Rikosepäilyt

Simputuksen kohteeksi joutui kymmeniä varusmiehiä ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittanutta henkilöä.
Hiekalla päällystettyyn kenttärakenteeseen on haudattu pääosin betonia sisältävää purkujätettä. Ely-keskus havaitsi vuonna 2021 tarkastuskäynnillään, että vaadittava etäisyys pohjaveteen ei täyty. Nyt suolle sijoitettujen purkujätteiden tapauksesta on nostettu syyte. Arkistokuva elokuulta 2022.
Käräjäoikeus katsoi, että syyteoikeus oli vanhentunut sekä miehen että naisen kohdalla, sillä kahden vuoden aikaraja ylittyi noin kuukaudella.
Tarvasjoen apteekin ovi oli murrettu yön aikana. Paikalta kerrotaan, että aamun aikana se oli jo saatu korjattua.
Poliisi hälytettiin Turun sataman kupeessa sijaitsevalle Herttuankulman asuinalueelle rikosepäilyn vuoksi tammikuun lopulla.
Poliisi epäilee paritustoiminnan jatkuneen vuosia useilla paikkakunnilla.
Naisella oli kaikkiaan 16 hevosta, joista kymmentä käytettiin asiakkaiden ratsastustunneilla. Arkistokuvan hevoset eivät liity tapaukseen.
Työmatkallaan paikalle osuneen Heikki Palkkisen kuvassa näkyy sorakasa kaikessa laajuudessaan.
Mies oli kuvaamassa dronellaan kauppatorin avajaisten valoshow'ta, jonka aikaan torilla oli satoja ihmisiä.
Poliisin esitutkintamateriaali tapauksesta on salassa pidettävää.
Vuosia jatkunutta talousrikosta puidaan nyt Turun hovioikeudessa. Keskiössä ovat Cargotec ja MacGregor, jonka Kaarinan toimipisteessä yksi syytetyistä työskenteli. Arkistokuva.
Poliisi ja humalassa ollut mies kamppailivat Tyksin T-sairaalan edustalla kolme vuotta sitten. Nyt asiaa puidaan murhan yrityksenä Turun hovioikeudessa.
Vastaamon tietovuodon uhreja kannustetaan yhä tekemään rikosilmoitus. Esitutkinnan toivotaan valmistuvan kesän aikana.
Espoolainen saneerausyritys ei joutunut vastuuseen, vaikka yrityksen tekemien kunnostustöiden aikana Raisionjokeen valui 35 000 kuutiota jätevettä. Arkistokuva.
Poliisin takaa-ajama henkilöauton kuljettaja oli liikkeellä amfetamiinin ja bentsodiatsepiinin alaisena. Arkistokuva.
Naantalin Rymättylässä kahden kuolleena löytyneen merikotkan kohtalo kuohuttaa Turun alueella. Lintujen kuolemasta odotetaan lisätietoa ensi viikolla Ruokavirastolta.
Jouko Högmander aikoo pyytää Rymättylän kuolleiden merikotkien höyhennäytteet Ruokavirastosta. Hän pitelee vuonna 2020 otetussa kuvassa loukkaantuneena löydettyä merikotkaa.
Lisää uutisia