Riistaeläimet

Valkohäntäpeurojen määrää halutaan vähentää sen tiheimmillä esiintymisalueilla. Tähän ministeriön selvitys pyrkii osaltaan vastaamaan.
Varsinais-Suomen ilvesluvat vähenevät vaikka kanta kasvaa. Suomen riistakeskus myönsi 11 ilveslupaa Varsinais-Suomeen. Arkistokuva.
Nousiaisissa asuvassa perheessä käytetään ruuanlaitossa lähes aina itse metsästettyä riistan lihaa. Vanhempien Sirke Lehtilän ja Janne Keskilän esimerkki on jo saanut myös perheen lapset, Senja ja Akseli Keskilän innostumaan harrastuksesta. Myös perheen kolme mäyräkoiraa ovat innokkaita metsällä kävijöitä.
Hirvionnettomuuksien lisäksi muita eläinonnettomuuksia tapahtui kymmenvuotisjaksolla viisi. Maakunnittain tarkasteltuna eniten eläinvahinkoja sattui Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.
Kultasakaali on levinnyt Etelä-Euroopasta nopeasti kohti pohjoista. Viron lajistoon se on jo vakiintunut ja populaatio kasvaa. Suomessa ensimmäinen todennettu havainto lajista on vuodelta 2018.  Tämä yksilö on kuvattu Puolassa. Arkistokuva.
Saaristoluonnon hoito- ja suojeluyhdistys on pyytänyt vieraspetoja muun muassa Kemiönsaaressa. Kuva viime keväältä.
Arkistokuvan susi tallentui riistakameraan Taivassalossa keväällä 2020.
Valkohäntäpeurojen kanta on tihein Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Hämeessä.
Suomessa on tutkittu 51 valkohäntäkauriin näytteet koronaviruksen varalta. Kaikki näytteet ovat olleet negatiivisia.
Peurojen ja kauriiden saalismäärät nousivat ennätyksiin. Erityisen paljon niitä metsästettiin Varsinais-Suomessa.
Tavallisesti auton ja pienriistan, kuten rusakon, kohtaaminen päättyy eläimen välittömään kuolemaan. Lain mukaan jokaisen velvollisuus on lopettaa kituvan eläimen kärsimys aiheuttamatta tarpeetonta lisäkärsimystä. Arkistokuva.
Ville ja Saara Kalluinen pyörittävät Mynämäessä Riistapajaa. Saalista yritykselle on saatu myös pariskunnan takana olevalta peltoaukealta.
Antti Lunden seuraa, kun Jouni Aaltonen päästää Karskin jäniksen jäljille.
Harissalla maustettuun kasvispataan sopivat monenlaiset vihannekset.
Susi ihmetteli maailman menoa Mietoistentien varrella.
Metsäkauris Ruissalossa.
Aarne Perkkiö (vas.) ja Paimionlahden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Marko Perkkiö kävivät kyyhkyjahdissa Sauvossa. Mukana oli myös pienimünsterinseisoja Saunantaan Mersu.
Hirvinaaraat synnyttävät poikasensa touko-kesäkuussa. Kuvan eläin ei liity juttuun.
Peura oli pinteessä jäällä sunnuntaina. Kuvituskuvan peura ei liity juttuun.
Henkilövahinkoihin johtaneiden hirvionnettomuuksien osuus on ollut kuluvana vuonna aiempaa suurempi.
Lisää uutisia