Naantali

 Valitsen sellaisia aiheita, joita itsekin haluaisin katsoa. Sitten teen käsikirjoituksen, kuvaan, editoin ja etsin muuta materiaalia videoon. Eniten aikaa vie editointi, Naantalin Merimaskun koulussa vieraillut tubettaja Jussi Silvennoinen kertoo.
Vety- ja ammoniakkilaitoksen vaihtoehtoiset alueet alkavat etualalla näkyvästä, jo louhitusta kentästä ja jatkuvat matalaksi louhittavaan kallioiseen metsään, joka rajautuu vasemmalla näkyviin Nesteen säiliöihin. Laitos saisi suuren sähkömääränsä viereisestä voimalinjasta.
Raision ja Naantalin junaradan pistoraide päättyy Naantalin keskustaan. Rata jatkuu kuitenkin satamaan asti.
Venemessut ovat saaneet uusia puitteita, kun Naantali kaupunki on uusinut vanhankaupungin venesatamansa laitureita.
Rannassa on viime päivinä kuulunut vasaran naputusta jaravintolat uusivat kasvojaan kesään valmistautuessaan. Mitä mieltä naantalilaiset ovat muutoksista?
Lotta Mäkirantaa kiinnostivat eniten perhetalon pihan leikkitelineet, jotka on tehty pääosin kuorituista puunrungoista. Äiti Päivi oli huolissaan siitä, löytyykö pihoilta tarpeeksi varjopaikkoja helteellä.
Neste saa purettua Naantalin öljynjalostuslaitoksen kesän aikana. Vieläkään ei ole tietoa, tuleeko jalostamon alueelle uutta bio- ja kiertotaloustoimintaa, jota Green Industry Park on yrittänyt edistää. Arkistokuva viime viikolta.
Saara-Sofia Sirén (kok) sanoo, että Saaristomeren suojelu oli aikanaan yksi keskeisimpiä syitä, miksi hän lähti mukaan politiikkaan.
Hovirinnan rannan uusi veneenlaskuramppi ei ihan riitä palvelemaan suurta moottoripurjehtijaa. Onneksi rannassa on silti riittävästi tilaa suuremmankin veneen laskua varten.
  - Suuret linjat ovat tärkeitä, mutta älkää ikinä unohtako yksityiskohtia. Ne ratkaisevat kokonaisuuden, Pentti-Oskari Kangas neuvoo.
Naantalin Merimaskussa, Rantamakasiinin terassilla paneudutaan lauantaina saariston asioihin. Isäntänä puhetta johtaa Naantalin Rymättylässä asuva Lassi Lähteenmäki.
Tonesterin toimitusjohtaja Heikki Karppinen kertoi Turun Sanomissa joulukuussa, että lisääntynyt kiinnostus kierrätystuotteisiin kasvattaa yhtiön Durat-tuotteiden kysyntää voimakkaasti.
Viime vuonna presidentti Sauli Niinistön (oik.) vieraana Kultaranta-keskusteluissa oli muun muassa Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg.
Merisalin terassilla maanantain auringosta nauttinut Merita Hallenberg haluaisi säilyttää Merisalin kaikkien olohuoneena.
Tässä oli ennen öljynjalostamo. Purkutyöt ovat lähes valmiit ja entinen laitosalue odottaa nyt uutta käyttöä.
Presidenttipari Urho ja Sylvi Kekkonen osallistuivat jalostamon vihkiäisiin 5.6.1958.
Nesteen Jori Sahlsten (vas. ),  Joonas Moisanen ja Pertti Riihimäki löysivät vanhasta aikakapselista muun muassa Turun Sanomat 67 vuoden takaa.
Pääkirjoituskuva
– Meillä on romantiikkaa ja rokkia. Parasta tässä työssäni ovat laadukkaat tuotemerkit ja vuorovaikutteiset asiakkaat, naantalilaisen putiikki Roosan yrittäjä Kirsi Rantala vakuuttaa. Korona-aikaan hän päätyi perustamaan myös verkkokaupan.
Mies löydettiin vesistöstä ruumiskoiran avulla. Arkistokuva ruumiskoirakoulutuksesta ei liity tapaukseen.
Havainnekuva Green North Energyn Naantalin suunnittelemasta tuotantolaitoksesta.
Angelo Tursin perustama pitseria on tulossa Tavastin Killan vieressä olevaan punaiseen rakennukseen, jossa on toiminut ravintola Valborg. Rakennuksen edessä  kävelee arkistokuvassa kaupunginjohtaja Laura Leppänen.
Naantalin Kaivohuoneen remontin on määrä valmistua 26. toukokuuta mennessä. Arkistokuva.
Tom Pippingsköldin mukaan kilpailijoiden laivamyynnit ja reittisupistukset ovat hyödyttäneet Finnlinesia monin tavoin, esimerkiksi henkilökunnan löytymisessä uusille laivoille. Kuva kahden vuoden takaa Naantalin satamasta.
Lisää uutisia