Muodostelmaluistelu

Kaarinan Taitoluistelijoiden seniorijoukkue Dream Edges harjoittelee sekin pääosin Kaarinan jäähallissa, jossa seuran muodostelmaluistelijoilta peritään vuoroista keskimäärin 150 euron tuntihintaa.
Kaarinalainen Dream Edges onnistui upeasti SM-kisoissa ja pääsi juhlimaan ensimmäistä seniorisarjan mitalia heti tulokaskaudella.
Kaarinan Dream Edges nautti kilpailemisesta treenihallissaan, vaikka yleisön puuttuminen verottikin tunnelmaa. Dream Edges sijoittu viikonlopun kisassa neljänneksi.
Helsinkiläinen Team Unique keräsi lyhytohjelmaallan lauantain korkeimmat pisteet.
Lievästi flunssaoireisena Rockettesin valmentaja Kaisa Arrateig joutui lauantaina seuraamaan joukkueensa suoritusta hotellilta.
Kaarinan Dream Edges hakee viikonloppuna kansainvälistä kisatuntumaa Turkuhallissa, jossa joukkue harjoitteli kuvioitaan alkuviikosta. Kaarinan juniorisarjan joukkue joutui vetäytymään kilpailusta koronatartuntojen takia.
Dream Edgesin kansainvälinen debyytti sujui erinomaisesti.
Naantalilaisen VG-62:n juniorijoukkue Sun City Swing joutui pettymään, kun koronatilanne perui Loppi-Ice kilpailun jo toisen kerran peräkkäin. Kuva vuoden 2020 kisasta.
Marie Lundmark on ollut taitoluistelussa sekä luistelija, valmentaja että tuomari ja hoitanut lukuisia järjestötehtäviä. Järjestöpuolella hän on 77-vuotiaana edelleen aktiivisesti mukana.
Dream Edgesin uusi seniorijoukkue on luistellut mallikkaan alkukauden.
Kaarinalainen Dream Edges keräsi lähes 200 pistettä ensimmäisessä SM-valintakisassa Helsingissä. Kuva elokuulta joukkueen jäätreeneistä.
Kaarinassa valmistaudutaan ensimmäistä kertaa seniorisarjaan. Kilpailukaudella Dream Edges esittelee kaksi hyvin erilaista ohjelmaa, nopean lyhytohjelman ja kauniin hitaan vapaaohjelman "Romanssi".