Liikenne

Tältä sorakasa näytti työmatkallaan paikalle osuneen Heikki Palkkisen kuvassa.
Elinkeinoelämän keskusliiton uuden hallituksen pitäisi jo tälle vuodelle nostaa perusväylänpidon rahoitusta noin 160 miljoonalla.
Inspehtorinkatu täyttyy nykyisinkin monenlaisesta liikenteestä.
Näiden siltojen liikuntasaumat kunnostetaan.
Marko Kurvinen kiinnittää paikoilleen A-sarjan Mercedesin etulokasuojat ja konepellin. Uusi AMG GT -malli on vasta tulossa, eikä sen rakenteilla olevaa tuotantolinjaa vieraille näytetä.
Onnettomuudet valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden kanssa ovat kasvaneet lähes joka vuosi. Erityisesti onnettomuudet valkohäntäpeurojen kanssa ovat Varsinais-Suomen riesana.
Vuonna 2018 Tuomiokirkkotori kuhisi väkeä ennen partioparaatia.
Varmista ennen ajoa, että kypärä on kiinnitetty kunnolla. Sormi saa mahtua hihnan alle, mutta kypärä ei saa heilua päässä.
Jukka Merenluoto ja Linda Talve pyöräilevät lähes päivittäin läpi vuoden. Sähköpyörän hankintaa ei heistä kumpikaan ole edes harkinnut.
Mopomiitin kaltaisissa suljetun alueen tapahtumissa sallitaan myös pyörillä temppuilu ja kumin polttaminen. Arkistokuva laillisesti järjestetystä tapahtumasta.
Skuuttitelineiden lisäksi Turku lisää menopeleille noin sata maalattua pysäköintiruutua tänä kesänä. Parkkeerausta on määrä laittaa kuriin myös kolmen hengen pysäköintipartiolla. Kuvassa sähköpotkulautateline Kirjastosillan kupeessa.
Veijo Hyvönen
Autoilun alkuvuosikymmeninä Suomeen kertyi paljon kalliita autoja. Yksi niistä on porvoolaisen perijätär Maini Askolinin kolmannelle miehelleen ostama Rolls-Royce Silver Ghost vuodelta 1921. Arvoauton omistaa sen entisöinyt akaalainen Pertti Nikkilä.
Avantin eritasoliittymän tilavaraus kuvattuna toukokuussa 2020. Kehätien varteen rakennetaan myös jalankulku- ja pyöräilyväylä.
– Auton normikäyttäjä voi korkeintaan lisätä pissapojan nestettä sähköautoon, Aukusti Hannuksela esittelee.
Kuluneilla kesärenkailla liikkuva auto voi suistua vesiliirtoon lähes 10 kilometriä alhaisemmalla nopeudella kuin aivan uusilla renkailla liikkuva menopeli, Tekniikan Maailman testi osoitti.
Pyöräilijöiden ja sähköpotkulautailijoiden promillerajaksi on esitetty 0,5 tai 1 promillea tai jotain siltä väliltä. Pyöräliitto ja oikeusministeriö eivät kannata promillerajaa. Tankojuoppous on jo kielletty rikoslaissa.
Liikennevakuutus tuo taloudellista turvaa liikenteessä sattuvien vakavien vammautumisten varalle, ja vakuutuksen laiminlyönnillä on vakavat seuraukset. Onnettomuustilanteessa vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyönyt ajoneuvon omistaja ei saa lainkaan korvausta henkilövahingoistaan.
Ison Teslan kabiini erottaa malliston pienemmistä autoista erityisesti ohjauspyörä. Yoke-ohjain ei estä näkyvyyttä eteen, mutta sen käytettävyydessä on toivomista. Samaan perushintaan autoon saa halutessa myös normaalikokoisen ratin.
Kesänopeuksiin siirrytään pääsääntöisesti huhtikuun aikana. Päällystevauriot voivat paikoin hidastaa kesänopeuksiin palaamista.
Lisää uutisia