Nuorisorikollisuus

Nuorten lisääntynyt väkivaltaisuus on puhuttanut julkisuudessa jo jonkin aikaa. Nyt Lounais-Suomessa poliisi on kutsunut kaupunkien edustajia yhteen keskustelemaan aiheesta.
Alaikäisten, erityisesti alle 15-vuotiaiden tekemissä väkivaltarikoksissa on tapahtunut kasvua vuoden 2015 jälkeen. 18–29-vuotiaiden väkivaltarikollisuuden taso on sen sijaan laskenut edelleen.
Toinen Majakkarannan epäillyistä on Ylen mukaan ollut mukana puukotuksessa jo aiemminkin, Helsingin Vallilassa.
Majakkaranta valikoitui poliisin mukaan viime lauantaisen väkivallanteon tapahtumapaikaksi sattumalta. Hirvensalosta kaupunkiin matkalla ollut seurue jäi pois linja-auton kyydistä Majakkarannassa ja hyökkäsi paikalla olleiden nuorten kimppuun.
Poliisi tiedotti saaneensa kiinni kolme epäiltyä Nauvon ravintolamurtoon liittyen.
Ryöstösarja käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tällä viikolla.
Ryöstö tapahtui Puolalanpuistossa toissavuoden tammikuussa. Noin viikkoa myöhemmin ryöstöpuuhissa oltiin kauppakeskus Myllyssä. Arkistokuva talvisesta Puolalanpuistosta.
Roadman-ilmiö on peräisin Yhdysvalloista, mutta Suomeen siitä saapui brittiläisempi versio. Muun muassa arvokkaat mustat tikkitakit ovat osa roadmanin tyyliä.
Valvontakamerakuvissa teinipoikaa ampunut mies näkyy noin varttia ennen ampumista. Kuva on poliisin esitutkintapöytäkirjasta.
Kahden nuorisoporukan kohtaaminen Turun yössä johti puukotukseen Teatterisillan kupeessa 11. heinäkuuta.
Hansakorttelin tilanne on kehittynyt kevään aikana parempaan suuntaan, kerrotaan Lounais-Suomen poliisilaitokselta. Nuorten joukko on harjoittanut korttelissa ja sen liepeillä nöyryyttävää väkivaltaa toisia nuoria kohtaan.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2000 syntyneen nuorukaisen kahdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankeutueen muun muassa osittain nuorean henkilönä tehdystä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Hansakortteli perjantai-iltana 13.10.1995.
Jossain vaiheessa humalaista illanviettoa kaverusten välille oli syntynyt "perusuhoamista", mikä kärjistyi käsirysyksi ja painimiseksi.
Maanantai-iltainen alaikäisten välinen pahoinpitely tapahtui Yliopistonkadulla Hansa-korttelin edustalla. Tiistaina paikalla oli rauhallista.
Ääriliikkeillä on nuorten rekrytointiin usein johdonmukainen toimintasuunnitelma. Silti jokainen radikalisoitumisprosessi on uniikki, ja suojaaviakin tekijöitä löytyy runsaasti.