Opiskelijat

Journalistiikan opiskelija Juuso Lindberg otti opintolainaa vasta, kun hänen oli pakko. Hänelle oli tärkeää pärjätä omillaan.
Lääketieteen opiskelija Aino Hakonen (vas.) ei muista tarkalleen millainen korko hänen opintolainallaan on. Anna Eskelinen tarkistaa opintolainansa koron olevan 3,6 prosenttia.
Opintovelallisten määrän kasvu hidastui vuonna 2022. Pääkaupunkiseudun tilanne poikkeaa kuitenkin muusta maasta. Helsingissä ja sen lähialueilla opiskelevat saattavat arvioida työllisyysnäkymänsä paremmiksi ja siksi Kelan mukaan lainaakin otetaan enemmän. Arkistokuva.
Turun keskusta täyttyi lakimerestä iltakuudelta, kun vappukansa sai luvan laittaa ylioppilaslakit päähän.
Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Akseli Tiitta pitää sunnuntaina Taidemuseonmäellä perinteisen vappuaaton puheen.
Mira Vähäsalo tekee ammattikorkeakoulussa opinnäytetyötä vähäalkoholisten oluiden kehittämisestä.
Rasmus Gustafsson harjoittelee simulaattorissa erilaisia tilanteita ja eri keliolosuhteita.
Miika Peltotalo, Sini Kylä-Kaila, Jutta Lindfors, Katriina Junnila, Sami Nieminen ovat osa Pönkelin toimituskuntaa.
Beyond 2030 Challenge -kilpailun finaali järjestettiin perjantaina Turun vierailukeskus Joessa. Ilona Taittonen kertoo saaneensa keksinnöstään paljon myönteistä palautetta.
Turun pormestari Minna Arve tapaa turkulaisia korkeakouluopiskelijoita.
Aino Virolainen ja Aaro Tarvainen eivät sinänsä vastusta opiskelijamäärän nostoa. Myös resurssien pitäisi kuitenkin kasvaa.
Mikko Karejoki (vas.), Kaapo Havuluoto ja Elmeri Leinonen kertovat, että tapahtumien järjestäminen vaatii koordinointia ja jäsenistön toiveiden huomioon ottamista
Maarika Lehtimäki kertoo yksityiskohtaisesti, mitä hän tekee asiakkaan hiuksille. Kuuntelemassa opiskelijat Emilia Leppämäki, Maisa Hämäläinen ja Waltteri Valtonen Turun ammatti-instituutista.
Oikeus käsitteli tapausta viime kuussa ja julkisti tuomionsa maanantaina. Kuvituskuva.
Nobel-palkittu taloustieteilijä ja kokenut pedagogi Bengt Holmström antoi Lännen Medialle haastattelun Helsingissä. Holmström rohkaisee suomalaisia opiskelijoita lähtemään pois mukavuusalueeltaan ja tekemään opintoja ulkomaisissa yliopistoissa. Uuden kielenkin voi aina oppia, Holmström muistuttaa.
Shujun Liang (vas.), Shahnoor ja Hourakhsh Bayat näkevät suomalaisessa työelämässä useita houkuttelevia puolia.
Suomeen muuttavat opiskelijat eivät aina ole edes tietoisia maksuvelvollisuudestaan ennen saapumistaan, kertoo TUO:n Elias Karjalainen. Tällöin maksumuistutus voi tulla järkytyksenä.
Turkulaisten teekkarijäynä irvailee funikulaarille ja Turun yliopiston talouden sopeuttamisohjelmalle. Torstaina kyltti oli ehtinyt kaatua.
Nykyajan etätyömahdollisuudet ja nopeampi junamatka pääkaupunkiseudulle antavat vastavalmistuneille realistisen mahdollisuuden jäädä Varsinais-Suomeen, sanoo kirjoittaja.
Luostarivuoden Lyseon abiturientti Aada Villikari kertoi pitäneensä tehtävänannoista ja että niihin oli kivaa vastata. Taustalla salista poistumassa Alina Nyholm.
Viime kevään yhteishaussa Turun yliopisto oli ensimmäistä kertaa hakijamäärältään Suomen suosituin korkeakoulu.
Ammattillisen koulutuksen opinto-ohjaajan Armi Nurmen mukaan uusi ilmiö ovat opiskelijat, jotka kieltäytyvät esimerkiksi erityisopettajan antamasta tuesta, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Nurmi arvelee, että kynnys jäädä kotiin on madaltunut.
Viime vuoden voittajamerkissä oli kuvattu Turun virallinen kaupunkieläin Posankka jokimaisemassa..
Lisää uutisia