Talousennusteet

Pääkirjoituskuva
Pääkirjoituskuva
Raaka-aineiden ja energian kallistuminen heikentää yritysten kannattavuutta.
Venäjän tavarakuljetukset vaikeutuvat, kun konttilinjoja pyörittävät yhtiöt lähtevät. Suomeen ei esimerkiksi Tallink-Silja enää kuljeta venäläisiä rahtiajoneuvoja. VR on katkaissut yhteytensä Venäjän valtion rautateihin. Kuvan pitkä venäläinen rahtijuna seisoi Tampereen asemalla tammikuun lopussa.
  Yritysten odotukset kääntyivät laskuun, kertoo Hanna Munter.
Sosiaali- ja terveydenhuollon siirtyminen Turulta pienentää tuntuvasti sekä menoja että tuloja. Kuva on keskustan terveysasemalta.
Kemiönsaaren talous on vakaa talouden tasapainotusohjelman vuoksi. Ohjelmaa on noudatettu vuodesta 2019 lähtien. Ensi vuonna saaristokunta investoi muun muassa Taalintehtaan pysäköintipaikkoihin ja tehostetun palveluasumisen rakennuksen siiven uusimiseen. Arkistokuva Taalintehtaan satamasta.
Karolina Öströmin yritys, hotelli Bridget Inn Naantalissa, on sekä kärsinyt että hyötynyt koronasta. Työvoimapulaa Öström ei tunne, sillä hän on yrityksen ainoa vakituinen työntekijä ja kiireapua on saatu hyvin.