Opetus

Mari Kokkonen pitää verkko-opetusta hyvänä opetusmuotona kielen opiskelulle. Kokkonen käyttää opetuksessaan tukikielenä englantia ja kirjoittaa kaiken puhumansa opiskelijoille muistiin.
Jaajo Laiho neulomistyön parissa.
Koululaisten matematiikan osaaminen eriytyy jo varhaisilla luokilla. Selvimmin erot näkyvät perusopetuksen yläluokilla sekä erityisesti toisen asteen opintojen aikana, kertovat kansalliset arvioinnit oppimistuloksista. Arkistokuva.
Turun lyseon Runosmäen koulurakennus on ollut käyttökiellosta keväästä 2020 lähtien. Opetustoimenjohtaja aikoo esittää rakennuksen purkua ja uuden koulun rakentamista.
Piispanlähteen alakoululla on syksyn aikana tullut esiin useita väkivaltatilanteita. Vanhemmat ovat kuvailleet väkivaltaa raa'aksi. Kyse on ollut muun muassa potkimisesta ja lyömisestä. Tilanteita on ollut erityisesti ekaluokkalaisten keskuudessa.
Turun yliopistossa vuosina 2023-2028 toteutettava talouden tasapainotusohjelma tulee muuttamaan yliopiston toimintoja ja vaikuttanee tilojen ja yliopiston rakenteiden lisäksi henkilöstön määrään ja tehtävänkuviin.
Matematiikan osaamattomuus sulkee yksilön monien mahdollisuuksien ulkopuolelle ja johtaa pahimmillaan jopa vakavaan syrjäytymiseen, kertovat tutkijat, joiden mukaan tarvitaan kansallinen ohjelma korjaamaan suomalaisten heikentyviä matematiikkataitoja. Arkistokuva.
Mitä tehdä, jos talo romahtaa? Ukrainan yleisradion tv-tietoisku opastaa asukkaita ilmaiskujen varalta ukrainan kielellä. Ukrainan yhteiskunnan ja historian ymmärtämiseksi olisi tarpeen opiskella enemmän ukrainan kieltä. Pelkkä venäjän tai englannin kielen käyttö rajoittaa näkökulmaa.
Opettaja Emilia Arola pitää etäopetustunnit tyhjästä Kaarinan lukiosta. Tuntisisältöjä on tarvinnut muokata vain vähän. Torstaina iltapäivästä vuorossa oli Suomi toisena kielenä opetusta.
Yevheniia Voroniuk (vas.) ja Iryna Konovalova opiskelevat suomea viitenä päivänä viikossa.
Luokanopettaja Eija Arvio tarkistaa, että Elina Helenius (vas.) ja Akusti Kalleinen ovat ymmärtäneet tehtävän.
5–6-vuotiaille tarkoitetussa alkeisuimakoulussa kesäpäiviään viettävän Frida Kyyhkysen mielestä parasta on aarteen etsintä. Sukeltaminen pelotti Fridaa ennen uimakouluun tuloa, mutta ei pelota enää.
Riitta Koskimies ja Juha Rantasaari saivat palkinnot Turun konservatorion hyväksi tehdystä työstä. Palkinnot jakoi rehtori-toimitusjohtaja Juha Järvinen (vas.).
Turun perusopetuksen koulutyö keskeytyy toukokuussa viideksi päiväksi, jos lakko toteutuu opetusalalla.
Turku tarkastelee mahdollisuutta luopua erityiskouluista ja erityisluokista.
Myytäviä kohteita on useita satoja. Niiden joukossa on myös kuuluisan taidemaalari Ebba Masalinin suosittuja kasvikuvituksia.
Yhdeksäsluokkalaiset Jaakko Komi, Kaarlo Kairisto ja Veeti Makkonen tulivat tiistaina noutamaan einesannoksiaan ruokapalvelutyöntekijä Ossi Peltomäeltä.
Turussa varaudutaan kasvavaan opetus- ja päivähoitotarpeeseen Ukrainasta saapuvien pakolaisten vuoksi. Arkistokuva.
Hallintotieteiden professori Timo Aarrevaaran mielestä ukrainalaiset pitää ottaa mukaan päätöksiin, jotka koskevat heidän lastensa koulututusta. Näin tänne paenneiden opetusalan ammattilaisten taito otetaan käyttöön myös Suomessa.
Vaikeasti vammaisten lasten koulu on siirtymässä Raision järjestämisvastuulle.
Entiset opiskelijat ovat kertoneet, että erityisesti laulunopetuksen ongelmat ovat jatkuneet Turun taideakatemiassa jo kymmenen vuoden ajan.
Lisää uutisia