Viro

Alkoholijuomien matkustajatuonti jatkui vilkkaana koronarajoitusten jälkeen.
Eurofighter Typhoon on brittiläis-eurooppalainen ilmataisteluun erikoistunut hävittäjä.
Pääkirjoituskuva
Turun kaupunki on valaissut 24. helmikuuta 2022 lähtien Kirjastosillan Ukrainan lipun väreillä kaikkina niinä päivinä, jolloin sillalla ei ole jotakin sovittua teemavalaistusta.
Kirjoittajan mielestä kokoomuksen esittämä vaihtoehtobudjetti vaarantaisi suomalaisen merenkulun.
Sven Sakkovin mukaan Suomen ja Viron puolustusyhteistyö on itsestään selvää jo senkin takia, että suurin osa molempien maiden kansoista asuu noin 85 kilometrin päässä toisistaan.
Kristi Raik pukeutui Venäjän hyökkäyssodan alettua sinikeltaiseen A-studiossa ja sai suomalaisilta ennätysmäärän palautetta suoraan sydämestä. Euroopassa näkemyserot voivat Raikin mukaan tulla pintaan, kun taistelujen aktiivinen vaihe loppuu Ukrainassa. Kysymys on erityisesti siitä, miten eri maat näkevät sodan loppumisen ja Venäjä-suhteiden jatkon.
Virolainen Baltic Workboats yhdistyy Uudessakaupungissa sijaitsevan Työveneen kanssa. Kuva Viron tehtaalta.
Suomalaisten alkoholiostot ulkomaisista verkkokaupoista romahtivat sen jälkeen, kun Verohallinto ja Tulli aloittivat tehotarkastuksensa. Kuvan alkoholirunsaus on Espanjan ja Ranskan rajalta koronarajoitusten poistuttua.
Edgar Savisaar
Talousvaikeuksissa oleva HK-Scan myy Baltian toimintonsa 90 miljoonalla eurolla. Osa kauppasummasta on ehdollista.
Sinisampi on hyvin suurikokoinen vaelluskala, joka elää kymmenien vuosien ikäiseksi. Sampi on kalastukselta rauhoitettu, mutta vaarana on, että se joutuu pyydyksiin kalastuksen sivusaaliina. Tämä riski pyritään tekemään mahdollisimman pieneksi yhteistyössä kalastajien kanssa.
Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan tulevan talven toimitusvarmuuden riskien pienentämiseksi ollaan valmiita ottamaan käyttöön ehtoja, jotta voidaan varmistaa tasapuolinen kaasun toimitus kuluttajille sekä Virossa että Suomessa.
Rain Kooli
Suomessa karhuja on Luonnonvarakeskuksen mukaan arviolta 2250-2400. Tämä karhu on kuvattu Kuhmossa Kiekikosken maastossa katselukojusta.Hallinto-oikeudet eivät suostuneet keskeyttämään toimeenpanokieltoja luvansaajien valituksesta huolimatta. Pääosalta valitettujen lupien haltijoita vastinepyynnöt valituksiin on pyydetty 23.syyskuuta mennessä.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (oik.) tapaa huomenna keskiviikkona Viron uuden puolustusministerin.
Kaarinalainen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen kertoi Turun yliopistosäätiön Kuressaaren-seminaarissa Suomen ja Viron kolmannesta suhdeselvityksestä. Kuva on otettu Kuressaaren keskusaukiolla.
Noblessnerin vanhasta tehdasalueesta on tullut muutamassa vuodessa vireä vapaa-ajan viettopaikka.
Pädasten kartano huokuu hillittyä charmia ja rauhaa. Kartanon nykyiset rakennukset on rakennettu 1800-luvulla.
Pääkirjoituskuva
Lisää uutisia