Konsertit

Fela Kutin nuorin lapsi, Seun Kuti, esiintyy kesän kynnyksellä Salossa.
Arppa eli Aaro Airola on taitava tarinoiden tulkitsija.
Ilkka Vainio on tehnyt koko ikänsä lauluja muille artisteille. Vasta 54-vuotiaana hän kipusi itse lauteille.
Antti Tuiskun hittikimaraa kuulemaan tullut kansa sai haluamansa.
Turku Jazz Orchestran konsertissa esiintyi mm. Samuli Nieminen (edessä).
Diandra säkenöi Bond-tulkkina Turun filharmonisen orkesterin konsertissa.
Christian Kluxen odottaa jo kävelyjä Aurajoen rannalla ja on kiinnostunut näkemään, millaista kulttuuria kaupunki tarjoaa. Aiemmilla käynneillä hän on ehtinyt tutustua ruokakulttuuriin ja ravintoloihin.
Harjoituksiin keskittymässä Taina Laiho (vas.), Kauko Tiistola ja Satu Sarkoranta.
Normandiasta kotoisin oleva Papanosh tuo räiskyvää ja perinnetietoista hard-bopia Turkuun.
Sopraano Karita Mattila nähtiin Turussa TFO:n solistina.
Turun VPK:n torvisoittokunta vuonna 1875.
Olla-konsertissa kuullaan kolme eri sävellystä, Olla, Presence sekä Sade ja ukkonen. Kalle Ylitalo antautuu nykytanssin vietäväksi Sade ja ukkonen -teoksessaan.
J. Karjalainen viihdyttää Logomon terassikesän juhlijoita myös tänä kesänä. Pitkän linjan muusikon esiintyminen nähdään elokuussa.
Karita Mattilan tulevien konserttien ohjelmistossa kuullaan Jean Sibeliusta. – Erityisen tästä ohjelmistosta tekee se, että sain esittää nämä hienot sovitukset Kuopiossa pari vuotta sitten niiden tekijän Jaakko Kuusiston kanssa, Mattila toteaa.  Kuva vuodelta 2021 Karita Mattilan joulukonsertista Turun konserttitalossa.
Demolition 23 nähtiin lavalla viimeksi syksyllä 2022 Helsingin jäähallissa, kun kokoonpano esiintyi Michael Monroen 60-vuotisjuhlakeikalla.
Ensimmäiset Tomas Ledinin Symphonia-konsertit järjestettiin viime vuonna Tukholman konserttitalossa.
Kari Ikonen Quartet al-Qantara toi Logomoon jotakin aivan uutta.
Intiimissä konsertissa Kasmir tulkitsi laulujaan ja Lasse Piirainen säesti pianolla, yleisön tunnelmoidessa lähellä esiintyjiä.
Julian Rachlinin päävierailijakauden päätösnumerona kuultiin Brahmsia.
Turun konservatorion Aura Mini Wind Band ja Varissuon iloiset puhaltajat yhdistävät voimansa valtakunnallisilla puhallinpäivillä kuultavassa Kaksin aina kaunihimpi -konsertissa.
Johanna Kärkkäinen (huilu), Satu Ala (oboe), Markku Kolehmainen (käyrätorvi)  ja Marco Bottet (fagotti) ovat mukana TFO:n Avain hukassa -musiikkiseikkailussa.
Turun musiikkitalo Fuugan esittelytilaisuuden musiikista vastasi Turun filharmonisen orkesterin harpisti Päivi Severeide. Ikkunasta näkyy Itsenäisyydenaukio, jolle Fuuga nousee.
Lisää uutisia