Kirjasto

Kirjastonhoitaja Tuula Rämö ja informaatikko Päivi Räihä kollegoineen etsivät mielellään kirjaston asiakkaille kiinnostavaa luettavaa.
Varissuon kirjastossa tehdään kuukausia kestävä remontti. Joulukuun aikana tehtyihin varauksiin asiakkaita suositellaan vaihtamaan itse noutopaikaksi Varissuon sijasta joko pääkirjasto tai toinen lähikirjasto. Muutoksen voi tehdä Vaski-kirjastojen sivulta omista varauksista.
– Haluamme, että taulut on isoja, siitä emme tee kompromisseja, Jari Nieminen vakuuttaa. Taulujen koon äärirajat määräytyvät kuitenkin sillä, että kuvien on mahduttava farmariautojen takakonttiin.
Nuorten toimituksen Fanni Anttila testasi Turun pääkirjaston pajan ompelukonetta. Mukaan tulee ottaa omat materiaalit, mutta tarvittaessa valkoista, mustaa ja punaista ompelulankaa löytyy paikan päältä.
Hirvensalon kirjasto sijaitsee Syvälahden monitoimitalossa.
Merimaskun kirjasto sijaitsee Merimaskun koulurakennuksessa.
Turun kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula ei ole havainnut pääkirjaston lattiassa erityistä moitittavaa. Sen hän on pannut merkille, että lattialaatat voivat klonksua jalan alla, jos ne eivät ole millilleen kohdallaan.
Heidi Backström ja Maria Säkö haluavat palauttaa näytelmät ja esitystekstit osaksi kirjallista sivistystä.- Näyttämölle tarkoitettuja tekstejä lukiessaan lukija on myös eräällä tavalla ohjaaja, joka tekee tekstistä oman tulkintansa, pohtii kaksikko näyttämötekstien monipuolisuutta.
Piikkiön kirjaston omatoimiaika on taas käytössä normaaliin tapaan.
Taina Ratian isä vei tyttärensä kirjastoon tämän ollessa nelivuotias ja luki kesämökillä ääneen kynttilänvalossa. Ratia ymmärsi, että lukemisessa on jotain tavoittelemisen arvoista.
Kuvassa on hiukkasteleskooppi Pate ennen kannen sulkemista. Toimiessaan hiukkasteleskooppi pystyy antamaan tarkkaa tietoa Maan kiertoradan säteily-ympäristöstä. Tiedon avulla uusia sateliitteja voidaan rakentaa ja ohjata tehokkaammin.
Patricia Bertényi halusi näyttelyllään muistuttaa veljensä Markin kaltaisten kriisinhallintaveteraanien työn tärkeydestä.
Ruskon nuorisotalo on yksi sisäilmaongelmien piinaamista kiinteistöistä, joiden tulevaisuudesta Ruskolla päätetään.
Vaski-kirjastojärjestelmää päivitetään, päivitys kestää keskiviikkoon kello 12 saakka. Siihen asti suuri osa kirjastoista on kiinni, eivätkä verkkokirjaston palvelut toimi.
Järjestelmäpäivitys sulkee kirjastoja ensi viikolla.
Vanhaa kirjastoautotyyliä Turun pääkirjaston edustalla.
Varsinais-Suomi oli viime vuoden maaliskuussa tilanteessa, jossa kirjastoon otettiin kerrallaan vain kymmenen ihmistä. Käyttäjät jonottivat ulkosalla vuoroaan.
Luostarinkorttelin Vähätori.
Itohan Okundaye ja hänen lapsensa Kaarlenkadun vastaanottokeskuksessa 2014. Tämä on yksi ensimmäisiä Anna Kuokkasen ottamista valokuvista.
Myös satutilat ja pääkirjaston nuortentila Hytti on avattu asiakkaille.
Uudistuneessa toisessa kerroksessa on panostettu lukunurkkauksiin ja hiljaisiin työtiloihin.