Turun ammattikorkeakoulu

Vesa Taatila
Turun ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden interaktiiviset teknologiat -tutkimusryhmästä Jani Aho näyttää, miten vr-laseilla saa luotua todellisen ja elävänkaltaisen tilanteen, esimerkiksi meriteollisuuden opiskeluja varten.
Katariina Tamminen haluaa tehdä kantaaottavaa teatteria. - Toivon, että ihmiset jäisivät pohtimaan esityksen teemaa, tai saisivat siitä itseni tavoin lohtua ja turvaa.
Vuonna 1961 Kaarinassa valmistettu Ford Thames Trader merkkinen ajoneuvo oli Turun ja Suomen ensimmäinen, varta vasten kirjastoksi tehty kirjastoauto. Sen kyytiin mahtui noin 1 200 kirjaa. Autovanhus odottaa entisöimistä varikolla Turussa. Arkistokuva.
Osana tutkimusta selvitetään miten melu vaikuttaa itämerennorppaan.
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Matias Sillanmäki sanoo, että opiskelijoiden työ on opiskelu. Kuitenkin yhä useampi opiskelija joutuu jo nykyisessä tilanteessa rahoittamaan opiskeluaan työnteolla.
Biotekniikan opiskelijat Mariel Turkia (vas.), Sara Makkonen ja Mira Hyytiäinen näkevät keskustelukulttuurin yliopistossa ennemminkin parantuneen. – Kyllä kaikesta voi keskustella, pitää vaan itse huomioida, että pysyy itse asiallisena, Mariel Turkia sanoo.
Valmet Automotive kannustaa nuoria autoteollisuuden pariin käynnistämällä opintokokonaisuuden yhdessä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Kuva Salon akkutehtaalta.
Turun ammattikorkeakoulussa matkailualan opintojen hakijamäärä nousi viime vuodesta. Myös ammatti-instituutissa opintoryhmät ovat täynnä.
Riina Kotilainen (vas.) toimi hiljattain päättyneen Kampusart-taideohjelman taidekoordinaattorina. Taiteellisen työryhmän puheenjohtajana toimi Turun AMK:n kuvataiteen tutkimus- ja koulutuspäällikkö Taina Erävaara. Taustalla Milja Hakkaraisen Suojelevat-teos.
Riitta-Liisa Lakanmaa on ylpeä Turun ammattikorkeakoulun opiskelutiloista. Sairaanhoitajaopiskelijoilla on käytössä muun muassa uusi minisairaala.
Mika Lohtander esittelee saksalaisen SLM:n valmistamaa 3D-tulostinta, joka jauhaa parhaillaan metallista kännykkätelinettä. 3D-tulostinta säilytetään suljetussa huoneessa, koska valmistuksen tohinassa tulostusmateriaalina käytetty metallijauhe voi leijailla ilmassa.
Opintojakso on suunnattu liiketoiminnan logistiikan tradenomiopiskelijoille ja kuljetustekniikan insinööriopiskelijoille, kertoo tiedote. Arkistokuva vuodelta 2017.
Ruisrock palaa tauolta kahden pandemiakesän jälkeen. Ohjelmistossa on jonkin verran jo kesälle 2020 buukattuja nimiä, mutta valtaosa artisteista kiinnitettiin nimenomaan tälle vuodelle.
Ruotsin Skellefteåssa toimii iso akkutehdas.
Itämerennorppa on arka laji. Vedessä ollessaan se voi uskaltautua lähellekin ihmistä.
Turun korkeakoulut uskovat lainmuutosten näkyvän kansainvälisten opiskelijoiden hakijamäärän kasvuna. Nyt Suomenkin rahkeet saattavat riittää pitämään vastavalmistuneista osaajista kiinni.
.
Lisää uutisia