Puheenaihe

Ben Zyskowicz (kok) joutui väkivallan kohteeksi viikko ennen vaaleja.
Turkulainen Jenna Honkanen, 31,  kärsii syömishäiriöstä. Hän uskoo sen olevan seurasta lapsuuden kouluruokailussa käytössä olleesta syömispakosta.
Ilpoisten koulun ruokalassa oli vielä maanantaina käytössä astioiden palautuslinjasto, jossa piti kulkea joko punaisten tai vihreiden peukkujen koristamaa käytävää pitkin sen mukaisesti, oliko lautaselle jäänyt ruokaa vai ei.
Tupakantumppi on maailman yleisin ympäristöstä löytyvä roska. Vaikka roskaaminen kielletään laissa, ei yksittäisen roskan heittäminen kuitenkaan käytännössä riitä rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseksi.
TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama myöntää, että edustusjoukkueen kausi oli seuran urheilujohdolle pettymys.
Turkulaisten teekkarijäynä irvailee funikulaarille ja Turun yliopiston talouden sopeuttamisohjelmalle. Torstaina kyltti oli ehtinyt kaatua.
Kauppatorin valaisimessa tapahtui mittavirhe, jota on väliaikaisesti jouduttu korjaamaan jalustan alle asennetuilla punaisilla korotuspaloilla.
Ylen haastatteleman vanhemman mukaan 12-vuotias lapsi komennettiin ulos bussista maksuvyöhykkeen vaihtuessa. Viitekuva.
Suvi Halsinaho joi pahimmillaan jopa viisi tölkkiä Battery -energiajuomaa päivässä. Valmistajan suositus on enintään kolme tölkkiä päivässä. Kofeiiniriippuvuus aiheutti muun muassa unettomuutta ja keskittymiskyvyn puutetta.
Aamulehdessä on herännyt epäilyjä siitä, että sen entinen päätoimittaja Jussi Tuulensuu olisi ahdistellut työntekijöitä aiemminkin.
Varsinais-Suomen Perussuomalaisten puheenjohtaja Jyrki Ålandin autosta lyötiin lasit rikki torstain ja perjantain välisenä yönä Härkämäessä.
THL:n suosituksista huolimatta energiajuomat ovat toistaiseksi joissakin kaupoissa kaikenikäisten saatavilla.
Jussi Tuulensuu osallistui lauantaina Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin ainejärjestö Vostokin 30-vuotisjuhliin Tampereella. Arkistokuva.
Pyörätien putsaus lumesta aiheutti vahinkoa ainakin yhdelle pysäköidylle autolle.
Mika Lintilä toimii elinkeinoministerinä.
Kevään hallitusneuvotteluissa selviää, nytkähtääkö nopea junayhteys Turusta Helsinkiin kunnolla liikkeelle.
AKT:n puheenjohtajan Ismo Kokon mukaan linja-autoalan sovintoehdotus oli riittämätön työ- ja lepoaikoihin liittyvien kysymysten osalta. Kokon mukaan alalla on hirvittävä kuljettajapula ja erittäin pitkät työajat sekä isot sairauspoissaolot.
Jussi Heinonen toimii Turun kaupungin johtavana pysäköinnintarkastajana. Vihainen asiakaspalaute on arkipäivää ja työstä harvoin saa kiitosta.
Lisää uutisia