Tietyöt

Villa Kolkanniemen kunnostus oon edennyt sisätöihin. Jatkossa rakennuksen on tarkoitus toimia muun muassa varhaiskasvatuksen retkipaikkana. Alueelle asennettavan paineviemärin ja vesijohdon kaivutyöt sulkevat kulkuyhteyden virkistysalueelle.
Uusittava tierumpu sijaitsee maantiellä 204 noin 3,2 kilometriä Yläneen keskustasta etelään.
Tietyöt katkaisivat pyörätien Turun keskustassa Brahenkadulla. Eerikinkadun risteyksessä asennettiin reunakivia uuteen linjaan ennen asvaltointia.
Suuri tierumpu uusitaan maantiellä 189 Taattistenjärven kohdalla ja liikenne ohjataan kiertotielle.
Asfaltointityö ruuhkauttaa liikennettä Linnankadulla maanantaista alkaen.
Näin jyrsintäura kulki vielä maanantaina Puutarhakadun pinnassa Portsassa. Ura täytetään uudella asfaltilla ja päälle maalataan myöhemmin keskiviiva.
Lisää uutisia