Video

Turun yliopiston promootiossa vihityt tohtorit kävelivät kulkueena Turun konserttitalolta tuomiokirkolle. Kuva vuoden 2015 promootiosta.
Harjoitusalueelle on lavastettu muun muassa kokonainen kauppa tuotevalikoimineen. Lyyhistynyttä potilasta auttoivat Nido Taha ja Jouni Loukasmäki. Kaupan tuotteet tuotiin Turusta asti edellisiltana. – Vastaavaa ei löydy eteläisestä Suomesta toista, kehuu TAI:n ensihoidon opettaja Mikko Virtanen.
Saaristomeri on ainutlaatuinen merialue, joka tarjoaa monenlaisia eliölajeja tutkittavaksi myös kajakista käsin.
Hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok.) kuvassa vastaamassa median kysymyksiin 9. toukokuuta.
Palosta nousee ilmaan runsaasti savua.
Tomas Jouhilampi kuvailee kasvanutta nuorten väkivaltaa sairaaksi ja raaistuneeksi. Vaikka hän tietää omasta kokemuksestaan, että tappelemalla pyritään useimmiten purkamaan omaa pahaa oloa ja hakemaan muiden hyväksyntää, häneltä hyväksyntää ei tipu yhdellekään iskulle. Varsinkaan silloin kun kohteena on lapsi.
Taiteilijan näkemys kaksoistähtijärjestelmästä, jossa kompakti valkoinen kääpiö kerää ainetta heliumpitoisesta kumppanitähdestään. Kaksoistähteä ympäröi tiheä ja pölyinen tähtienvälinen aine.
Matias Tihumäki (vas.), Roope Keskinen, Aatu Kulmala, William Groffier, Aleksander Rastamo ja Lauri Lehtonen edustavat TuTo Volleytä kaudella 2023-24. Turkulaisten päävalmentaja Jani Niskakangas (oik.) aloittaa joukkueineen valmistautumisen syksyyn jo lähipäivinä.
Retki luontoon rentouttaa ja antaa uusia elämyksiä kaikille aisteille.
Puutarhuri Sabine Strandström-Zinck neuvoi Aurora (kesk.) ja Eva Whitelle, miten kasvit istutetaan ruukkuun. Yrteistä tulee hurmaava tuoksu.
Pitkän linjan skeittaajat vaativat kaupungilta vakavaa suhtautumista lajiin. Vasemmalta Antti Marttinen, Robert Sundman, Janne Koivukangas ja Ville Ruutikainen.
Kansanedustaja Sofia Virta (vihr) aloitti peruskiven muuraamisen. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Niina Alho (sd) odotti vuoroaan.
Kisakatsomo täyttyi ääriään myöten ennen Suomen peliä ja sisään jonotettiin. Torin kisakatsomo näyttää lauantaina myös Euroviisut Suomen jääkiekkopelin jälkeen.
Niina Repo haastattelemassa Satu Rämöä ja  Anneli Kantoa. Oikeassa reunassa Tuomo Karhu.
Vertikaalikankaalla taiteileva Linda Vuorio on hakenut viime aikoina esiintymiseensä lisää ilmaisuvoimaa.
Skeittaajat ovat käyttäneet Telakkarannan aluetta harrastukseensa jo pitkään. Nyt paikalle on pystytetty kestäviä skeittaukseen tarkoitettuja skeittielementtejä.
Partioparaatiin oli saapunut marssijoita niin läheltä kuin kauempaakin. Etualalla partiolaisia Turun Metsänkävijöiden lippukunnasta.
Ismo Matinlauri Caravelle-merkki rinnassaan ja käsi koneen sivuperäsimellä katselemassa kaaviota Caravellen mittasuhteista. Seuraava työvaihe on maalata sivuperäsimeen Finnairin sininen risti.
Turun yliopiston biologit Marjo Helander ja Kari Saikkonen keräsivät Etelämantereelta heiniä, joiden avulla voidaan tutkia, miten kasvit selviävät ilmastonlämpenemisen aiheuttamista muutoksista.
– Ravintola kuuluu Turkuun. Tehtiin kuin Hesburgerin Salmelan Heikki aikanaan, ensin myi ja sitten osti takaisin, kertoo Dennis Rafkin.
Lisää uutisia