NHL

Artturi Lehkosen paluu Montrealiin oli tuloksekas mutta lopulta kitkerä. Kuva viime kesältä Turusta.
Mikko Rantanen sai täyteen 40 osumaa vain 58 ottelussa. Coloradon tehokkain pelaaja taistelee kärkisijoista NHL:n maalipörssissä.
Max Paciorettyn akillesjänne repesi ensimmäisen kerran elokuun alussa pian sen jälkeen kun hän oli liittynyt Carolina Hurricanesin harjoituksiin. Lasse Lempaisen hoitoon hän saapui lähes kaksi viikkoa sitten.
Mikko Rantanen paahtaa jo kuudetta kauttaan Colorado Avalanchen ykköstähtien joukossa ja tahti vain kiihtyy.
Juuso Pärssinen (keskellä) sai onnittelut joukkuekaveriltaan Tanner Jeannotilta (84). Pärssinen teki viime yönä Suomen aikaa pisteitä jo seitsemännessä peräkkäisessä ottelussa iskettyään Predatorsille voittomaalin.
Lauri Pajuniemi oli mukana New York Rangersin miehityksessä aivan NHL-kauden kynnykselle asti, mutta lopulta tie vei AHL-kaukaloihin pohjoisamerikkalaista pelituntumaa hakemaan.
Mikko Rantanen vieraili heinäkuussa Nousiaisissa Stanley Cupin kanssa.
Juuso Pärssinen teki maalin NHL-debyytissään.
Juuso Pärssinen teki kesällä töitä päästäkseen NHL:ään. Viime yönä haave lopulta toteutui komealla tavalla.
TPS-kasvatti Matias Maccellin alkukausi NHL:n heikoimpiin arvioidussa Arizona Coyotesissa on ollut pisteiden valossa mainio. (arkistokuva)
Artturi Lehkonen (62) vastasi Coloradon ensimmäisestä maalista.
Siellä lepää. Mikko Rantasen laukaus on yllättänyt Columbus-vahti Elvis Merzlikinsin ja vienyt Coloradon 4-3-johtoon Tampereen NHL-kohtaamisessa. Osuma jäi myös ottelun voittomaaliksi.
Stanley Cup -voittajat Artturi Lehkonen sekä Mikko Rantanen kohtasivat mielellään fanejaan Tampereella. Arkistokuva heinäkuulta hyväntekeväisyysottelusta Kaarinasta.
Näitä maisemia Saku Koivu rakastaa. Turku on aina ollut Koivulle paras paikka maailmassa, koti.
Mikko Rantasen otteissa ei näkynyt mestaruuskrapulaa, sillä uusi kausi alkoi neljän tehopisteen illalla.
New York Rangersia edustavalta Kaapo Kakolta (kesk.) odotetaan tällä kaudella todellista läpimurtoa.
Mikko Rantasen Stanley Cupin isännöintipäivänä pokaalista syötiin mannapuuroa ja mansikkaa.
Jerry Ahtola palasi tänä kesänä Turkuhallin kaukaloon vetämään jäätreenejä turkulaisille NHL-pelaajille.
Mikael Pyyhtiä lähtee taistelemaan NHL-pelipaikasta hyvässä kunnossa ja täynnä itseluottamusta.
TPS-legenda Marko Kiprusoff esitteli Turkuhallilla vuosien tauon jälkeen puumailan magiikkaa.
Tuore Stanley Cup -voittaja Mikko Rantanen on perjantain All Star -pelin iso tähti.
Artturi Lehkonen on keskittynyt vielä toistaiseksi pitkälti fysiikkaharjoitteluun, mutta käynyt jo jäälläkin. Paluu työpaikalle valmistautumaan NHL-kauteen on edessä noin kuukauden kuluttua.
Juuso Pärssinen vetää 120 kiloa rinnalle ja Marko Rautala valvoo vieressä.
Lisää uutisia