Miesten Ykkönen

Olli Jakonen (oik.) otti mittaa EIF:n William Lindqvististä avauspuoliajalla. Jakonen on ollut alkusyksyllä tehokkaassa iskussa, sillä edelliseen neljään otteluun hän on viimeistellyt yhtä monta osumaa.
PIF:n maalilla hyvin torjunut Olli Hakanpää oli häviöstä huolimatta tyytyväinen joukkueensa peli-ilmeeseen.
Matias Lahti (kesk.) on urakoinut PIF-paidassa tällä kaudella paljon, mutta nyt häntä uhkaa peräti neljän vuoden toimintakielto dopingrikkomuksen takia.
Piffen jäi nollille Pajbackan kentällä  lauantaina. Arkistokuva heinäkuulta.
PIF:n peli toimi ja ei toiminut, arvioi päävalmentaja Stefan Strömborg.
Roope Pakkanen (kesk) on saanut taistella palloista TPS:n jokaisessa Ykkösen ottelussa tällä kaudella.
EIF:n kavennusosuma valui helposti Aati Marttisen jalkojen välistä verkon perukoille.
TPS juhli voittoaan Jarosta Kupittaalla lauantaina.
TPS majailee Ykkösen sarjataulukossa ensimmäisellä sijalla. Kuva 100-vuotisjuhlapelistä KPV:tä vastaan.
Benjamin Heikkinen teki Piffenin ainoan maalin Kokkolassa. Kuva viime viikon TPS-matsista.
Olli Jakonen, Simo Roiha (kesk.) ja Jesper Karlsson nauttivat Roihan tekemän voitto-osuman huumasta. TPS vankisti voittonsa myötä asemaansa sarjakärjessä.
TPS hävisi Piffenille toukokuussa kotikentällään, mutta onnistui hakemaan täydet pisteet Pajbackan nurmelta revanssiottelussa.
Piffenin päävalmentaja Stefan Strömborg tiedostaa TPS:n vaarallisuuden, mutta uskoo joukkueensa iskukykyyn.
TPS:n illan sankari oli maalivahti Jere Koponen. Arkistokuva.
Pepon maalivahti Craig Hill jäi lähes täysin ilman torjuntatöitä TPS:n painostuksesta huolimatta.
Gezim Voca ampui paraislaisten voittomaalin TPS:aa vastaan Kupittaalla.
Jonatan Johansson on tyytyväinen TPS:n alkukauteen Ykkösessä. Kotiotteluun PIF:ää vastaan turkulaiset lähtevät suurena ennakkosuosikkina.
PIF:n kapteeni Gezim Vocan (vas.) tehot 1+1 eivät auttaneet kotijoukkuetta kauden avausvoittoon. Taustalla vetoa seuraa MP:n toisen maalin viimeistellyt Antti-Pekka Kesonen.
Stefan Strömborgin luotsaama Piffen avasi pistetilinsä miesten Ykkösessä.
PIF:n hyökkäyspelin syömähammas Gezim Voca ja SJK:n Kingsley Ofori tavoittelivat palloa avauspuoliajalla.
Debyyttinsä TPS-paidassa miesten Ykkösessä tehnyt Daniel Rantanen onnistui maalinteossa heti ensimmäisellä kosketuksellaan palloon.
Lisää uutisia