Lapset

Keskellä kuningaspari Camilla ja Charles eli Savannah Leskinen ja Akseli Heikonen. Vasemmalla Kate ja William eli Iris Vääräniemi ja Robert Rantanen. Oikealla Suomen presidenttiparina Mai Helenius ja Niila Pohjonen.
Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tannerin mukaan Suomi on tehnyt kaikkensa suomalaislasten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä.
Wibit-temppurata tulee käyttöön Impivaaran uimahallin 25 metrin altaaseen. Turkulainen Alina Euro ehdotti radan hankkimista.
Varhaiskavatuksen henkilökunnan jaksaminen on venytetty äärimmilleen. Varhaiskasvatusjohtajat toivovat, että uusi hallitus arvioisi yhteistyössä kuntien kanssa varhaiskasvatuslain toteuttamisen taloudelliset ja aikataululliset edellytykset.
Kuvassa ovat Karoliina, Minea, Edith, Sonja, Kerttu, Jere, Maija, Atso ja Lauri sekä opettaja Pauliina Pessi. Välkkärioppilaita ovat Karoliina, Sonja, Kerttu ja Edith. Kivakavereita puolestaan Minea ja Jere. Maija on aktiivisen oppilaskunnan kirjuri, Atso ja Lauri ekaluokkalaisten kummeja, ja verso-oppilaita ovat Minea ja Kerttu.
Kirjoittajan mukaan varhaiskasvatuksen parissa lapsi saa sellaista, mitä kotona ei välttämättä saa – esimerkiksi huomiota ja virikkeitä silloin, kun kotona olevan vanhemman aika menee suureksi osaksi vauvaa hoitaessa.
Kuvan leikkipuisto ei liity juttuun.
Memo-älyleikkiväline sijoitetaan sinne, minne turkulaiset sen äänestävät.
Seikkailupuiston taidepajassa loihditaan pääsiäisotuksia.
Voittajateoksen nimi on Suuret muinaiset päiväunilla. Teos koostuu komesta erivärisestä betoniveistoksesta sekä äänestä ja valosta. Havainnekuva
Pääskyvuoren koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Sanna Hakamäki ihmettelee, miksei vanhempia ole kuultu Varissuon koun väistötilaa suunniteltaessa. Kuvassa Pääskyvuoren koulun vanhan osan pihaa.
32-vuotias Bettina Koskinen on Benjamin-poikansa omaishoitaja. Vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisellä Benjaminilla on harvinainen Sotosin oireyhtymä.
Maja Björkman harjoittelee parin kanssa erilaisia hallintaotteita pystyssä ja lattiassa.
Ukrainan armeija ei päinvastaisesta propagandasta huolimatta ole hylännyt itäukrainalaisen Bahmutin kaupungin puolustamista. Ukrainan asevoimien odotetaan valmistautuvan vastahyökkäykseen, ja juuri Bahmutissa Venäjälle on aiheutettu raskaita tappioita. Ukrainalainen sotilas vahti vihollisen lentokoneita lähellä etulinjan Bahmutia lauantaina.
Maailman lasten kannalta on äärimmäisen tärkeää, että Suomi jatkaa kehitysyhteistyötään tulevalla hallituskaudella vähintään nykyisellä tasolla, sanoo kirjoittaja. Arkistokuva Meibekin laaksosta Keniasta.
Kotioloissa Peppi-koiralla ja Helmillä on tilaa leikkiä ja ulkoilla. Ihmisjoukot, melu, äänet ja hajut kuormittavat Helmiä, mutta kun koira pitää lapsen huomion itsessään, tämä ei keskity kuormittaviin tekijöihin, ja arki sujuu helpommin myös kodin ulkopuolella.
Mummun ja vaarin tuvan vapaaehtoinen mummu, Marja-Leena Virkki (vas.) sekä Mari ja Teo Ahlfors ovat kokoontumassa yhteiselle aterialle. Maanantai-iltojen tupailloissa on aina tarjolla myös lämmintä purtavaa.
Lisää uutisia