Liikunta ja urheilu

Valmentajat Ari Palve (vas.) ja Henri Kyynäräinen ovat jatkossa kollegoja samassa seurassa, Uinti Turussa. Altaassa oleva ÅSK:n ja Aurajoen Uintia edustaneiden uimareiden kilparyhmä on harjoitellut yhdessä jo kuukausia.
Sanni Nylund on toiveikas, että tanssikoulu Studio Move jatkaisi toimintaansa Turussa uuden yrittäjän voimin.
Arkistokuvassa tankotanssia Studio Movella harrastava Iida Sulonen.
Kasper Koskinen on aloittanut TPS:n maalijuhlat Porissa. Varakapteenit Topias Haapanen ja Niklas Arell onnittelevat.
Syöttö lähtee Roostersin riveissä pelanneen Juuso Nuotion kädestä samalla hetkellä, kun Jouni Räsänen iskee kiinni tuoliin.
Syksyllä valmistuvan Luonnonmaan uuden perhetalon yhteyteen nousee urheilukenttä, jossa luistellaan talvisin. Arkistokuva marraskuulta.
Seremoniaa jäällä seurasivat Jukka Vilanderin perhe, entinen TPS-valmentaja Hannu Jortikka, seuralegendoja sekä Vilanderin vanhoja pelikavereita.
Paimiolaiset koululaiset sivakoivat liikuntatunnilla hiihtoputkessa.  Ulkona lumiolosuhteet ovat olleet tänäkin vuonna vaihtelevia.
Topias Haapasen kovasta taitelusta huolimatta TPS ei onnistunut kertaakaan ohittamaan Kärppien maalivahti Leevi Meriläistä.
Kaari Taitoluistelijat kertoo mielipidekirjoituksessa omin sanoin Turkuun siirtymisensä taustoista. Tavoitteena on taata harrastuksen ja urheilun jatkuminen, joka oli vaakalaudalla, kirjoittajat sanovat. Kuvassa seuran seniorijoukkue Dream Edges, joka kilpaili tammikuussa Turkuhallissa.
Aron Kiviharju pelasi 18-vuotiaiden maajoukkueturnauksessa Pikkuleijonien varakapteenina numerolla 8.
Jari Lähde hyppäsi valmennustoimintaan mukaan jo yli 25 vuotta sitten, kun hänen oma pelaajauransa katkesi. Syy oli yksinkertainen: rakkaus lajiin.
Nappulaliiga on valtavan suosittu, mutta kaikille alueille joukkuetta ei saada perustettua valmentajan puuttuessa. Runosmäessä valmentajan hankkimisesta rahalla aiheutui sotku, jossa kärsijöiksi joutuivat lopulta lapset. Kuvituskuva.
Jukurit otti kotivoiton tasaisen kamppailun jälkeen jatkoaikamaalilla.
Lauri Markkanen on historian ensimmäinen suomalainen koripalloilija, joka on valittu otteluun. Tähdistöottelu pelataan 19. helmikuuta Markkasen seurajoukkueen Utah Jazzin kotihallissa Salt Lake Cityssä.
Valtteri Pulli vaihtaa ensi viikolla TPS-nutun Leijonapaitaan.
Ville Sundelin tutkii Puropellon koulun karttaa samalla, kun Mikko Räsänen porhaltaa maaliin. Ajanotto tapahtuu Emit-järjestelmällä.
Iivo Niskanen hiihti toiseksi maailmancupin yhteislähdössä, Norjan Johannes Kläbo voitti.Kläbo ja Niskanen kisailivat myös Lahdessa vuonna 2022. Kuvituskuva.
Yli 800 juhlavierasta kokoontui lauantaina Logomoon viettämään iltaa Varsinais-Suomen Urheilugaalan merkeissä. Palkittujen mittavaan joukkoon kuului huippu-urheilijoiden ja muuten vahvan uran urheilussa tehneiden lisäksi myös iso joukko paikallisissa urheiluseuroissa toimivia.
Se on siinä! Turun pormestari Minna Arve tuulettaa tekemäänsä 4-4-tasoitusmaalia.
Antti Tuomiston pitkä maila on lingonnut kiekon vastustajan verkkoon viidesti tällä kaudella.
Samaa sukua, samaa maata. Entinen NHL-kiekkoilija ja TPS:n apuvalmentaja Sami Salon tytär Peppi Salo on kilparatsastaja. Molempia yhdistää kunnianhimoinen suhtautuminen urheiluun.
Lisää uutisia