiteilijana 15 vuotta.
Paikalliset

Koulukiusatusta pojasta kasvoi esiintymistä rakastava drag-taiteilija

Makwan Amirkhani on valmistautunut New Yorkin otteluunsa pääsääntöisesti Irlannissa. Kotikaupungissaan hän on ehtinyt vain käväisemään.
Urheilu

Amirkhani palaa vapaaottelurinkiin New Yorkissa – voitto Shane Burgosista toisi turkulaiselle lähes 200 000 euron potin

Timo Polari jatkoi vaativia retkiä onnettomuuden jälkeen. "Skandien halki vaeltaessani tein sovinnon luonnon kanssa. Etelämantereella itseni kanssa", Timo Polari sanoo.
Lukemisto

Timo Polarin ystävät paleltuivat lumikuoppaan Grönlannissa ja mies joutui miettimään, miksi hän itse jäi henkiin – Nämä seikat ratkaisevat selviytymisen

Poliittisesta vertauskuvallisuudesta huolimatta Tomi Adeyemi toivoisi lukijoiden kokevan kirjan ennen kaikkea seikkailuna. "Paras kohteliaisuus, jonka olen kuullut, on se, kun joku kertoi kuinka he olivat kadonneet pariksi päiväksi tähän luomaani maailmaan ja sitten heillä oli vaikeuksia päästä sieltä pois."
Lukemisto

Tomi Adeyemi kirjoittaa, jotta myös tummaihoiset voisivat samaistua fantasiakirjojen päähenkilöihin

Brysselissä asuva ja työskentelevä Petri Lahesmaa pitää ensiarvoisen tärkeää, että Turkuun saataisiin rakennettua raitiovaunuliikenne.
Lukemisto

Kotimaan politiikasta EU-vaikuttajaksi – turkulaisen Petri Lahesmaan sydän sykkii kahdelle kaupungille

Turun Rosterin ravintoloitsija Kari Aihinen saa Paistinkääntäjien korkeimman Suomessa myönnettävän Grand Officier Maître Rôtisseur -arvon.
Lukemisto

Kari Aihinen antaa ruoalle aina kaikkensa ja kannustaa suomalaisia valmistamaan ruokaa ilolla, ylpeydellä ja intohimolla

Turun vs. museopalvalujohtaja Kimmo Levän työhuone sijaitsee Wäinö Aaltosen museossa. Parhaillaan museossa on esillä aikaa pohtiva nykytaidenäyttely nimeltä Missä on nyt?
Kulttuuri

"Turku ei voi saada samaan aikaan Oodia ja Amos Rexiä", sanoo Historian museota sparraava vs. museopalvelujohtaja Kimmo Levä

Edvina Walstén on aina ollut viehättynyt risteilyistä. Nyt hän opiskelee merikapteeniksi.
Paikalliset

Burleskitaiteilijasta merikapteeniksi

Jari Niemelä oli alkuvuonna pitkällä sairauslomalla leikkauksen vuoksi. Nyt olo on hyvä, eikä edes lääkitystä sairauden vuoksi ole. – Mutta kun diagnoosi on syöpä, niin koskaan ei voi tietää, hän sanoo.
Lukemisto

Tiede ei ole kriisissä, torppaa Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä

Jussi Pajuniemen käsivarteen tatuoitu ”God in drag” muistuttaa, että kaikessa, jossa on elämää, on myös jotain hyvää.
Lukemisto

Keski-ikäinen turkulaismies ajatteli: nyt on kaikki liian hyvin

– On tärkeää osata kokea syyllisyyttä ja häpeää. Se voi olla tuskallista, mutta häpeä saattaa olla mahdollisuus kokonaisvaltaiseen muutokseen. Joskus voi olla tarpeen muuttaa moraaliaan, toteaa Elisa Aaltola.
Paikalliset

Järjen ja tunteen vuoropuhelua

Vilho Aatola tähtää suomalaisen autourheilun nuorisomaajoukkueeseen Flying Finn Academyyn, jonka valmennusryhmään hän pystyy hakemaan mukaan ensi vuonna, kun hän täyttää 11 vuotta.
Lukemisto

Voitontahto vetää Vilho Aatolan kilparadoille kartingissa – "Kivointa on kisaaminen"

Eero Aho on syntynyt Oulussa mutta elänyt käytännössä koko ikänsä Helsingissä. Tänä vuonna myös Turku on tullut tutuksi.
Kulttuuri

"Näytteleminen on oman häpeänkynnyksen ylittämistä", Eero Aho sanoo – Don Juanina hän saa temmeltää lavalla pidikkeettä

Esa Mäkelä viettää eläkepäiviään Dragsfjärdissä. Merikapteenina Mäkelän haastavin tehtävä oli 1994 Estonian pelastustöiden johtaminen.
Lukemisto

Kun Esa Mäkelä lähti merille, koulutusta ei kysytty, astuttiin vain laivaan – 73-vuotias Mäkelä muistetaan yhä Estoniasta

Sofia Aittomaa väittelee keisarillisista monumenteista.
Lukemisto

Taidehistoriasta väittelevä Sofia Aittomaa iloitsee aina, kun löytää arkistohelmen

Matilda Koivisto kouluttautui viime vuonna Sylva ry:n kautta vertaistukihenkilöksi, joka toimii muiden syöpään sairastuneiden nuorten aikuisten apuna ja tukena. Koivisto on vertaistukihenkilönä myös lokakuussa Turussa alkavilla Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen järjestämillä Fuck Cancer –kahveilla.
Paikalliset

Syövän selättäminen herätti turkulaisen Matilda Koiviston halun auttaa muita sairastuneita

Emilia Leppänen nauttii olostaan Turussa, jossa hän vierailee muutaman kerran vuodessa.
Urheilu

Sattuman kauppa vei turkulaisen crossfit-huipun Emilia Leppäsen töihin Arabiemiraatteihin ja Sveitsiin

Greta Thunberg aloitti koululakkoilun ilmaston puolesta 15-vuotiaana elokuussa 2018. Jo marraskuussa perjantainen lakkoliike oli levinnyt eri puolille Ruotsia sekä ulkomaille.
Maailma

Ymmärrys ympäristötuhosta vei Greta Thunbergin vuosia sitten sairaalakuntoon, kunnes ilmastoaktivismi palautti terveyden

Juha-Mikko Saviluoto työskenteli välillä palvelutoimintajohtajana Oslossa. Siellä saattoi tehdä havaintoja työkulttuurien samankaltaisuuksista ja asiakaskäyttäytymisen eroista.
Talous

Osa-aikaisesta myyjästä ketjujohtajaksi – Juha-Mikko Saviluoto on tehnyt huiman uran kodinkonekaupassa