Kulttuuri

Vasemmalla stillkuva Sasha Huberin videoteoksesta Rentyhorn (2008). Keskellä Kaj Stenvallin maalaus On His Shoulders (2022) kuvattuna taiteilijan ateljeessa. Oikealla yksityiskohta Petri Ala-Maunuksen maalauksesta Yet To Be Titled (2023), joka nähdään kesällä Logomossa.
Louis Hofmann näyttelee käsistään kätevää nuorukaista, joka värvätään väärentämään henkilökortteja natsien hirmuhallintoa pakeneville.
The Boogeyman ei osaa olla aidosti pelottava.
Laulaja Sofia Finnilä, kitaristi Risto Toppola ja trumpetisti Mikko Pettinen tulkitsivat luontevasti Stingiä.
Noin 300 neliön tiloissa toimiva museo tuottaa vuodessa kolmesta neljään vaihtuvaa näyttelyä. Museoamanuenssi Kirsi Leimu sovittelee jo yhtä teosta seinälle.
Yiu-Fain ja Po-Wingin tiet erkanevat lomamatkan aikana Argentiinassa. Wong Kar-wain moderni klassikko kertoo tarinan miesparista, jotka ovat onnettomia yhdessä ja kyvyttömiä tekemään asialle mitään.
Romaanitrilogian ja esseitä kirjoittanut Satu Taskinen omisti neljännen romaaninsa kielelle.
Kaisa Leppänen ja Kari-Pekka Toivonen näyttelevät Turun kaupunginteatterin ja Emma Teatterin dekkarikomediassa.
Olohuone-kaupunkifestivaalin ideana on levittäytyä Turkuun ja tarjota kaupunkilaisille yllättäviä kohtaamisia taiteen parissa. Luuvalo-teos nähdään kolmessa eri miljöössä, ja sen työryhmässä ovat mukana Lee Lahikainen (vas.), Unna Kitti, Tella Vahala (takana) ja Helena Markku (oik.).
Jan Lamberg (vas.) toimii Linnateatterin Haluatko turkulaiseksi -revyyn äänimestarina ja veljensä Kalle ohjaajana.
Till Lindemannin edestä johtama Rammstein tarjosi vuoden 2005 Ruisrockissa yhden festivaalin unohtumattomimmista konserteista koskaan.
– Aloin ymmärtää puutalorakkautta vasta, kun olin asunut talossa jonkin aikaa. Talot sulkevat keskelleen suojaisan sisäpihan. Olemme kuin maalla, vaikka olemme keskellä kaupunkia, Ilona Tuominen sanoo.
Teatteri Valtakunta ehti toimia Taiteen talossa vain vuoden verran.
Seljan (Maria Ylipää) iloisen vapaan, ystävien ja työn täyteisen elämän sekoittaa hänen 16 vuotta sitten adoptoitavaksi antamansa poika. Yhdessä roolissa Riku Nieminen.
Jenni Haukion runsaasti kuvitettu muistelmateos Sinun tähtesi täällä valaisee ainutkertaisesti presidentin puolison työtä.
Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio kertoi muistelmateoksestaan kustantajansa WSOY:n kirjallisuushistoriaa huokuvissa tiloissa Helsingissä.
Krista Kosonen kokee, että viimeiset parikymmentä vuotta ovat menneet nopeasti.
Alma Pöysti, Aki Kaurismäki ja Jussi Vatanen kuvattiin Cannesissa 23. toukokuuta. Elokuvan päänäyttelijät Pöysti ja Vatanen ovat läsnä festivaaleilla, mutta Kaurismäki itse poistui festivaaleilta jo aiemmin tällä viikolla.
Kuolleet lehdet kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen yrityksestä löytää rakkaus. Pääosissa Jussi Vatanen ja Alma Pöysti.
Tiina Pyykkinen: A Room of Absence 3, 2023 ja Mustafa Maluka: Multivariate Statistics, 2023.
Yleisö laulaa mukana noin puolessa Kuumaa-bändin rakkauslauluista. Kuvassa solisti Johannes Brotherus sekä basisti Aarni Soivio.
Päärooli Samppalinnan kesäteatterissa tuo Niina Lahtisen täksi kesäksi Turkuun.
Kari Aihinen pyörittää nykyään muun muassa turkulaisravintola Rosteria, jonka hän osti vuonna 2019. Ostopäätös kypsyi Atlantin yli purjehduksella.
Aki Kaurismäki on viidettä kertaa ehdolla Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon saajaksi.
Alejandro Jodorowskyn The Holy Mountain koostuu toisten planeettojen näkymistä tässä maailmassa ja taiteiden esoterian kokeiluista.
Lisää uutisia