Vakuutusyhtiöt

Sampo-konserniin kuuluva vahinkovakuutusyhtiö If toimii Turussa Kupittaalla kolmessa vierekkäisessä tornitalossa. Yhtiön tulos kasvoi huhti-kesäkuussa 23 prosenttia vuodentakaisesta.
Tero Kurenmaa
Veritaksen uusi pääkonttori Kupittaalla Turussa valmistui viime kesänä.
Kuvassa Veritaksen uudet toimitilat Turun Kupittaalla.
Suomessa kotivakuutus on suosituin vapaaehtoinen vakuutus, joka on 88 prosentilla kotitalouksista.
Vähävaraisten joulujuhlassa on perinteisesti ollut yli tuhat osallistujaa Turun seudulta.  Kuvassa vähävaraisten itsenäisyyspäivän juhla muutaman vuoden takaa.
Metsäomaisuuden voi saada tuottamaan liittymällä yhteismetsään. Silloin muut hoitavat metsää, mutta päätösvaltaa on vähän aiempaan verrattuna.
Sampo-konserniin kuuluvalla Ifillä on käytössään kolme toimistotornia Kupittaalla. Korkeakoulut ovat lähellä, mikä on monenlaista osaamista tarvitsevalle vakuutusyhtiölle etu.
Uudessakaupungissa asuvan Hannu Hakasen auto on nyt korjattu, mutta korjaamiseen meni kolme viikkoa.
Mielenterveyden keskusliiton lakimies Oskari Korhonen perää avoimempaa keskustelua vakuutusyhtiöiden ratkaisupäätösten perusteluista.
Arkistokuvassa Sampo-konsernin toimitusjohtaja Torbjörn Magnusson (vasemmalla) ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos. Magnussonin mukaan yhtiö aikoo entisestään vähentää omistusta pankkikonserni Nordeasta.
Kyberhyökkäyksiä tehdään entistä tiheämpään tahtiin ja ne käyvät koko ajan vakavammiksi.