Länsi-Suomen merivartiosto

Pohjakosketuksen saanut moottorivene oli vaarassa upota. Arkistokuva.
Kokonaisturvallisuus tehdään viranomaisten yhteistyöllä, korostavat paikallispuolustusharjoituksen johtajat. Kuvassa vasemmalta Länsi-Suomen merivartioston Christian Lockmer, paikallispuolustusharjoituksen tiedottaja Viljami Honkiniemi Porin prikaatista, Naantalin kaupunginjohtaja Laura Leppänen (sit) ja harjoituksen johtaja, Porin prikaatin apulaiskomentaja Riku Suikkanen.
MLI Pyhäranta on yksi kolmesta Merivoimien Pansio-luokan aluksista. Miinalauttoja käytetään miinoitustehtäviin sekä merikuljetuksiin. Alukset on valmistettu 1990-luvun alussa Olkiluodon telakalla.
Suurin osa pelastustehtävistä osui lauantaille, jolloin tehtäviä oli yhteensä 11.
Susiluodon merivartiosto hinasi peräsinvikaisen purjeveneen rantaan Kustavissa. Arkistokuva.
Katamaraani ja lossi törmäsivät Hägsårassa.
Kuvituskuva.
Meripelastuskeskuksella on tänä kesänä ollut paljon pelastustehtäviä. Heinäkuu on vuodesta toiseen keskuksen vilkkain kausi. Arkistokuva.
Meripelastus kutsuttiin apuun, kun moottorivene joutui tuuliajolle Paraisten Airistolla. Paikalle tuli myös Super Puma. Arkistokuva.
Kuvituskuva.
Arkistokuva.
Rajavartiolaitos luopuu Pansio tukikohdan käytöstä.
Merivartiostolla oli tavanomaisen kiireinen juhannus. Arkistokuva.
Saunominen kuuluu perinteisesti juhannukseen. Tänä vuonna saunoissa on sattunut tulipaloja. Arkistokuva.
Lisää uutisia