Lieto

Avantin eritasoliittymän tilavaraus kuvattuna toukokuussa 2020. Kehätien varteen rakennetaan myös jalankulku- ja pyöräilyväylä.
Aurajoki Oy:n uusi tehdas Liedon Avantissa näyttää havainnekuvassa tältä.
Hauki kulki Leevi Lehtosen mukana Finnbrain tutkimuksiin. Sen lisäksi kala on matkannut mukana Virossa, verikokeissa ja koronarokotuksessa.
– Raastesalaateista ihmiset tykkää. Samoin paahdetuista punajuurista ja marinoiduista kasviksista. Paistettuja lämpimiä kasviksia meillä on aina salaattipöydän lisukkeena, Avantin Lounaan keittiöpäällikkö Juha Prusi kertoo.
Ilmaristen tanssilavan äänet ovat häirinneet naapurustoa.
Liedon Tuulissuolla sijaitsevassa tehtaassa tuotetaan raakaruokaa, makupaloja sekä kuivamuonaa.
Turkulainen Sari Hautamaa äänesti sunnuntaina Peltolassa. Vaalipäivänä äänestäminen on perheessä perinne, koska Hautamaan mukaan silloin meininki on aivan omanlaisena.
Tulipalo sai alkunsa kuvan oikeassa reunassa näkyvältä alueelta. Roskakatos tuhoutui palossa.
Liikenne ruuhkautui onnettomuuspaikan lähellä ennen puolta kahdeksaa keskiviikkoaamuna.
Naantalilla menee taloudellisesti parhaiten Turun naapurikunnista.
Matti Helin kuvasi Liedossa revontulien lisäksi Ruotsin Kiirunasta ammutun raketin synnyttämiä sinisenhohtavia pallomaisia bariumpilviä.
Liedon kaupunki käytti viime vuonna rahaa sote-alan henkilökunnan vuokraamiseen.
– On tärkeää kohdata lapset yksilöinä, toteaa Eemi Rantamäki.
Avanti-Tuulissuon teollisuusalue kuvattuna toukokuussa 2020.
Ilmakuva Avantin-Tuulissuon alueelta on vuodelta 2020.
Kari-Otso Nevaluoma käy mökiltään Pöytyältä toisinaan Liedossa asti kaupassa. Tällaisella reissulla löytyi Yliskulman kohde. – Seuraan asuntojen ja kiinteistöjen myynti-ilmoituksia. Kun pistin hakukriteeriksi Liedon, Nissilän tilan päärakennus ilmestyi ruudulle. Iso, vanha ja hieno. Tunsin ykskaks pakottavaa tarvetta lähteä katsomaan Nissilää edes pihapiirin ulkopuolelta. Halusin nähdä talon sellaisena kuin se vielä oli, lohduttomana mutta ei tuhoon tuomittuna, jonkun osaavia käsiä odottavana.
Ahtailla parkkipaikoilla sattuneet kolhut ovat yleisiä ja lumi hankaloittaa pysäköintiä entisestään. Arkistokuva.
Tienpinta onnettomuusalueella oli maanantaiaamuna jäinen ja liukas. Liikenne Liedon onnettomuuspaikalla on pahasti ruuhkautunut.
Lisää uutisia