Rakennukset

Kauppiaskatu 5b:ssä toimii kaksi pizzeriaa.
Turun kaupungin mukaan Linnanfältissa sijaitsevan 1800-luvun puutalon palon jälkeiset suojaustoimenpiteet ovat olleet turhan kevyitä.
Gustaf Nyströmin suunnittelema, vuonna 1893 valmistunut Säätytalo on Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen koristeellinen.
Laajimmat ongelmat löydettiin koulun liikuntasalista, jossa todettiin sekä mikrobi- että kosteusvaurioita.
Kiista vanhasta massalaitoksesta kärjistyi toukokuussa tällaiseen kannanottoon.
– Aloin ymmärtää puutalorakkautta vasta, kun olin asunut talossa jonkin aikaa. Talot sulkevat keskelleen suojaisan sisäpihan. Olemme kuin maalla, vaikka olemme keskellä kaupunkia, Ilona Tuominen sanoo.
Henrikki-puutalokohde myydään kokonaisuutena ripeällä aikataululla.
Puutalojen omistaja oli määrätty korjaamaan muun muassa rakennuksen ikkunat ja ovet. Suojeltu rakennus tuhoutui torstaiyönä syttyneessä tulipalossa täysin.
Åbo Akademin uudisrakennuksen nimeksi tulee Astra. Havainnekuva rakennuksesta, joka valmistuu vuoden 2025 alussa.
Turun kaupunki on teettänyt kuntoarvion vuonna 1973 valmistuneesta Paattisten aluetalosta. Sen mukaan tiilirakenteinen talo tarvitsisi julkisivuremontin. Tiilien pintoja on lohkeillut irti ja niiden saumoissa sekä betonirakenteisissa sokkeleissa on rapautumaa.
Korkojen ja kustannusten kasvu hyydyttää asuntorakentamista. Turun Ketarantiellä asennettiin maaliskuussa parvekelaseja uuteen valmistuvaan kerrostaloon.
Vaakahuone on komistanut Turun jokimaisemaa vuodesta 1898.
Vanhan köysitehtaan perustukset ovat painuneet ja pilarit rapautuneet.
Turun rautatieaseman vanha asemarakennus valmistui vuonna 1876. Reinberg kuvasi sen vastavalmistuneena. Sittemmin asemarakennus purettiin uuden tieltä vuonna 1938. Nykyinen asemarakennus valmistui vuonna 1940.
Entistä Kelan taloa on kunnostettu ennen rakennuslupaa.
Tämän rakennuksen kohtalo on kuumentanut Turussa tunteita.
Auransillan rakenteita vuosia suojanneet lintuverkot on tammikuussa korvattu piikeillä, jotka estävät lintujen laskeutumisen.  Arkistokuvassa näkyvät verkot piti poistaa, koska linnut pääsivät verkon alle ja jäivät jumiin sen aukkoihin.
Oskari Kaajava (vas.), Reea Viitasalo ja Henna Hurme ovat ahkeria kävijöitä yökerho Dynamossa.
Gadolian korvaajan on määrä valmistua vuoden 2025 alussa. Mikä rakennukselle sopisi nimeksi?
Life on a Leaf -rakennus pysyy myös ajoittaisena vierailukohteena ja kokouskäytössä.
Turun tuomiokirkko on suojattu tulipalon varalta paloilmoitin- ja sprinklerijärjestelmällä.
Vuonna 1940 valmistunutta rautatieasemaa pidetään korkeatasoinena esimerkkinä funktionalistisesta liikennearkkitehtuurista.
Lisää uutisia