Tieliikenne

Pyöräilyreitin opasteiden asentaminen aloitetaan Varsinais-Suomesta. Kuvituskuva.
Kesänopeuksiin siirrytään pääsääntöisesti huhtikuun aikana. Päällystevauriot voivat paikoin hidastaa kesänopeuksiin palaamista.
Tänä vuonna pienillä teillä päästään lähinnä tekemään paikkaustöitä, mutta vilkasliikenteiset tiet pystytään pitämään kunnossa.
Turussa Eteläkaarella laskettiin väliaikaisesti nopeusrajoitusta asvalttivaurioiden takia. Katuinsinööri Heidi Jokinen Turun kaupungilta kertoo, että pahimmat reiät kaduilla pyritään paikkaamaan mahdollisimman nopeasti.
Vanhan köysitehtaan perustukset ovat painuneet ja pilarit rapautuneet.
Isot tiet ovat sulia, mutta soratiet ovat paikoitellen erittäin jäisiä ja liukkaita vesisateiden johdosta.
Maanantai-illaksi on luvassa lumisateita, jotka nopeasti muuttuvat vedeksi ja ilma lauhtuu. Valtteri-myrsky toi mukanaan voimakasta tuulta ja runsasta lumipyryä tammikuun lopulla vuonna 2022. Arkistokuva.
Kuusistonsalmen silta on yksi tämän vuoden uusittavista siltakohteista.
Rakentamisesta tutun YIT:n toimintaan kuuluu myös teiden kunnossapito.
Etenkin sorateillä kelirikkoa saattaa esiintyä kevään mittaan. Arkistokuva Loimaan Lauroistentieltä.
Vuonna 2022 tieliikenteessä menehtyi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 189 henkilöä, mikä on alhaisin määrä tilastohistoriassa.
Lounais-Suomessa varoitetaan monin paikoin huonosta ajokelistä lumisateiden ja liukkaiden tienpintojen takia.
Talvilomalle lentäen lähtevien kannattaa varautua myöhästymisiin. Viikonlopun voimakas lumisade voi vaikuttaa Helsinki-Vantaan, Turun ja Tampere-Pirkkalan lentoliikenteeseen. Arkistokuva.
Peugeot 408:n saa Suomessa sekä perinteisenä polttomoottorimallina että plug-in-hybridiversiona. ”Puolisähköautosta” perittävän lisähinnan voi onnistua kuolettamaan ajamalla mahdollisimman paljon kohtuuhintaisella lataussähköllä.
Finntrafic ohjaa hiihtolomailijoita seuraamaan kelitilannetta.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT hylkäsi tänään illalla sovintoehdotukset niin satamien, kuorma-autoalan, säiliöauto- ja öljytuotealan sekä terminaalitoiminnan osalta. Arkistokuva.
Turun pormestari Minna Arven mukaan kestävän liikenteen osuuden pysyminen paikoillaan oli odotettavissa esimerkiksi koronan vuoksi. Arkistokuvassa Arve esittelee raitiotie-ehdotusta helmikuussa 2020.
Kestävän liikenteen, eli kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuus junnaa Turun seudulla paikoillaan. Raisiossa, Kaarinassa ja Liedossa kestävän liikenteen osuus on viidessä vuodessa hieman lisääntynyt, Turussa ja Naantalissa taas vähentynyt.
Koulukadun ja Eerikinkadun risteys on yksi Turun keskustan ruuhkaisimmista kaduista. Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä ruuhka-aikoina.
Toyota Corolla Cross laajentaa valmistajansa maasturivalikoimaa entisestään ja tuo oman lisänsä Suomen suosituimman henkilöautomallin valikoimiin. Mallin 264 sentin akselivälille sopii kohtuulliset tilat neljälle. Takana jalkatilaa saisi olla enemmän.
Henkilöautokannan keski-ikä kohosi viime vuonna 12,5 vuoteen. Vuotta aiemmin autojen keski-ikä oli 12,2 vuotta.
Lisää uutisia