Talous

John Bergman (vas.) ja Jussi Vuorinen työskentelevät Auramarinen pääpaikassa Liedossa, jonne insinööriosaaminen on keskitetty.
Ruoan verkkokauppa on ollut Suomessa aina vähäistä. Oda yritti muuttaa tilanteen, mutta yritys jäi reilun vuoden mittaiseksi. Viitekuva.
Pitkällä aikavälillä kaukolämmön hinta saattaa kääntyä lasku-uralle, kertoo Turku Energian kaukolämmöstä vastaava johtaja Jari Kuivanen.
Handelsbanken ilmoitti Suomen toimintojensa lopetusaikeista vuonna 2021.
Delsitechin uusi steriilitila sijaitsee Turun amk:n tiloissa.
Veljekset Toni (vas.) ja Sami Jalo ovat vauhdilla kasvattamassa turkulaisesta nosturiautofirmasta maailman suurimpiin kuuluvaa alan yritystä yhteistyössä tanskalaisen nosturiautoyrityksen kanssa,
Näyttävässä julkisivussa on merellisiä vaikutteita.
Business Finlandin järjestämässä tiedotustilaisuudessa Helsingissä vetyinvestointia oli julkistamassa muun muassa elinkeinoministeri Mika Lintilä. Arkistokuva.
Turkulaisille tekoälyn käytön pitäisi näkyä esimerkiksi siten, että kaupungin päätöksenteot nopeutuvat.
Nanso avaa juhannuksen jälkeen myymälän Turun keskustassa.
Pääkirjoituskuva
Ove'sin perustaja Timo Olin ja toimitusjohtaja Marko Edfelt esittelivät edellisen kaupan yhteydessä Porscheja. Nyt yritys kävi taas yrityskaupoilla.
Vuonna 2019 perustetun Aura-Rakennuksen toimitusjohtajana on alusta saakka toiminut Mikko Kilpi.
Toimitusjohtaja Olli Santalahti, toiminnanjohtaja Varpu Allenius sekä vastikään SM-hopeaa voittanut Miika ”Migi” Hurnanen ovat Tanssikoulu Å:n kantavia voimia.
Ahola Transportin toimitusjohtaja Åke Nyblom kertoo, että he analysoivat tarkasti renkaista saamansa tiedot. Järjestelmän kehittäneen Goodyearin kehityshankkeista vastaavan johtajan mukaan Naantalin tarkastuspiste on ensimmäinen Suomessa.
Tämän vuoden syksyllä ja talvella ruuan hinnan arvioidaan kääntyvän laskuun myös vuositasolla. Esimerkiksi huhtikuussa ruuan hinnannousu oli 13,7 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna, vaikka maaliskuusta laskua olikin 1,2 prosenttia.
Lisää uutisia