Kissat

Ostajan voi olla vaikea arvioida kissanpennun ikää pelkän kuvan perusteella. Myynti-ilmoituksissa tulisikin selkeästi lukea kissan syntymäaika ja sen luovutuspäivämäärä.
Hellä hetki eläinhoitolassa.
Matti-kissa onnistui luikertelemaan irti valjaistaan iltalenkillään myöhään keskiviikkoiltana. Karanneella kissalla ei ole pantaa tai valjaita.
Milka-kissa saapui Suomeen emäntänsä mukana 12. maaliskuuta helmikuun loppussa sodan keskellä syntyneiden pentujensa kanssa. Nyt pennut ovat tästä arkistokuvasta kasvaneet jo paljon, mutta emon sairaus antaa sille enää noin vuoden elinaikaa.
Kissanruohoa mainostetaan Lidlin uusimmassa tarjouslehdessä.
Kuvituskuvan kissa ei liity juttuun.
Klinikkaeläinhoitaja Ella Ilmoniemi (vas.)  ja eläinlääkäri Heidi Pikkarainen tutkivat Ilmoniemen 2,5-vuotiasta lancashirenkarjakoiraa Lissua. Lissulle maistuvat herkut.
Monet kissayhdistysaktiivit kertovat yhdistysten ongelmista, koska haluavat tervehdyttää kissapiirien ilmapiiriä ja palauttaa harrastukseen sen tuoman ilon. Kuvan kissa ei liity tapaukseen.
Kissanpennut joutuivat pinteeseen Salossa. Kaikki eivät valitettavasti selvinneet elossa. Arkistokuva.
Islantilainen Marteinn Tausen tarkastelee 3-vuotiasta Ramsesta, joka on rodultaan ocicat. Tausen oli tyytyväinen kansainvälisten kissanäyttelyjen järjestelyihin.
Arkistokuvassa on Raision sijaiskodissa vuonna 2019 majailleita löytöeläinkissoja.
Villikissojen hallitsematon lisääntyminen aiheuttaa monia ongelmia kissoille. Tämän lisäksi kissat voivat levittää myös tauteja, jotka tarttuvat ihmiseen. Tarpeettoman kärsimyksen ja eläintautiriskin minimoimiseksi villikissojen lopettaminen on AVI:n mukaan monesti ainoa vaihtoehto. Kuva on Merimaskun villikissojen loukutuksen aikaisesta kissapopulaatiosta vuodelta 2008.