Kevät

Minna Kymäläinen on tottunut varautumaan allergiaoireisiin elämässään. Siitepöly pahentaa allergiaa ja sitä kauttaa astmaa.
Kari Kaunisto etsii hangelta siivettömiä lumikorentoja.
Shoji Ueda: Isä, äiti ja lapset, 1949. Hopeagelatiinivedos. Teos nähdään Turun taidemuseossa 3. helmikuuta avautuvassa näyttelyssä.
Viljan puinti on alkamassa Varsinais-Suomessa tänä vuonna melko tavanomaisessa aikataulussa. Syysviljoja säästyi puitavaksi vain vähän, kevätviljoista ensimmäisenä vuorossa on ohra. Arkistokuva.
Salon Vaisakossa voi yhdellä kertaa nähdä kukassa kolme erilaista vuokkoa. Tältä keväältä ovat sinivuokot jo lopettelemassa kukintaansa, mutta valko- ja keltavuokkojen kukinta on parhaimmillaan.
Ohjelman luontoasiantuntija Ari Karhilahti esittelee toimittaja Ann-Mari Rannikolle luonnonsuojelualueen yhtä erikoisuuksista eli lehtokuusamaa.
Kevään ensimmäistä pelikierrosta Kultaranta Golfin kentällä kiertäneen  Harri Lindstedtin mukaan kentän kunto oli vallinneisiin olosuhteisiin nähden riittävä, koska keleille ei voi mitään.
25.3.2022 Teatterisilta, Turku. Juhani Peltonen liikkui usein aamuvarhaisella kameransa kanssa eri puolilla Turun seutua. Nupuillaan olevat Teatterisillan narsissit hän ikuisti pari päivää niiden istuttamisen jälkeen. Tänä vuonna Turun kaupunki ilahdutti kaupunkilaisia 12 000 narsissin sipulilla Teatterisillalla ja Yliopistonkadun kävelykadulla.
Kirsikkapuut koristavat jälleen Aurajokivartta Turussa. Kuva: Meeri Ahtonen
Ammattiopisto Livian hyvin hoidetussa puistossa kukkivat jo nyt monet kevätkukat. Taustalla Tuorlan 1810-luvulta peräisin oleva kartano, jonka mailla ammattiopisto toimii.
Löytyikö iholtasi punkki? Havainnosta voi ilmoittaa Turun yliopiston ja Pfizerin Punkkiliveen.
Suurin kuormitus Saaristomereen syntyy Laajoen, Mynäjoen, Aurajoen, Paimionjoen, Uskelanjoen ja Kiskonjoen valuma-alueilta.
Keltasirkku kylpi talven pölyt pois Ruissalossa 18. huhtikuuta. Kuva: Seppo Heikkinen
Luonto Plussan luontoasiantuntija, Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti keittää tiimille soppaa, samaan aikaan toimittaja Ann-Mari Rannikko vahtii, ettei tuuli kaada läheisiä kuusia.
Vuoden toinen perunaerä saatiin maahan Naantalin Rymättylässä keväisenä tiistaipäivänä. Traktorin ratissa viljelijä Mika Törne. Siemenperunoita käsittelemässä Timo Vesa ja Anne Santalahti.
Lisää uutisia