Kouluruoka

Ylijäämäruuan jako käynnistyy Raision kouluissa vielä kevään aikana.
Monen kouluinhokki tilliliha on saanut uuden herkullisen muodon.
Kouluissa opiskeltiin lakon aikana eväiden voimalla.
Lakon vuoksi koulujen oppilaat ovat joutuneet turvautumaan eväisiin.
Varissuon jäähalli on suljettuna tänään kello 13-15.30, Impivaaran jäähalli sen sijaan pystytään pitämään auki.
Edellisen lakon aikana koululla oli rullakot joissa oli pillimehuja, banaaneja ja keksejä. Meneillään olevan lakon alussa tarjolla oli vain näkkileipää.
– Nyt palkkaa ollaan leikkaamassa ja ansaittuja vuosilomia ollaan viemässä, 20 vuotta kaupungille töitä tehnyt mielenosoittaja kertoo.
Torstaina Luostarivuoren koululla oli tarjolla vain näkkileipää ilman levitettä.
Suurtalouskokki Henna Kulta-Harkko Kimara Salon kouluruokaa valmistamassa.
Lumi Prinkkilä (edessä vasemmalla) ja Roope Sirkki sekä Doris Haapamäki ruokailivat Pansion koulussa tiistaina. Turku on petrannut raaka-aineiden kotimaisuusasteessa ja luopunut saksalaisesta jauhelihasta.
Turun on määrä päättää syksyllä aletaanko alakouluissakin lounaalla tarjota kasvisruokavaihtoehtoa. Tällä hetkellä kasvislounas on vapaasti valittavissa linjastolla vain yläkouluissa ja lukioissa. Perjantaina Luostarivuoren koulussa kasvislounaaksi oli vegaanista Intian currya ja keitettyä perunaa.
Turku on kilpailuttamassa uudelleen koulujen ja päiväkotien ruokapalvelut. Arkea Oy hoitaa palveluita nykyisin. Arkistokuva Lausteen koulusta.