Tietokirjat

Raamatun tekstikokoelma on elänyt alusta saakka.
Arkistokuvassa Ilari Aalto.
Rauni Mollberg kuvaamassa esikoiselokuvaansa Maa on syntinen laulu Kittilässä vuonna 1972. Kuvituskuva kirjasta Molle.
Hannu Karttunen on tähtitieteen dosentti, joka on työskennellyt Turun yliopiston Tuorlan observatoriossa. Arkistokuva.
Fifan puheenjohtajaa Gianni Infantinoa (eturivillä keskellä) paheksuttiin Qatarin MM-klsoissa melkein yhtä paljon kuin järjestäjämaata.
Anna Kortelainen on kirjoittanut kolumneja Turun Sanomien kulttuurisivuille jo 20 vuotta. Kun katsoo maailmaa kolumnistin silmin, hyviä aiheita riittää loputtomiin.
Pälvi Rantala yllättyi siitä, miten yleistä unettomuus on tieteen ja taiteen maailmassa ollut.
Timo R. Stewart on tehnyt valtavan työn historiallisten lähteiden arkistossa.
Sofi Oksanen on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia nykykirjailijoita.
Max Ryynänen kirjoittaa ruuasta kevyen punkahtavalla asenteella.
Perinteistä suomalaista mielikuvaa 1150-luvun tapahtumista vastaa taiteilija K. A. Ekmanin maalaus vuodelta 1854. Tässä mielikuvassa talonpoika Lallin ja piispa Henrikin kohtaaminen johti väkivaltaan.
Tiina Mahlamäki (vas.) ja Minna Opas lähestyvät uushenkisyyttä uskontotieteen näkökulmasta.
Valcon tehdas Imatralla vihittiin käyttöön elokuussa vuonna 1978. Vuoden neljän viimeisen kuukauden tuotannoksi oli kaavailtu noin satatuhatta kuvaputkea, mutta tammikuussa 1979 jouduttiin toteamaan, että tehtaan koko siihenastisen toiminnan aikana oli saatu valmiiksi vain noin tuhat putkea.
Urho Kekkosen presidenttikauden mysteereissä riittää tutkittavaa yhä tänä päivänä.
Kirjastonhoitaja Tuula Rämö ja informaatikko Päivi Räihä kollegoineen etsivät mielellään kirjaston asiakkaille kiinnostavaa luettavaa.
Ville-Juhani Sutinen sanoo, että Vaivan arvoista on kirja, jonka hän teki voimakkaasti itselleen ja puhtaasti omasta innostuksesta.
Ville-Juhani Sutinen luki korona-aikana paksuja kirjoja.
Vuonna 1982 useissa kaupungeissa marssittiin rauhan ja ydinaseettoman Euroopan puolessa. Kulkue Turun jokirannassa 27. lokakuuta.
Torstai-illan klubikeskustelussa Ari Turunen ja Pekka Valtonen kertovat vallasta ja vallanpitäjistä.
Ari Turunen on kirjoittanut useita kirjoja ikävistä ihmisistä. Uudessa kirjassaan hän käsittelee pomottajia.
Lisää uutisia